vituttaa kaupassa ja bussissa, jos lapsi rääkyy ja

ihan vain siksi, että "voi kuule, tuo on NIIN tuttua"! Varmaan senkin voi tulkita pahasti katteluksi.

Koitan viestittää, että tuo on niin tuttua...

En ymmärrä, miksi joku tuo huonosti kasvatetun kakaransa ihmisten ilmoille rääkymään. Se on raivostuttavaa.



Kasvata se lapsesi niin, ettei kilju kaupassa. Tai jätä se kotiin. Niin tuttavani tekee, ei halua viedä rääkypenskaa kauppaan.

paheksuntaa

Anna mullikoiden toljottaa, se taito Suomessa osataan oikein hyvin, samoin syyllistäminen ties mistä pikkuasiasta.

En ymmärrä, miksi joku tuo huonosti kasvatetun kakaransa ihmisten ilmoille rääkymään. Se on raivostuttavaa.

Kasvata se lapsesi niin, ettei kilju kaupassa. Tai jätä se kotiin. Niin tuttavani tekee, ei halua viedä rääkypenskaa kauppaan.

Ne, jotka eivät kestä ääniä, voivat itse pysyä kotona hissuttelemassa ja ehkä vähän opettelemassa suvaitsevaisuutta.

jos sitä ei koskaan sinne vie?

jos ihan suoraan sanon niin en minä jaksa useinkaan kuunnella kauhean kauan jotain rääkyvää lasta, mutta en myöskään muunlaisia häiriköitä. Ei se vaan ole kenellekkään kauhean mukavaa. Mutta ymmärrän hyvin että lapset joskus itkevät ja rääkyvät, sitä nyt vaan sattuu. Sympatiat on kyllä yleensä siellä vanhemman puolella, vaikka joskus pitääkin laskea sataan :D

Vanhukset ja teinit ei osaa asettua sinun asemaasi.

Vanhuksilla on taaperoaika unohtunut ja teinit ei ymmärrä, kun niillä ei ole lapsia.

Toisten korville käy se rääkyminen.

Oma 7v. huomauttaa minulle joskus rääkymisestä ja minä kerron, että hän oli aivan samanlainen pienenä.

Poika aivan ihmeissään miettii asiaa, ettei selkeesti varmaan ollut tuollainen.

Tosi temperementtinen olikin, on vieläkin.

ole lapsiystävällistä kansaa. Onneksi en asu Suomessa enää.

Jos tuot tuollaisen kakaran ihmisten ilmoille, kannattaa tajuta liueta paikalta silloin kun tuijotus alkaa. On kyllä niin karseeta kuunneltavaa...

mutta suurin osa normaaleista lapsista, joita ei ole latistettu pelolla hiljaiseksi joskus osoittavat mieltään ihmisten ilmoilla. Se on ihan normaalia.



Suomessa ihmiset muutenkin mulkoilevat ja arvostelevan muita eivätkä osaa asettua toisen asemaan.



Meilläkin molemmat lapset ovat olleet sellaisia, että mölyävät aikansa eikä siinä tilanteessa auta paljon tehdä mitään. Toisella tunteenpurkaukset ovat harvoja, mutta pitkiä ja voimakkaita, toinen vaan vinkuu tasaiseen vauhtiin koko ajan vähäsen ;)



Meilläkin oli ihan helvetillinen Ikean reissu vähän aikaa sitten. 2-vuotias sai kauheat kilarit heti alkuunsa kun ei saanut sählätä omaan tahtiinsa vaan joutui istumaan ostoskärryyn. No hän sitten itki ja raivosi koko ostosreissun ajan, siis kiersimme sekä ylä- että alakerran. Itseni meditoin lähes katatoniseen zombietilaan mutta mahtoi muita shoppailijoita ärsyttää. Ei ollut mikään mallisuoritus kyllä, oltiin niin kuin romanit liikenteessä kun leikki-ikäinen lapsemmekin villiintyi jossakin vaiheessa kikkailemaan liikaa. Ja mulla on aika kuuluva ääni ja jouduin käskyttämään välillä lapsia. Kaiken kukkuraksi, mieheni on ulkomaalainen joten mahtoi muut ihmiset ajatella, ettei nuo mamupatjat ja mamut osaa lapsiaan kasvattaa. Mutta ihan sama. Yleensä lapsemme käyttäytyvät reippaasti ja hyvin mutta sillä kertaa oli toisin. Niin käy 99% perheistä joskus. Seuraavalla kerralla on jonkun muun vuoro ;)



Joten ap, älä huoli. Tuijottajia kyllä aina riittää. Jos et ole liian nuori tai vanha äidiksi, niin vähintään liian lihava, laiha, muodikas, wt tai liian ulkomaalainen. Kaikkia ei vaan voi miellyttää.

Minä olen vanha äiti ja sama kokemus.

Jos tuot tuollaisen kakaran ihmisten ilmoille, kannattaa tajuta liueta paikalta silloin kun tuijotus alkaa. On kyllä niin karseeta kuunneltavaa...

a) tietäisi etukäteen lapsensa käyttäytymisen juuri sillä ostosreissulla ja b) toisi tarkoituksellisesti (= kiusallaan) lapsensa ihmisten ilmoille huutamaan.

