Miten kaksi lasta muka voi viedä täysin aikuisen ihmisen ajan?

Muuten roikkuu hihassa, vinkuu ja vänkyy, haluaa auttaa...

Anteeksi, unohdin ettei sarkasminymmärtämistaito ole kaikilla sisään rakennettuna. Totta kai lasten perään pitää katsoa, mutta en niille tarvitse mitään ohjelmaa koko ajan järjestää, voi antaa olla ihan keskenään ja omissa oloissaankin ja itse sitten puuhata omia juttujaan, kuten vaikka lukea kun lapset leikkii. Näin ei sitten uuvu ihan niin helposti... ;) Ja liika lasten riitoihin puuttuminenkaan ei ole hyväksi. Ja ihan kunnon kansalainen minustakin kasvoi, psykologi tosin, joten voisin väittää jopa omaavani jotain tietopohjaa väitteideni perusteiksi. On tullut aika paljon nähtyä näitä uupuneita äitejä.

Pakko vielä kommetoida tähän. Äidin pitää muistaa myös itsensä. Eikä ole tarkoitus, että noin tehdään 24/7, mutta kun oman hetken tarvitsee, sen voi ottaa. Ikävä totuus vain on, että monet äidit uupuvat ja tämä on tapa ennaltaehkäistä sitä. Eikä siitä tarvitse kenenkään tuntea huonoa omatuntoa, että ottaa huomioon kaikki perheenjäsenensä, myös itsensä. Pirteä ja iloinen äiti on lapsilleen monesti kuitenkin parempi, kuin sellainen, joka kokee, ettei saa omaa aikaa. Koska sitähän aloittaja halusi, omaa aikaa.



Ja lapsellekin tekee ihan hyvää jo pienenä oppia ottamaan huomioon muut ja huomata myös se tosiasia, että hän ei ole maailman keskipiste, vaikkakin äidille tärkeä. Mutta mä lähden nyt ärsyttämästä teitä. Jokainen taplaa tyylillään ja nämä oli minun vinkkejä.

Olet täysi idiootti. Kuuuluukoo?

Ei äidin tarvitse olla mikään kokopäivätoiminen viihdyttäjäupseeri. Viihdyttäjä-äiti tekee lapsilleen karhunpalveluksen, koska nämä lapset ovat aikuisena juuri niitä, jotka eivät osaa olla yksin.



Ja huom! Nyt en tarkoita, että lapset jätetään aina oman onnensa nojaan, vaan että tarvittaessa he osaavat leikkiä itsekseenkin. Ei mun lapset ainakaan ole roikkuneet helmoissa märisemässä.

Äiti on alkanut kuulostaa kirosanalta. Hetkeksikään ei saa peffaa laskettua kun jompikumpi huutaa perään syysstä tai toisesta.

Äiti sitä äiti tätä.

Tai sitten ovat toistensa kimpussa ja pitää mennä erotuomariksi, ovat tosi lahjakkaita ärsyttämään toisiaan mitä typerimmillä asioilla..



Oma aika sitten lasten nukahdettua, pitää valita haluaako riittävän unen vai pienen oman hetken---

Äiti on alkanut kuulostaa kirosanalta. Hetkeksikään ei saa peffaa laskettua kun jompikumpi huutaa perään syysstä tai toisesta.

Äiti sitä äiti tätä.

Ja sinä juokset heti palvelemaan?

Äiti on alkanut kuulostaa kirosanalta. Hetkeksikään ei saa peffaa laskettua kun jompikumpi huutaa perään syysstä tai toisesta. Äiti sitä äiti tätä.

Ja sinä juokset heti palvelemaan?

Mutta aina on jotain näytettävää, onglemia läksyissä jne.

Vaatteet hukassa...

