Mikä jotain vanhempia vaivaa? Tänään meidän kahvilassa

ja näyttänyt kieltä perään.

mutta lasten käytöstä kyllä.



Minullakin on 5- ja 2-vuotiaat. Molemmat vilkkaita ja ehtiväisiä emmekä käy juurikaan kahviloissa paitsi kesällä niissä ulkoilmakahviloissa. Joskus kuitenkin virta loppuu kesken ja on pakko. Jos pienempi saa huutoraivarit, en ole kovin varma, miten käyttäytyisin. Jos olen itse aivan lopen uupunut, jäämme varmaan kahvilaan ja yritän lahjoa kaverin hiljaiseksi, jotta saisin sen virtapiikin (kupin kahvia). Kun itsellä ei ole virtaa, käytän kaikkia keinoja... :(



Jos jostain vielä virtaa löytyisi, olisimme poistuneet kahvilasta, jos pienempi ei olisi lopettanut raivariaan. Isompi meillä ei saa raivareita ja on muutenkin salonkikelpoisempi, mutta hänelläkin on oman syöntinsä jälkeen tapana lähteä kiertelemään kahvilassa. Yleensä ei mene muiden pöytien lähelle eikä seiso tiellä, ja jotta saan itse kahvini juotua ja autettua pienempää, olen sallinut hänelle tämän huvin. Tiedän kyllä, että se ärsyttää monia täällä av:llä. En oikein tiedä, miksi. Jos lapsi ei seiso tiellä ja vain hiljalleen katselee, miksi se on jonkinmoinen uhka mammoille. Mieluummin se kuin juoksisi ympäriinsä, huutaisi, huitoisi, pomppisi ja minä koko ajan huutamassa, että ei.



Sitä en käsitä, miksi äiti on jättänyt lapset yksin, kun käy vessassa tai miksi ei sano lapsilleen mitään, kun nämä pomppivat. Ehkä hän vain oli väsynyt. Osaan kyllä sen kuvitella oikein hyvin. Ehkä tuo kahvilareissu oli hänen päivänsä pelastus, vaikka se muiden mielestä sujui katastrofaalisesti.

mutta lasten käytöstä kyllä. Minullakin on 5- ja 2-vuotiaat. Molemmat vilkkaita ja ehtiväisiä emmekä käy juurikaan kahviloissa paitsi kesällä niissä ulkoilmakahviloissa. Joskus kuitenkin virta loppuu kesken ja on pakko. Jos pienempi saa huutoraivarit, en ole kovin varma, miten käyttäytyisin. Jos olen itse aivan lopen uupunut, jäämme varmaan kahvilaan ja yritän lahjoa kaverin hiljaiseksi, jotta saisin sen virtapiikin (kupin kahvia). Kun itsellä ei ole virtaa, käytän kaikkia keinoja... :( Jos jostain vielä virtaa löytyisi, olisimme poistuneet kahvilasta, jos pienempi ei olisi lopettanut raivariaan. Isompi meillä ei saa raivareita ja on muutenkin salonkikelpoisempi, mutta hänelläkin on oman syöntinsä jälkeen tapana lähteä kiertelemään kahvilassa. Yleensä ei mene muiden pöytien lähelle eikä seiso tiellä, ja jotta saan itse kahvini juotua ja autettua pienempää, olen sallinut hänelle tämän huvin. Tiedän kyllä, että se ärsyttää monia täällä av:llä. En oikein tiedä, miksi. Jos lapsi ei seiso tiellä ja vain hiljalleen katselee, miksi se on jonkinmoinen uhka mammoille. Mieluummin se kuin juoksisi ympäriinsä, huutaisi, huitoisi, pomppisi ja minä koko ajan huutamassa, että ei. Sitä en käsitä, miksi äiti on jättänyt lapset yksin, kun käy vessassa tai miksi ei sano lapsilleen mitään, kun nämä pomppivat. Ehkä hän vain oli väsynyt. Osaan kyllä sen kuvitella oikein hyvin. Ehkä tuo kahvilareissu oli hänen päivänsä pelastus, vaikka se muiden mielestä sujui katastrofaalisesti.

