poika 11kk liian itsenäinen?

1 neuvolatantta halusi laittaa jo tutkimuksiin, kun lapsi viihtyi piiiitkiä aikoja yhdne lelun kanssa lattialla tuon ikäisenä. Osasi kävellä, mutta ei tehnyt ns. pahojaan. Ihan normaali lapsi on. 2 muuta lasta meillä heiluu senkin edestä mitä esikoinen ei tehnyt... hän oli vain omanlaisensa rauhallinen tapaus, joka ei turhia porannut. Nyt koululaisena ei kyllä rauhallisuudesta merkkejäkään....

meidän 11 kk tyttö on ihan päinvastainen tapaus, en voi jättää edes lapsenhoitajan kanssa hetkeksi kun itksee vain mun perään.



Isosisko oli itsenäinen vauva (osasi nukahtaa itse, leikki yksikseen jne), mutta leikki-ikäisenä alkoi takertua minuun. En tiedä, että olisin toiminut eri tavalla molempien kanssa, ja tehnyt toisesta itsenäisen ja toisesta riippuvaisen;)

edes itsenäisyydelle tuo, saatikka liialliselta. Viihtyy itsekseen eikä välitä susta :DD

Jos ja kun kuitenkin myös kontaktia ottaa ja on kiinnostunut muista ihmisistä edes jonkin verran, niin eipä tuossa kai mitään ihmeellistä pitäisi olla. Poikasi nyt vain on tuon luonteinen. Meitä on moneksi, ja hyvä niin.

on oikeasti maailman rauhallisin lapsi, ei varmaan hätkähtäisi vaikka lattia häviäisi jalkojen alta. Leikkiseuraakaan ei liiemmin kaivannut, keskittyi itse omiin hommiinsa. Nukahti rauhallisesti, oli muutenkin hyvin levollinen ja tyyni lapsi. Lukemaan oppi nuorena ja on viihtynyt ajatustensa parissa hyvin. Toki on kavereita löytynyt ja on kyllä tosi luotettava ja pidetty kaveri. Onpahan vain rauhallinen.



Toinen lapsi on sitten ihan eri maaata, saattaa roikkua koko päivän lahkeessa, pienetkin pettymykset saavat kyyneleet virtaaman ja huudon ilmoille, ei tosiaankaan leiki yksin ja nukuttaminen on vaativaa. Tulta ja tappuraa piisaa, mutta sitten kun on hyvä hetki, niin on ihan kympillä mukana, koko kroppa oikein tärisee. :D



Niin ne vain on ihmistaimetkin erilaisia.

Ihana kuulla että muillakin on samanlaisia tapauksia ollut! En edes osannut ennen neuvolassa käyntiä ajatella että pojan käytöksessä olisi jotain outoa. Olen vaan ajatellut että on luonteeltaan tuollainen, että viihtyy itsekseenkin tutkimassa lelujaan ja touhuilemassa.



Jotenkin sitä vaa ei ihan uskonut omaan ajatukseensa neuvolatädin kauhistelujen jälkeen. Eiskoinen kun on kyseessä ja ei paljoa ole vauvoja lähipiirissä niin ei sitä vertailukohtaakaan ole.

Se, että lapsi ei itke kopsahtaessa, viihtyy liian hyvin omissa leikeissään, eikä haikaile aikuisen perään, voi kieliä myös kehitysviivästymästä tms. Eli aina kannattaa pitää silmät ja korvat auki ja lisäksi auttaa, että käy ihmisten ilmoilla, sellaisissa paikoissa missä näkee samanikäisiä lapsia puuhaamassa.

Oma kuopus, nyt 11kk, on myös saman tyylinen. On selvästi sellainen itsellisempi kuin isosiskonsa oli tuon ikäisenä. Hakee kyllä syliä tarvittaessa, ja välillä on oikeita sylityspäiviäkin, mutta kun sattuu sellainen päivä kohdalle, niin itsekseen touhuilee pitkiäkin aikoja. Paikalla kyllä pitää olla mutta ei todellakaan tarvitse olla leikittämässä.



Itsekseen haluaa aina nukahtaa sekä päivä- että yöunille. Tämä on ollut tapana jo pari kuukautta. Joskus tarvitsee käydä laittamassa tutti suuhun, että uni tulee. Mutta enpä ole tästäkään osannut ongelmaa tehdä. Esikoista kun piti aina nukuttamalla nukuttaa.



Ei meilläkään nuorempi itke ns. turhasta. Sitten kun sattuu, niin itketään. Jos ei satu, niin ei muuta kuin kohti uusia seikkailuja. Esikoinen on taas ollut aina sellainen paljon herkempi itkijä.



Muutenkin meidän lasten luonne-erot ovat olleet esillä jo ihan pienestä asti. Esikoinen on sellainen herkkä ja ujo, tämä nuorempi selvästi reippaampi ja jotenkin sopeutuvaisempi.



Kuopus saa silti mielestäni ihan tarpeeksi läheisyyttä (mm. imetän vielä) ja syliä. Tällä hetkellä on vain se vaihe menossa, että kaikkea uutta pitää koko ajan kokeilla ja testata. Ei siinä äidin sylissä ehditä nyhjäämään.

Ei tuo nyt kyllä mitenkään kovin epänormaalilta kuulosta. Ainakaan noiden kuvailujen perusteella. Enpä tiennytkään, että itsekseen sänkyyn nukahtaminenkin on noin kamala asia :)



Onhan niitä eri luonteisia vauvojankin. Ei kaikkien tarvitse olla 24/7 mamman helmoissa pyörimässä ja ovat silti normaaleja. Olisko neuvolan tädiltä vähän ylireagointia.