Lapset ovat meillä joka toinen viikonloppu. Asuvat siis äidin luona pääsääntöisesti, ja käsittääkseni vievät äidinkin kaiken ajan (2v ja 4v lapset). Sama sirkus sitten täälläkin. Välillä menen istumaan tietokoneelle kun muksut ovat täällä, mutta saman tien siinä on vanhempi kyselemässä jotain ja jätän mieluummin menemättä sitten koneelle kuin selitän mikä on mikäkin. On vain niin helvetin rasittava kyselyikä menossa. Muutenkin saa koko ajan mennä molempien perässä, kun ovat tuhoamassa jotain tai muuten tekemässä jotain kiellettyä. Olisihan se ihan kiva että niille opetettaisiin äidinkin luona tapoja, mutta ei, mellastetaan kuin pellossa.

olisikin siitä että ei anneta hengittää. Itse antaisin mieluusti lasten touhuta itsekseen, mutta kun ne viihtyvät leikkien parissa max puoli tuntia, sitten ollaan taas vääntelemässä hellan nappuloita, juostaan ympäri kämppää ja heitellään tavaroita (kerrostalo, ei voi möykätä hirveästi), kiljutaan, näplätään tietokonetta tai telkkaria.. Siinä on vain pakko koko ajan vahtia ja olla kieltämässä pentuja, ellei halua että koko kämppä on hajalla.



t. numero joku

Tuntuu kyllä, että lapset vievät kaiken ajan, joskus jopa kahdelta ihmiseltä.



Meillä 1- ja 2-vuotiaat.



Ja niille mä sanon, että leikkikää keskenään, äiti ottaa nyt omaa aikaa.



Pienempi repii vaippojaan pois, isompi ei ehdi ajoissa vessaan. Pienempi kakkaa lattialle ja liukastuu sitten isomman pissaan ja lyö päänsä, isompi tulee sanomaan, että pienempää sattui. Leikkivät hetken kakalla. Isompi tulee sanomaan, että pienempi syö kakkaa.



Mä istun koneella ja juon kahvia, koska en ole mikään viihdyttäjäupseeri ja pidän huolta myös omasta jaksamisesta.



Juu, ja tämä kaikki hyvin väsyneenä.

Ei äidin tarvitse olla mikään kokopäivätoiminen viihdyttäjäupseeri. Viihdyttäjä-äiti tekee lapsilleen karhunpalveluksen, koska nämä lapset ovat aikuisena juuri niitä, jotka eivät osaa olla yksin.

Ja huom! Nyt en tarkoita, että lapset jätetään aina oman onnensa nojaan, vaan että tarvittaessa he osaavat leikkiä itsekseenkin. Ei mun lapset ainakaan ole roikkuneet helmoissa märisemässä.

Ja osittain sille psykologillekin :)

Meillä lapset nyt 6v ja 2v, ja kyllä ne keskenään ja erikseen leikkivät sen verran, että ehdin lukea päivän lehden rauhassa ja tehdä muitakin kotihommia ja roikkua tietokoneellakin. Ei aina ilman keskeytyksiä, mutta kuitenkin.

Ei äidin tarvitse koko aikaa viihdyttää, lasten on opittava keksimään itse omaa tekemistä.

vaan siitä, että kun on 3-vuotias ja vauva, koko ajan on puuhaa.



Minulla lapsilla ikäero 2 v 4 kk ja muistan tuon ajan hyvin. Isommalla oli ihan eri rytmi. Hän ulkoili pari kertaa päivässä ja silloin kun hän nukkui päikkäreitä, pienempi oli hereillä.



Sitten kun siirtyivät samaan rytmiin ja pienemmästä alkoi olla leikkiseuraa, alkoi heti helpottaa.

Meillä menee kausittain - on viikkoja, kun lapset leikkivät tosi paljon yhdessä ja antavat vanhemmilleen "henkistä" tilaa...mutta sitten on niitä rankkoja viikkoja, kun en suunnilleen saa tukkaa kammattua rauhassa.

10v. kanssa saa jo omaa aikaa, mutta 7v. on tosi rasittava.

Aina vaatimassa tai rääkymässä jotain.

Toivoisin että pelaisi niin olisi hiljaa. Miten se ei pärjää yhtään yksin, kun täyttää kohta 8v.

Eli kyllä se tollaista on ap. Mutta homma muuttuu jo aika pian. Lapset oli noin 4 / 2 kun huomasin että ehdin jopa lukea välillä päivän lehteä kun lapset puuhaavat keskenään jotain muuta (siis muuta kuin tappelua tai jotain vahinkoja tyyliin pissat lattialla tai astia rikki tms.).



Ei siis kyse ollut viihdytämisestä vaan siitä että yksinkertaisesti tekemistä oli niiin paljon koko ajan, lapset olivat vielä niin pieniä että olivat autettavia, niin pieniä ettei leikit sujuneet vielä keskenään ja siitä että jotain sattui koko ajan jos huomion käänsi hetkeksikin muualle. Juuri se jatkuva valppaana oleminen oli rankkaa, tuli melkein ylivireystila ja oli vaikea nukahtaa sittenki kun olis voinut.