Kuljeskelisimme kahvilassa, tönisimme pöytiä, jäisimme viereen tuijottamaan,irvistäisimme ja istuisimme lattialle syömään. Vetoaisimme siihen, että me olemme nyt vähän väsyneitä, me saamme tehdä näin.

Jos kohtaan sinun lapsesi kahvilassa, kerron heille hyvin vakavana, että ensi yönä mörkö tulee olohuoneen ikkunasta ja hakee äidin pois ettekä ikinä enää näe häntä. Tehoaa erittäin hyvin, kun sen lausuu riittävän kalmasti. Saapa äiti jotain uutta mietittävää, kun lapset näkevät painajaisia. Ehkä minä olen vähän väsynyt, silloinhan kaikki on luvallista.

eivät kuten miniatyyriaikuiset.

lapset käyttäytyvät kuten lapset, eivät kuten miniatyyriaikuiset.

jossain ne rajatkin menevät!

eivät kuten miniatyyriaikuiset.

Ne rajat voivat olla erilaiset kuin kotona eli esimerkiksi minä en kahvilassa anna lapsille leivoksestani palaa, vaikka he kärttävät. Siis ihan vieraat lapset, joilla on tylsää, koska äitinsä haluaa nauttia kahvin ja leivoksen rauhassa häätäen lapset muiden pöytiin.

Meillä oli tilanne eilen bussissa, 2-vuotias sai raivarin kun en päästänyt lähtemään penkiltä. Yritin ensin nätisti saada rauhoittumaan, mutta mikään ei riittänyt viemään huomiota tarpeeksi hyvin. En sitten jaksanut (tai nähnyt enää järkeväksi yrittää enää saada lasta rauhoittumaan), kun lapsi vaan jatkoi sitä huutoaan, joten annoin sen vaan sitten huutaa.. Kivoja mulkoiluja sain ympäriltä, edessä istuvat oikein kääntyi toisinpäin että varmasti näkevätkin sen tilanteen kun ei ilmeisesti riittänyt että saavat kuunnella sitä huutoa. 10 minuuttia se jaksoi huutaa, sitten vieras mummeli alkoi puhelemaan (ihan samoja juttuja mitä itsekin yritin ensin, katso traktori jne.) ja siihen se rauhottui.



Jotenkin siis ymmärrän ap:n kertomaa tapausta.. että kun ei vaan jaksa enää tietyssä vaiheessa laittaa niitä lapsia kuriin. Ja omalla kohdalla kun lapsi saa ne raivarit niin ei edes ole mitään konstia millä sen saa hiljaiseksi (paitsi ne vieraat mummelit, joita olen alkanut arvostamaan ihan mielettömästi).

Bussi on kulkuväkine, ja jos lapsi raivoaa, niin olkoon sitten niin. Se ei ole vaihtoehto, että jäädään kyydistä kesken lapsen oikkujen mukaan.



Sen sijaan kahvila on täynnä maksavia asiakkaita, ja sinne ei ole pakko viedä huonosti käyttäytyviä lapsia pilaamaan muiden taukoa kahvin ääressä. Se, miksi lapsi käyttäytyy huonosti on ei oikeastaan vaikuta asiaan... Äiti saa sen virtapiikin vaikka ostamalla ärkältä jonkun tuoremehun itselleen.

Katso näiden lasten äitejä: he eivät edes huomaa lapsiaan. Vaikka ipana tekisi mitä, äiti käyttäytyy kuin mitään ei tapahtuisi ja lapsi senkun lisää kierroksia.