Jotkut autistit ovat tuollaisia vauvana, viihtyvät pitkiä aikoja itsekseen. Siksi se on sellainen asia mihin neuvolassa kiinnitetään huomiota. Toki voi olla ihan persoonallisuusasiakin.

Jotkut autistit ovat tuollaisia vauvana, viihtyvät pitkiä aikoja itsekseen. Siksi se on sellainen asia mihin neuvolassa kiinnitetään huomiota. Toki voi olla ihan persoonallisuusasiakin.

Autistiksi luokittelu tai epäily vaatii muitakin asioita kuin itsekseen viihtymisen. Jos ja kun lapsi vastaa sosiaaliseen kontaktiin ja ottaa myös sitä, niin en olisi yhtään huolissani.

Mä oon varmaan ite autisti kun mussa niin paljon kaikkia autisminomaavia-piirteitä 😂 Siltikään en oo..

Vierailija kirjoitti:

Kävimme tänään pojan kanssa neuvolassa ylimääräisellä käynnillä ihan muista syistä. Siinä samalla sitten juttelimme niitä näitä ja neuvola täti kyseli mitä kaikkea poika on oppinut sitten viime käynnin.

Meillä poika on aina ollut aika "itsenäinen". Alussa halusi toki hereillä ollessaan olla koko ajan sylissä niin kuin pienet vauvat yleensäkkin. Aika pian kuitenkin oppi jo nukahtamaan itsekseen pinnikseen. Sylissä jos yritän nukuttaa (tai kuka muu tahansa), ripuilee, itkee ja huutaa kunnes väsymystään rauhottuu ja nukahtaa.

On myös n.6kk ikäisestä eteenpäin viihtyny tosi hyvin leikeissään ihan yksinkin, kun tietää että olen jossain lähellä. Toki seuraa perässäkin, haluaa joskus syliin yms. ja lohtua tulee hakemaan sylistä. Nykyään saattaa jopa hermostua jos menen viereen ja koitan leikkiä hänen kanssaan...

Neuvolatäti oli sitä mieltä että vauvamme on opetettu ihan liian itsenäiseksi. Kuulemma tämän ikäisen ei kuulu vielä viihtyä yksin leikeissään paria minuttia pidempään. Eikä kuulemma ole normaalia että jos lapsi kaatuu ja kopsauttaa päänsä ei ala itkeä. Meillä kun poika aina jos ei pahasti satuta vilkaisee minuun ja jos vain hymyilen ja sanon "oho, sattuiko?" jatkaa leikkejään. Toki itkee jos oikeasti sattuu, mutta mielestäni ei jokaista pikku muksahdusta tarvitsekkaan itkeä. Lohdutusta saa aina kun tarvitsee ja syliä aina kun syliin haluaa.

Itse en ollut edes ajatellut että poika voisi olla liian itsenäinen!?!

En nyt ole tuon perusteella vakuuttunut siitä että lapsesi olisi liian itsenäinen, mutta toisin kuin osa tuntuu luulevan, on todella olemassa sellainen käsite kuin liian itsenäinen vauva/pikkulapsi ja paradoksaalisesti se viestii syvästä turvattomuuden tunteesta. Esim. vanhanaikainen huudatusunikoulu ja muut vastaavat karaistumiseen pohjautuvat kasvatusmenetelmät liian pienelle lapselle käytettynä voivat aiheuttaa kyseisen ilmiön. Surullista kyllä, usein näkee tämän tyyppisten lasten äitien oikein kehuskelevan sillä, kuinka heidän kovilla kasvatusmenetelmillään on tullut niin itsenäisiä ja hienosti pärjääviä lapsia.

Kuulemma mä olin vauvana just itsekseen viihyyvä ja sellainen aika hiljainen tapaus. Myöhemmin tuli sitten omiin ajatuksiin vaipumista ja hankaluutta saada kontaktia. Silti sylikin usein kelpasi. Autismia epäiltiin, mutta diagnosoitiin tutkimisten jälkeen dysfasiaksi. Puheen oppiminen siis viivästyi selkeästi. Myös motorista kömpelyyttä oli havaittavissa. Eipä noista vaivoista nyt enää ole merkkiäkään. Ihan normaali musta lopulta tuli, vaikka aloin puhumaan kunnolla vasta noin 5-vuotiaana. Myös kömpelyys hävisi ajan myötä.

Meillä lapset on olleet tässä asiassa täysin päinvastaisia tapauksia. Tytär ei viihtynyt hetkeäkään yksin ja reagoi kaikkeen kauhean vahvasti. Oli todella uuvuttava vauvana ja pikkulapsi-iässä.

No, sitten syntyi veli, ja hän oli helppo kuin mikä. Ei sitä edes huomannut kun se heräsi uniltaan, kun saattoi olla siellä pinnasängyssään katselemassa leluja sängyn yläpuolella kaikessa rauhassa vaikka tunteja. Tytär rääkäisi vihaisesti heti kun heräsi ja vaati seuraa ja ruokaa. Poika on ollut kaikessa hyvin rauhallinen, itsenäinen ja helppo.

Nyt nämä lapset on jo teini-ikäisiä ja tavallaan sama jatkuu. Poika menestyy erinomaisesti koulussa esimerkiksi, koska on rauhallinen ja keskittymiskykyinen, kaikkeen myöntyvä. Tytär taas on tulinen kapinoija, jonka kanssa varsinkin nyt teini-iässä on ollut ongelmia aika paljonkin, hän kun ei tahdo millään hyväksyä että koulussa on pakko käydä, kotona on pakko elää edes jonkunlaisten sääntöjen mukaan tms. Luulen kyllä että tytärkin siitä rauhoittuu ja sopeutuu, itse olin samanlainen samassa iässä. 

Mutta elämä on kyllä helpompaa ja vähemmän myrskyisää noille tasaisille ja itsenäisiille luonteille.