Mutta siis, valoa tunnelin päässä, kohta helpottaa, tarvitsee ne isotkin paljon vanhempaa, mutta ei tarvi koko ajan olla niin superskarppina ja ennakoida kaikkea. Ja ihan normaalia tuo on sulla, vaikkakin rankkaa.

Rauhallinen, itsekseen viihtyvä lapsi ei todellakaan vie niin paljon voimia kuin vilkas ja energinen lapsi, joka ei viihdy itsekseen. Omasta arkikokemuksesta seuratessani sekä omia että ystävieni lapsia, voisin sanoa, että myös tytöt ja pojat leikkivät eri lailla. Poikien tekemistä joutuu usein ohjaamaan enemmän ettei se mene tavaroideh heittelyksi ja aivan villiinny käsistä. Omat poikani myös tuntuvat olevan "joka paikassa" kun tyttäreni viihtyy pitempään yhden leikin parissa ja muutenkin hänen leikkinsä on hiljaisempaa.



En halua tehdä tästä sukupuolikysymystä. Tarkoitukseni oli tuoda esille miten paljon vaikuttaa lapsen luonne ja tapa olla ja leikkiä.

Esikoinen oli erittäin helppo vauva ja muutenkin helppo lapsi. Oletin automaattisesti saavani toisen yhtä helpon lapsen, sellaisen joka viihtyy paljon paikoillaan tutkien asioita, on harkitseva ja rauhallinen. Näin ei käynyt, ja siksihän mä olenkin niin ihmeissäni miten kaikki aika menee näihin lapsiin.:D



Jos toinen lapsi olisi samanlainen kuin esikoinen, minulla olisi edelleen aikaa lueskella tai tehdä mitä milloinkin haluaisin. Todennäköisesti itsekin silloin kirjoittelisin tänne siitä, miten äidin ei tarvitse olla mikään "viihdytysautomaatti". En vaan tajuaisi, että jotkut lapset tarvitsevat ihan koko ajan huolehtimista ja tarkkailua, etteivät pääsisi hengestään.



Täytyy sanoa, että oletin saavani vastauksia, että kohta helpottaa, mut täällähän äidit kertoo, että vielä kouluikäisetkin vie kaiken ajan...mä en edes halua tietää, millainen tämä meidän nuorempi menijä on kouluiässä. :)



Mut kiitos kaikile vastaajille, oli kiva kuulla millaista teidän elämä on!

ap.

Rauhallinen, itsekseen viihtyvä lapsi ei todellakaan vie niin paljon voimia kuin vilkas ja energinen lapsi, joka ei viihdy itsekseen. Omasta arkikokemuksesta seuratessani sekä omia että ystävieni lapsia, voisin sanoa, että myös tytöt ja pojat leikkivät eri lailla. Poikien tekemistä joutuu usein ohjaamaan enemmän ettei se mene tavaroideh heittelyksi ja aivan villiinny käsistä. Omat poikani myös tuntuvat olevan "joka paikassa" kun tyttäreni viihtyy pitempään yhden leikin parissa ja muutenkin hänen leikkinsä on hiljaisempaa. En halua tehdä tästä sukupuolikysymystä. Tarkoitukseni oli tuoda esille miten paljon vaikuttaa lapsen luonne ja tapa olla ja leikkiä.

Nämä stereotypiat ovat aika vahvoina. Mutta tottahan se on, että koti on rauhallisen, näppärän naisen maailma ja miehelle sopii enemmän elämä kodin ulkopuolella, ei mitkään kotityöt. En halua yleistää, mutta noin se vaan on?

Jos tekee selväksi, että lapsen tehtävänä on leikki ja äidin tehtävänä on kotityöt, on aika äkkiä kriisissä. Helpompaa ottaa lapset mukaan kotitöihin ja sitten molemmat "levätään" eli lapsi leikkii ja äiti lukee Hesarin. Molemmat hyvin tyytyväisinä siihen, että taas on perheen eteen aherrettu ja ansaittu lepohetki. On se sen verran askasta 3v:lle tuo sukkien lajitteleminen!

kun itselläni oli aikaa vielä silloin, kun lapsia oli kaksi. Nyt kolmen kanssa loppuu jo kädet kesken.