Nykyisin ihan näppärä juttu on ryhtyä videoimaan kakaroitten tekemisiä ja sitten kysyä äidiltä, mitkä on lasten nimet, pätkä kun on menossa youtubeen kaikkien muittenkin naurettavaksi.

mutta lasten käytöstä kyllä. Minullakin on 5- ja 2-vuotiaat. Molemmat vilkkaita ja ehtiväisiä emmekä käy juurikaan kahviloissa paitsi kesällä niissä ulkoilmakahviloissa. Joskus kuitenkin virta loppuu kesken ja on pakko. Jos pienempi saa huutoraivarit, en ole kovin varma, miten käyttäytyisin. Jos olen itse aivan lopen uupunut, jäämme varmaan kahvilaan ja yritän lahjoa kaverin hiljaiseksi, jotta saisin sen virtapiikin (kupin kahvia). Kun itsellä ei ole virtaa, käytän kaikkia keinoja... :( Jos jostain vielä virtaa löytyisi, olisimme poistuneet kahvilasta, jos pienempi ei olisi lopettanut raivariaan. Isompi meillä ei saa raivareita ja on muutenkin salonkikelpoisempi, mutta hänelläkin on oman syöntinsä jälkeen tapana lähteä kiertelemään kahvilassa. Yleensä ei mene muiden pöytien lähelle eikä seiso tiellä, ja jotta saan itse kahvini juotua ja autettua pienempää, olen sallinut hänelle tämän huvin. Tiedän kyllä, että se ärsyttää monia täällä av:llä. En oikein tiedä, miksi. Jos lapsi ei seiso tiellä ja vain hiljalleen katselee, miksi se on jonkinmoinen uhka mammoille. Mieluummin se kuin juoksisi ympäriinsä, huutaisi, huitoisi, pomppisi ja minä koko ajan huutamassa, että ei. Sitä en käsitä, miksi äiti on jättänyt lapset yksin, kun käy vessassa tai miksi ei sano lapsilleen mitään, kun nämä pomppivat. Ehkä hän vain oli väsynyt. Osaan kyllä sen kuvitella oikein hyvin. Ehkä tuo kahvilareissu oli hänen päivänsä pelastus, vaikka se muiden mielestä sujui katastrofaalisesti.

Kuljeskelisimme kahvilassa, tönisimme pöytiä, jäisimme viereen tuijottamaan,irvistäisimme ja istuisimme lattialle syömään. Vetoaisimme siihen, että me olemme nyt vähän väsyneitä, me saamme tehdä näin.

Jos kohtaan sinun lapsesi kahvilassa, kerron heille hyvin vakavana, että ensi yönä mörkö tulee olohuoneen ikkunasta ja hakee äidin pois ettekä ikinä enää näe häntä. Tehoaa erittäin hyvin, kun sen lausuu riittävän kalmasti. Saapa äiti jotain uutta mietittävää, kun lapset näkevät painajaisia. Ehkä minä olen vähän väsynyt, silloinhan kaikki on luvallista.

Ei, lapseni ei töni eikä edes tule mitään pöytää metriä lähemmäksi. Hän ei poistu silmistäni, ei riehu eikä hypi eikä pompi. Mutta häntä kiinnostaa katsella, kun ihmiset ostavat ruokaa ja jotta hän ei seiso käytävillä, on hän hiukan lähempänä pöytiä. Hän voisi tuijottaa meidänkin pöydästämme, mutta silloin hän ei näkisi koko linjastoa (joissakin kahviloissa näkee ja silloin istuu pöydässä). Hän ei pyydä kakkua eikä syö lattialta. Mutta silti kaltaisesi aikuiset kokevat hänet uhaksi, koska hänen mielensä ei toimi niin kuin aikuisen (hyi häpeä, ei saa katsoa ketään silmiin, selkään, jalkoihin eikä ainakaan toisen tarjottimelle vaan pitää leikkiä, että on osa ilmaa ja näkymätön). Ulkomailla lapseni on normaali, tarjoilijat ja myyjät juttelevat, asiakkaat pyytävät omiin pöytiinsä ja parhaimmilaan hänellä on kaveri, jonka kanssa jakaa tämä ihastelu. Siellä tajutaan, että lapsi ei ole sama kuin aikuinen eikä lapselta voi vaatia samaa kuin aikuiselta.

