Esikoinen 1,5v ja kaksoset tulossa.
En haluaisi laittaa esikoista hoitoon kun kaksoset kesällä syntyvät. Pyytäisin syitä, minkä vuoksi kannattaisi pitää hänet myös kotona? Tuntuu, että kaikkialla siunaillaan tilannettamme ja ehdotellaan esikoisen päiväkotiin viemistä. Itse en kuitenkaan haluaisi sitä, enkä ole edes kovin optimistinen, että saatais hyvää pk-paikkaa näin lyhyellä varoitusajalla.
Kommentit (4)
Ei välttämättä kannata vielä hötkyillä, ennen kuin nähdään, että kaksoset luultavasti selviävät. Jos sinulla on hyvä tukiverkko, eli saat hoitoapua useamman kerran viikossa, ja mies pystyy osallistumaan kunnolla, pärjäät varmaan ilman päivähoitopaikkaa. Muussa tapauksessa voithan ihan hyvin hakea paikkaa etukäteen vaikka perhepäivähoitajalta, jos et halua päiväkotiin laittaa. Ja sitten peruutat paikan jos kaikki sujuukin hyvin. Mutta siinä alkuvaiheessa joku hoitaja esikoiselle voi hyvinkin olla tarpeen, raskauden lopussa voit joutua sairaalaan ja jos kaksoset syntyvät kovin ennenaikaisina, niiden hoitamisessa on kädet täynnä töitä useammallekin ihmiselle. Päivähoitoonkin voi viedä vaikka kahtena päivänä viikossa viideksi tunniksi, ei se päiväkodin aloitus tarkoita, että täytyisi välttämättä olla joka päivä monta tuntia hoidossa.
T. äiti, joiden kaksoset syntyivät hyvin ennenaikaisina.
Tiedostan kyllä hyvin, että vielä on paljon riskejä kaksosten terveyden suhteen.
Mutta! En halua missään tapauksessa laittaa esikoista kokopäivähoitoon! Se olisi pakollista perhepäivähoidossa. En myöskään ymmärrä, miten osa-aikahoito helpottaisi ruljanssia, kun vienti ja haku päivähoidosta olisi minun vastuullani ja melkoinen rumba sekin. Olisiko hyötysuhde niin suuri, jos aamulla pitäisi koko katraan kanssa viedä esikko hoitoon puoleksi päiväksi (tai vaikka koko päiväksikin, niin silti) ja kohta jo lähteä hakemaan taas esikoista hoidosta.
Lisäksi, en halua hylkäämisen kokemusta esikoiselle, että sinut nyt laitetaan syrjään kun jään tänne kotiin näiden tulokkaiden kanssa.
Hoitoavun kanssa on tiukkaa, mutta onhan sitä ennenkin pärjätty omin voimin isojenkin lapsilaumojen kanssa.
ap
kristallipalloa, miten sinun kohdallasi tulee käymään. Jos saat täysiaikaiset hyvinvoivat kaksoset, eikä esikoinen ole kamalan vaativa pakkaus, ehkä selviätkin ihan hyvin. Riippuu paljon luonteestasi ja unentarpeestakin :) Mutta etukäteen ei voi tilannetta tietää ja siksi oma neuvoni olisi, että varaudu "worst case scenario"-mentaliteetilla ja hanki jonkinlainen hoitosysteemi esikoiselle. Siltä varalta, että kaikki menee huonosti ja todella tarvitset esikoiselle hoitajan, sitten ei enää kunnalta paikkaa saa siihen heti. Tuota en tiennyt, että pph:lla ei voi olla osa-aikaisesti. Entä hoitaja kotiin, olisiko teillä varaa sellaiseen?
Oma tilanteeni oli se, että kaksoset olivat tulossa suurinpiirtein samalla ikäerolla esikoiseen kuin sinulla. Olin raskausaikana töissä, joten esikoinen oli jo tutussa päivähoitopaikassa. (Sinullakin jos päätyisit päiväkotipaikkaan, kannattaisi aloittaa se jo pari kk ennen laskettua aikaa, nimenomaan että välttyisi tulemasta esikoiselle tunne, että hänet laitetaan "pois tieltä".) Sitten jouduin aivan yllättäen sairaalahoitoon, vuodelepoon moneksi viikoksi. En aamulla kontrolliin lähtiessä tiennyt, että sinne jäädään, voin ihan mainiosti ja mitään oireita ei ollut. Sitten kaksoset syntyivät, ennenaikaisina, ja toinen menehtyi. Onneksi, onneksi esikoiselle oli hoitopaikka! Meillä ei ole täällä sukulaisapuja, siskoni matkusti toiselta puolen Suomea auttamaan, mutta ei hänkään voinut pitkäksi aikaa keskeyttää opintojaan. Kun esikoinen oli päivät hoidossa, pystyin pumppaamaan maitoa ja olemaan sairaalassa vauvan luona. Vauvan kotiuduttuakin hänessä oli valtavan paljon enemmän hoitotyötä kuin täysiaikaisessa ja esikoinen jatkoi hoidossa. Kun vauva oli puolisen vuotta, pärjäsin jo molempien lasten kanssa kotona. Mutta siinä alussa olisi ollut ihan mahdotonta pärjätä, sitten olisi pitänyt tinkiä tärkeistä jutuista, kuten äidinmaidon pumppaamisesta tai sairaalassa vauvan sylissä pitämisestä ja lähellä olemisesta. Meillä oli niin, että esikoiselle oli kokopäivähoitopaikka päiväkodissa ja käytimme sitä tarpeen mukaan. Mies vei esikoisen hoitoon aamulla ja minä hain iltapäivällä, tuli alkuun kuuden tunnin päiviä. Myöhemmin aloimme pitää 1-2 päivää viikossa häntä kotona ja vielä myöhemmin vein itse aamulla ja hain iltapäivällä.