Olen vahingoniloinen kun kaverilla on rankkaa vauvan kanssa!

Olen niin lapsellinen ja ilkeä ja pahansuopa, että näin tunnen.



Silloin kun minä olin vuoden valvonut ja suunnittelin itsemurhaa ja olin todella huonossa kunnossa lapsen saannin jälkeen (henkisesti) ja yritin jutella tästä kaverin kanssa, niin hän vain tuumasi, että se se on se äidin osa, se on vaan vaihe ja että ihan normaali ja hyvä lapsuus sulla on ollut (jouduin laittamaan välit poikki äitini kanssa vanhojen ongelmien vuoksi).

Siis mitätöi kaikki ongelmani ja tunteeni. Kävin psykologilla ja sekin oli ihan turhaa, koska näin vanhana lapsen saaneilla ei pitäisi olla mitään ongelmia identiteettinsä kanssa jne.



Nyt kun luen kaverin fb-statuksia ja kuuntelen sen juttuja, niin ai että mulle tulee vahingoniloinen olo! Kaveri nimittäin käy terapiassa ja syö lääkkeitä lapsuuden traumojen vuoksi nyt lapsensaannin jälkeen. Mitä tapahtuikaan sille naiselle, joka raskaana ollessaan vannoi, että hän hoitaa kodin kokonaan että mies saa käydä töissä, hän kyllä imettää jotta miehen ei tarvitse osallistua pullorumbaan, hän kyllä sitä ja tätä.