Entä jos äidillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin ottaa lapsi mukaansa kauppaan? Ostoksiahan hän sinne on ensisijaisesti tullut tekemän, aivan kuten tuijottajatkin. Lapsen yllättävä huutokohtaus on vain negatiivinen "pikku lisä" sille kerralle.

Uhmaikäisten vanhemmilla sellaisia lisiä osuu kohdalle muita keskivertotallaajia useammin.

Aina ei voi noin vain liueta paikalta vaikka mielellään haluaisikin. Esimerkiksi kassajonossa.

Selitä siinä puolitoista-kaksivuotiaalle, että kaupassa ei muuten saa huutaa. Aivan taatusti uhmis kiljuu kahta kauheammin: onhan hänellä OMA TAHTO, tosin vailla minkäänlaista loogisuutta. Se ei ole kivaa sille äidille. Ei hän tahallaan ole lastaan pistänyt huutamaan ("anna palaa, Okko, nyt on tosi paljon ihmisiä ympärillä!").

Minä olen joskus alkanut juttelemaan uhmaikäisen kanssa kassajonossa sillä seurauksella, että huuto on loppunut. Aina jutustelu vihamielisen tuijottelun voittaa.

On muuten ylipäätään nolon näköistä, kun aikuiset ihmiset jäävät kaupoissa ynnä muissa julkisissa tiloissa tuijottamaan huutavaa lasta ja hänen äitiään (ilmeisesti isät kokevat harvemmin moista), kuin kyseessä olisi suurenkin luokan rikos.

En tiedä miten heitä ollaan kasvatettu omissa lapsuudenkodeissaan, mutta minua ainakin opetettiin olemaan tuijottamatta ihmisiä, koska se on rumaa.

Todella lapsivihamielistä kansaa...muutenkin pitäis olla aina ihan hiljaa, hajuton, mauton ja näkymätön!!! Päivittäin joudun bussilla kulkemaan 2-vuotiaan uhmailevan poikani kanssa, ja aina tuntuu että bussissa on syvä painostava hiljaisuus, tai sit just näitä mulkoilevia, kieltään napsauttelevia kanssa-ihmisiä, joille tekis mieli tiuskaista "hankkikaa oma auto, jos ette kestä yhtään elämisen ja muiden ihmisten ääniä"!!

Turha 2-vuotiaalle on sanoa, että ole hiljaa jos se alkaa kiukkuamaan, siitähän se vaan yltyy, ainakin näin oman lapseni kohdalla. Kyse ei todellakaan ole siitä, etten lastani yrittäisi kasvattaa ja asettaa hänelle rajoja. Kaksi vanhempaa lastani osaavat jo ihan suht kiltisti istua matkan ajan, mutta toi 2 vuotta on siitä haasteellinen ikä, koska eihän sen ikäisellä ole vielä kykyä hillitä aina tunteitaan..se kiukku tulee just sillon kun se on tullakseen..tyypillisimmin tietysti just siellä täydessä bussissa tai kaupan perjantai-ruuhkassa kassa-jonossa!!!

Aina näitä arvostelijoita löytyy, yritetään äidit pitää päät pystyssä ja jättää omaan arvoonsa noi niskojen nakkelijat! Tällaista on asua Suomessa, jossa ei siedetä mitään eikä ketään...

Miehen 2v poika rääkyy joka ikisellä kauppareissulla, jos siis käydään tuossa lähikaupassa jossa ei ole kärryjä. Kärryjen kanssa ei yleensä paru vaan istuskelee tyytyväisenä. No, näillä huutoreissuilla sitten heittäydytään lattialle ja jännitetään koko kroppa, että on hankala saada talvikamppeissa olevaa lasta sieltä edes ylös. Eikä se syliin ottaminen mitään auta, mutta pakkohan se lapsi on ottaa ylös pois muiden tieltä. Halveksuvia katseitahan siinä vastaanottaa, kerran sain joltain mummelilta neuvoja "ota nyt tuo poika syliin, lohduta vähän" kun poika parkui kassajonossa ja minä olin pakkaamassa tavaroita kasseihin. Millä perkeleen käsillä otan lapsen syliin siinä vaiheessa? Toisaalta, olen parikymppinen, joten onhan se nyt ihan oikeutettua tulla neuvomaan miten toimia pienen lapsen kanssa. Juupa juu..

mutta tuijottaminen ei? Olkaa tekin suvaitsevaisia näitä tuijottajia kohtaan älkääkä tuomitko.

Miksi huutaminen on hyväksyttävää mutta tuijottaminen ei? Olkaa tekin suvaitsevaisia näitä tuijottajia kohtaan älkääkä tuomitko.

Taidat olla itse juuri sellainen pikkusieluinen kyylä.

Yhesti mummeli alkoi neuvomaan että ota se vauva syliin, kun tulin bussiin kuukauden ikäisen esikoiseni kanssa. Sanoin vaan, että en todellakaan ota, meillä on sen verran lyhyt matka! Minusta se on turvallisuuskysymyskin, että bussin kulkiessa alkaisin nostelemaan vauvaa edestakaisin.

Ääntä tänne mahtuu, joka ei sitä kestä, niin kulkekoon omalla autolla. Taaperoa olen kyllä sittemmin lahjonut rusinoilla jne. hiljaiseksi....

Niin siis huutavan esikoiseni kanssa..