Lue keskustelun säännöt.
Apua 2-vuotiaan kanssa ulkoiluun.
13.12.2011 |
Onko tavallista, taapero kävelee parisataa metriä ja sitten alkaa itku ja huuto. Heittäytyy maahan, jos ei pääse syliin ja huutaa kuin syötävä. Itku loppuu sylissä. Puistossa kyllä touhuaa toisten lasten kanssa vaikka kolme tuntia.
Voiko muka oikeasti olla, ettei jaksa kävellä tietä pitkin, vai tylsyyskö vai mukavuudenhalu iskee? Tuntuu, että on seinä vastassa, kun vaunuissa ei todellakaan enää viihdy vaan huutaa siinäkin. Pyörää ei vielä osaa ajaa eikä se talvella onnistukaan. Pulkasta kierähtelee maahan, kun sekin on niin hupaisaa..
Kommentit (12)
mäkin ottaisin ne rattaat mukaan. Laitat rattaisiin sitten (vaikka huutamaan), kun ei kävely enää innosta. En jaksaisi hikipäässä kantaa uhmakasta lasta tai yleensäkään makuuttaa missään p*skasessa maassa rimpuilemassa ja huutamassa.
Kun kohtaus iskee, niin ipana vaan kärryyn, turvavyöt kiinni ja liikkeelle. Saatpahan itse edes käveltyä. ja koska lapsi on ihan turvassa, niin voit vaan sulkea korvasi huudolta ja reippailla.
Pidemmän päällekin lapsi oppii, että voi valita käveleekö, vai tuleeko kyytiin. Kun muuta vaihtoehtoa ei ole, niin lapsikin alkaa valita itse ja tyytyä siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
läheskään aina ketään. Tyhjässä puistossa olo on samanlaista huutoa ja itkua. Olen toivonut, että voisimme tehdä lapsentahtisia kävelylenkkejä, mutta eihän me päästä alkua pidemmälle ilman karmeaa karjuntaa.
ap
Jonkun verran on auttanut eteenpäin houkuttelu: oi katsos mitä TÄÄLLÄ on, ihmeellinen juttu! kun lapsi tulee lähelle, osoitan jotain keppiä, "onpa kippurainen keppi!" sitten sitä ihmetellään hetki ja taas nähdään jotain muuta edessä.
Aiemmin ulkoilut sujuivat ilman mitään ongelmia. Olen hämilläni siitä, miten kaikki tuntuu nyt niin kovin vaikealta. Ikää on just ja just 2-vuotta.
ap
päivittäiset kävelyt yksiveen kanssa ja meillä käytettiin tuota metodia jonka joku jo mainitsikin, eli säännöllisin väliajoin edessäpäin pitää huomata jotakin mihin voi kiinnittää lapsen huomion - keppi, jäätynyt lätäkkö, pihalla kurkkiva kissa jne. "Kumpi ehtii ekana tuon puun luokse?" jne Hiljalleen opit tietämään paljonko lapsi oikeasti jaksaa kävellä ja milloin on kyse vain motivaation puutteesta. Kevääksi sitten potkupyörä, se on iha huippu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikä näitä ongelmia ole ollut ennenkuin lapsi täytti 2.
ap
Ihanaa kun tuo aika on takanapäin... Mekin asumme maalla ja ajattelin lasten kanssa käydä vaikka postilaatikolla, kun ei aina viitsi autolla ajella. Noh, (silloin pari vuotiaat) kaksosista toinen käveli hienosti, mutta toinen harrasti just noita raivareita ja aina sai olla kantamassa. Ei auttanut hämäämiset tai mitkään (kuten veljelleen) vaan kun hän halusi syliin, niin hän tuli syliin. Piste.
Aika auttaa... Nyt tarvis jarrut reilu 3-vuotiaille, kun ei perässä pysy!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuuluisa tahtoikä on alkanut. Ole aikuinen ja päätä sinä miten etenette. Jos ei halua istua vaunuissa, ota kävelemään. Jos ei jaksa kävellä, laita lapsi takaisin vaunuihin ja sano, että et jaksanut kävellä joten nyt istut siinä. Jos huutaa niin anna huutaa. Tästä se "tahtojen taisto" alkaa ja sinä voit hyvin pitkälle vaikuttaa siihen miten tilanteet hoidetaan. Lapsi tekee juuri niin kuin tehokkaaksi näkee. Esim. meillä huutamisella ei ole koskaan saanut mitään, joten lapset ovat hyvin vähän huutaneet ;-) Ihan oikeasti, kyllä ne hyvin nopeasti oppii keinot jotka tehoaa.
Ongelmana on se häpeänsieto. Häpeän itseäni, kun lapsi itkee kyyneleet poskilla todella kovaan ääneen maassa, jos seison vain vieressä ja komennan. Lopulta aina nostan syliin ja koetan taas kävelyttää vähän ajan päästä. Yleensä onnistuu taas sen sata metriä.
Nykyään tulen salaa itkien kotiin lenkeiltä kun olen niin väsynyt tähän jatkuvaan taisteluun ja tuntuu, että teeen jotain pahasti väärin :(
Koska menee ohi?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin äidille kuin lapsellekin. Miksi turhaan aiheuttaa tilanteita, jossa suutut lapselle, kun tilanne on helposti vältettävissä ja 2v on vielä pieni, kyllä ehtii kävellä!
Mulla neljä lasta ja kävelyaktiivisuus on ihan persoonasta kiinni. Vanhin ja toisiksi nuorin eivät ole juuri kävelemään oppimisen jälkeen rattaissa olleet, kun taas toisiksi vanhin ja nuorin olisivat vaan istuneet rattaissa. sitten reilu 3v:nä rattaat on jääneet aika luonnollisesti pois.
2- vuotiaana ihan kaikki tahtoo olla kovin vaikeaa, kyllä se siitä!
jaksaa hienosti kävellä jo jopa 2km! Mutta kun into loppuu tai väsymys tulee yhtäkkiä, alkaa juurikin tuo huuto ja selkä kaarella kiljuminen. Äitin syliin, äitin syliin.... Jos on rattaat mukana, laitan lapsen huutavana sinne (ilman että itse suutun) ja yleensä huutaa ainakin 5-10min, joskus koko kotimatkan. Ei auta huomion johdattelukaan usein. Jos ei ole rattaita, nappaan muksun kainaloon ja kannan.
Hävetä ei kannata. On ihan no0rmaalia, että lapsi huutaa ja karjuu. Eikä kannata suuttuakaan, sillä ikään kuuluu tuo kiukkuilu.