Mitä tulee raivoavaan lapseen, kerroin jo, että yleensä veisin huonokäytöksisen pois kahvilasta. Toisaalta 2-vuotias käyttää sillä tavalla valtaansa. Ei halua mennä kahvilaan, alkaa sitten huutaa ja kirkua. Inhottava opetettu tapa, jonka mahdollistaa ne mulkoilevat kanssaihmiset, jotka eivät koskaan vahingossakaan tarjoa apua mutta osaavat kyllä mulkoilla, huokailla ja pyöritellä silmiä. Teiltä on jäänyt lapsena jokin tapakasvatuksesta väliin. Ehkä olette olleet niitä valtaa käyttäviä 2-vuotiaita, jotka on kiidätetty pois kahviloista, busseista ja julkisista paikoista, koska julkiset paikat eivät ole lapsia varten vaan vain happamia ja mulkoilevia huonokäytöksisiä aikuisia varten...

T. nro 3, jota alkoi tämä(kin) ketju ärsyttää

Kasvatusvastuuta ei viitsitä ottaa ja lapset ovat kuin porsaat pellossa, ja äiti puhuu kännykkään...

miten ne muuten oppivat käyttäytymään, jos niitä ei vain sitkeästi vie julkisille paikoille ? itse en kyllä hienoon konditoriaan uskaltisi oman villin 2 -vuotiaan kanssa, vituikshan se menisi. ehkä tämän tapauksen äiti oli vaan tosi väsynyt ja kyllästynyt ja meni sinne vessaan vaikka itkemään:D ehkä hän oli suunnitellut, että pidetään kiva päivä lasten kanssa, ja siitä ei sitten tullutkaan niin kivaa.

tai sitten hän oli vaan välinpitämätön.



mulla ainakin välillä menee se kuppi niin nurin, etten jaksa enää edes kommentoida / puuttua lapsen käytökseen. esim bussissa jos lapsi huutaa ja kiemurtelee rattaissa, saatan väsyneenä vain mennä penkille istumaan ja antaa olla.

mutta lasten käytöstä kyllä. Minullakin on 5- ja 2-vuotiaat. Molemmat vilkkaita ja ehtiväisiä emmekä käy juurikaan kahviloissa paitsi kesällä niissä ulkoilmakahviloissa. Joskus kuitenkin virta loppuu kesken ja on pakko. Jos pienempi saa huutoraivarit, en ole kovin varma, miten käyttäytyisin. Jos olen itse aivan lopen uupunut, jäämme varmaan kahvilaan ja yritän lahjoa kaverin hiljaiseksi, jotta saisin sen virtapiikin (kupin kahvia). Kun itsellä ei ole virtaa, käytän kaikkia keinoja... :( Jos jostain vielä virtaa löytyisi, olisimme poistuneet kahvilasta, jos pienempi ei olisi lopettanut raivariaan. Isompi meillä ei saa raivareita ja on muutenkin salonkikelpoisempi, mutta hänelläkin on oman syöntinsä jälkeen tapana lähteä kiertelemään kahvilassa. Yleensä ei mene muiden pöytien lähelle eikä seiso tiellä, ja jotta saan itse kahvini juotua ja autettua pienempää, olen sallinut hänelle tämän huvin. Tiedän kyllä, että se ärsyttää monia täällä av:llä. En oikein tiedä, miksi. Jos lapsi ei seiso tiellä ja vain hiljalleen katselee, miksi se on jonkinmoinen uhka mammoille. Mieluummin se kuin juoksisi ympäriinsä, huutaisi, huitoisi, pomppisi ja minä koko ajan huutamassa, että ei. Sitä en käsitä, miksi äiti on jättänyt lapset yksin, kun käy vessassa tai miksi ei sano lapsilleen mitään, kun nämä pomppivat. Ehkä hän vain oli väsynyt. Osaan kyllä sen kuvitella oikein hyvin. Ehkä tuo kahvilareissu oli hänen päivänsä pelastus, vaikka se muiden mielestä sujui katastrofaalisesti.

