Iso kova patti hartian alla soliskuopassa :(
Voikohan olla mikään muu kuin kasvain/syöpä? Olen ihan rikki, googlettelin ja aina tulee syöpä, mitään vaarattomia patteja ei tunnu kellään olleen. Tänään lääkäri ja pelottaa.
Kommentit (32)
En kirjoittanut tuota vastausta 21# joku pilaili minuna.
Niin voin kuvitella että joku voisi oikeasti ap.n tilanteessa huolehtia eniten hiuksista. Se voi olla ainut asia josta uskaltaa huolestua, kuolema ja jo hoitojen aiheuttaman huonon olon pelko voi olla liian kamalaa mietittäväksi.
Itse pelkäsin eräässä tilanteessa että lapseni kuolee. Mieleeni tuli siinä vaiheessa vain, että miten me selvitään kun asunistuki tippuu eikä tuu hänen lapsilisää. Sitten seuras morkkis et kamala äiti, miettii rahaa kuvan lapsi on hengenvaarassa. Vasta myöhemmin tajusin että se oli 'turvallisin' huoli siinä vaiheessa. Kaikki muu tilanteeseen liittyvä oli liian kamalaa edes ajateltavaksi, ja mieleni kanavoi paniikin tuohon todellisuudessa täysin turhaan ongelmaan.
Kyllä myönnän, että mikäli minulla on syöpä hiusten, ripsien ja kulmakarvojen lähtö kauhistuttaa ja harmittaa.
Ne hoidot ei pelota, koska en tiedä mitä odottaa, kuolla en aio.
Tulisipa äkkiä huominen ja jos saan hyviä uutisia hypin ja pompin iloisena sieltä pois ja olen iloinen jokaisesta terveestä päivästä!
niin ei se mikään kuolemantuomio silti ole nykypäivänä.
Reippain mielin lääkäriin, tuli mitä tuli.
Niin lymfooma ei ole varma kuolemantuomio, mutta pelottaa. Minulla on 2 alle 2v lasta, hiukset lähtee hoitojen myötä, kunto romahtaa..huoh.. pelottaa!
Mulla todettiin syöpä vuosi sitten ja kaksi alle kouluikäistä lasta.
Sairaalassa tapasin monta muutakin pienten lasten äitiä syöpähoitoja saamassa. Sitä sopeutui asiaan aika nopeasti, kun tajusi että on muitakin samassa tilanteessa ja elämä rullaa eteenpäin kaikesta huolimatta.
Mutta turha tässä nyt vielä mitään maalailla, onhan niitä muitakin patinaiheuttajia kuin syöpä.
Tsemppiä ja tuulta päin!
on samassa kohtaa patti, ei mikään erityisen iso (pienen peukalon pään kokoinen), ollut siinä niin kauan kuin muistan (ainakin yläasteikäisestä asti), oon aina ajatellut että se on vain rasvapatti.. :)
kehkeytyvä paise tai finni. Paikka on kyllä hankala.
Ei auta kuin antaa sen kulkea oma kaarensa. Suihkuttele lämpimällä vedellä. Kun patti on kypsä pyydä jotakuta tyhjentämään se ja auttamaan haavan hoidossa. jos olet yksineläjä, menen yksityiselle.
Lopullinen vastaus tulee tietysti vasta kun näytteet on analysoitu, mutta usein jo ultrassa voidaan kertoa suuntaa-antavasti jotain.
Olipa tilanteesi, että oot sairaana tai pelkäät terveytesi puolesta, niin uskallan suositella käymään Healing Roomissa. Harvoin nykypäivänä kohtaa tällaista inhimillisyyttä, lämpöä ja ihmisen yksilöllisen tilanteen kunnioittamista. Tutustu toki (huom.: katso myös kohta "Parantumistodistuksia") http://www.healingrooms.fi
kun pikkulapsesi on noin poissa tolalataan!! Itkeskeletkö lapsesi nähden? Ja hiukset kyllä kasvaa uudelleen.
Multa jouduttiin ottamaan kaikkiaan neljä ohutneulanäytettä ja kaksi paksuneulanäytettä ennen kuin saatiin diagnoosi.