Kuljeskelisimme kahvilassa, tönisimme pöytiä, jäisimme viereen tuijottamaan,irvistäisimme ja istuisimme lattialle syömään. Vetoaisimme siihen, että me olemme nyt vähän väsyneitä, me saamme tehdä näin. Jos kohtaan sinun lapsesi kahvilassa, kerron heille hyvin vakavana, että ensi yönä mörkö tulee olohuoneen ikkunasta ja hakee äidin pois ettekä ikinä enää näe häntä. Tehoaa erittäin hyvin, kun sen lausuu riittävän kalmasti. Saapa äiti jotain uutta mietittävää, kun lapset näkevät painajaisia. Ehkä minä olen vähän väsynyt, silloinhan kaikki on luvallista.

Ei, lapseni ei töni eikä edes tule mitään pöytää metriä lähemmäksi. Hän ei poistu silmistäni, ei riehu eikä hypi eikä pompi. Mutta häntä kiinnostaa katsella, kun ihmiset ostavat ruokaa ja jotta hän ei seiso käytävillä, on hän hiukan lähempänä pöytiä. Hän voisi tuijottaa meidänkin pöydästämme, mutta silloin hän ei näkisi koko linjastoa (joissakin kahviloissa näkee ja silloin istuu pöydässä). Hän ei pyydä kakkua eikä syö lattialta. Mutta silti kaltaisesi aikuiset kokevat hänet uhaksi, koska hänen mielensä ei toimi niin kuin aikuisen (hyi häpeä, ei saa katsoa ketään silmiin, selkään, jalkoihin eikä ainakaan toisen tarjottimelle vaan pitää leikkiä, että on osa ilmaa ja näkymätön). Ulkomailla lapseni on normaali, tarjoilijat ja myyjät juttelevat, asiakkaat pyytävät omiin pöytiinsä ja parhaimmilaan hänellä on kaveri, jonka kanssa jakaa tämä ihastelu. Siellä tajutaan, että lapsi ei ole sama kuin aikuinen eikä lapselta voi vaatia samaa kuin aikuiselta. Mitä tulee raivoavaan lapseen, kerroin jo, että yleensä veisin huonokäytöksisen pois kahvilasta. Toisaalta 2-vuotias käyttää sillä tavalla valtaansa. Ei halua mennä kahvilaan, alkaa sitten huutaa ja kirkua. Inhottava opetettu tapa, jonka mahdollistaa ne mulkoilevat kanssaihmiset, jotka eivät koskaan vahingossakaan tarjoa apua mutta osaavat kyllä mulkoilla, huokailla ja pyöritellä silmiä. Teiltä on jäänyt lapsena jokin tapakasvatuksesta väliin. Ehkä olette olleet niitä valtaa käyttäviä 2-vuotiaita, jotka on kiidätetty pois kahviloista, busseista ja julkisista paikoista, koska julkiset paikat eivät ole lapsia varten vaan vain happamia ja mulkoilevia huonokäytöksisiä aikuisia varten... T. nro 3, jota alkoi tämä(kin) ketju ärsyttää

jos tämä ei pysy pöydässä. Siellä myös kahvilavieraat hyvin äkkiä lennättävät karjuvan 2v:n ulos ja äidin perässä. Siellä ei todellakaan siedetä sitä, että lapset heittäytyvät hankaliksi.

Kun lapsesi tulee metrin päähän mulkoilemaan syömisiäni, käsken häntä painumaan helvettiin. En ole siellä hoivaamassa muiden kakaroita, vaikka kaltaisesi äidit olettavat, että aina löytyy joku muu kuin äiti, joka sitä lasta hoitaa.

Minä olen kahvilassa nauttimassa elämästäni, rauhallisesta kahvihetkestä. En ole siellä siksi, että tarjoaisin apuani laiskalle äidille, joka odottaa muiden kantavan vastuun siitä, että hän halusi lapsia, mutta ei niitä jaksa.

johonkin kahvilaan istumaan ja rauhoittumaan hetkeksi niin ei minua kyllä kiinnosta alkaa joidenkin vieraiden lasten kanssa leikkimään. Ehkä se sitten tekee minusta ihan kamalan.