Lue keskustelun säännöt.
Onko "normaalia" etten halua lapsia?
06.12.2011 |
Tiedän, että olen vielä nuori (20 v.), mutta koen todella voimakkaasti, etten halua saada lapsia. En halua raskautta, en synnytystä, en adoptiota, en mitään. En innostu vauvoista telkkarissa, kaupungilla, tutuilla. En halua leperrellä niille, leikkiä niiden kanssa. Tiedän, että mielipiteeni voi muuttua, mutta en jotenkin usko siihen. Tiedän, että jokaisella saa olla oma mielipide ja saan ajatella näin, mutta silti välillä mietin, että mikä minussa on oikein vikana?
Kommentit (26)
Itsekin kipuilin asian kanssa parikymppisenä, mutta olen nyt seesteisen onnellinen parisuhteessa elävä 34-vuotias lapseton aikuinen nainen, joka on sinut päätöksensä kanssa. Enää en mieti, että minussa olisi mitään vikana.
Elämä on ihanaa just näin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kaikki naiset varmasti ennen vanhaakaan ole lapsia halunneet, mutta silloin on kuulunut mennä naimisiin ja täyttää ne aviolliset velvollisuudet, ja ehkäisykeinot nyt on ollu vähän niin ja näin. Ei sitä niin vaan menty ostamaan kortsuja lähikiskalta.
Ja onhan sitten kautta aikain ollu näitä vanhoja piikoja, naimattomia naisia.
Eli ei se mikään ehdoton naisen tehtävä ja halu ole lisääntyä.
Nauti elämässäsi niistä asioista, joita oikeasti haluat tehdä!
Ei kaikki niitä halua eikä siinä tai sinussa ole mitään vikaa. Eihän missään sanota, että kaikkien pitäisi haluta lapsia. Sitä paitsi nykyään taitaa olla jo melkein trendi, että ainakin monet nuoret koulutetut kaupunkilaisnaiset jäävät vapaaehtoisesti lapsettomiksi.
Toisaalta omilla lapsilla ja muiden mukuloille lepertelyllä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Moni sellainenkin, joka haluaa omia lapsia, ei koe mitään lämpimiä tunteita naapurin tenavia kohtaan.
joka viides 40 vuotias nainen on lapseton. Syyt varmasti moninaiset mutta joukossa on varmasti myös ap:n kaltaisia. Aiemmin prosentti oli 15.
Tuntuu vaan, että ulkopuolelta tulevat paineet on aika kovat... Ihan kaikki ihmettelee miten voin olla haluamatta lapsia ja jotenki kaikki yhistää sen siihen, etten halua löytää miestä / mennä naimisiin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu vaan, että ulkopuolelta tulevat paineet on aika kovat... Ihan kaikki ihmettelee miten voin olla haluamatta lapsia ja jotenki kaikki yhistää sen siihen, etten halua löytää miestä / mennä naimisiin.
ap
Minulla suurimmat paineet taisi olla päällä silloin, kun anoppi alkoi kysellä lapsenlapsen perään. Mieheni - emme muuten ole naimisissa, ei sekään ole mikään pakko - on ainoa lapsi, joten olen ikäänkuin osavastuussa anopin lapsenlapsettomuudesta. Ystäväni ovat tässä vuosien saatossa perustaneet perheensä ja alkuhämmästysten jälkeen olen alkanut saada vähän sen suuntaisia kommentteja, että olin fiksu kun en lähtenyt perheellistymisrumbaan mukaan. Etenkään vastoin tahtoani. Eli nykyään kukaan ei enää kysele, koska niitä lapsia tulee.
Kyllä se siitä, mutta varaudu siiten että 25-30 ikävuosien välillä paineita alkaa todella kasaantua. Ja on toki ihan OK muuttaa mieltäkin, jos sellainen olo tulee. Mutta älä vaan tee sitä muita miellyttääksesi! Pysy kovana!
t. se 34-vuotias päänsä pitänyt lapseton nainen
äläkä vaan tee koskaan niitä lapsia! Itse en ikinä halunnut lapsia, mutta mies puhui heti suhteen alusta että haluaa 2 kpl. Jonkun ajan kuluttua sitten myönnyin ja kadun sitä joka päivä.
Jos voisin kääntää kelloa taaksepäin, pitäisin pääni. Olin tyhmä, naiivi ja rakastunut. Ja nyt olen tietenkin eronnut lasteni isästä ja tämä elää huoletonta ja lapsivapaata elämää. Jiihaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Must tuntuu et just yks niistä syistä miksen haluu lapsia on se, että se tekee kaikesta paljon monimutkasempaa. Tuntuu myös, että joutuisin luopumaan niin paljosta, enkä halua sitä. Monet perustelee, että lapset antaa niin paljon (verrattuna kaikkeen siihe mistä mahdollisesti joutuu luopumaan), mut mä en koe näin, mut sit saankin ne paheksuvat katseet.
ap
Itsekin kipuilin asian kanssa parikymppisenä, mutta olen nyt seesteisen onnellinen parisuhteessa elävä 34-vuotias lapseton aikuinen nainen, joka on sinut päätöksensä kanssa. Enää en mieti, että minussa olisi mitään vikana.
Elämä on ihanaa just näin!
En siis halua väheksyä elämäsi onnellisuutta, mutta eihän tuollainen kuitenkaan normaalia ole. Kaikki eliöt nyt pyrkii lisääntymään kumminkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiva
Itsekin kipuilin asian kanssa parikymppisenä, mutta olen nyt seesteisen onnellinen parisuhteessa elävä 34-vuotias lapseton aikuinen nainen, joka on sinut päätöksensä kanssa. Enää en mieti, että minussa olisi mitään vikana.
Elämä on ihanaa just näin!
En siis halua väheksyä elämäsi onnellisuutta, mutta eihän tuollainen kuitenkaan normaalia ole. Kaikki eliöt nyt pyrkii lisääntymään kumminkin.
millaisiin kommentteihin vapaaehtoisesti lapseton nainen saa tottua. Mua ei kiinnosta, olenko jonkun palstamamman (tai kenenkään muunkaan, poislukien mieheni) mielestä normaali vai en. Ja mä koen olevani vähän korkeammalla tasolla kuin "eliö", joten ehkä siinä syy lisääntymättömyyteeni :D
t. 34-vuotias vela
Miksei muka vois olla onnellinen ilman lapsia?
Voitko perustella jotenkin tarkemmin?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joten miksi vapaaehtoinen lapsettomuus olis?
Mutta sitten tulin raskaaksi 31-vuotiaana ja olin asiasta tosi iloinen. Ensin itkin testin saatuani kaksi viikkoa.
Nyt vauva on 1,3kk ja olen onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...roikut vauvapalstalla :D
Mutta siis vakavalla naamalla; on ihan normaalia ettei halua lasta nuorena, ja on myös täysin normaalia ettei halua lasta koskaan. Kaikkien ei todellakaan tarvitse lisääntyä ja täyttää tätä maapalloa.
Koska koet noin voimakkaasti, työstät ilmeisesti asiaa. Lopputulos voi olla mitä vain. MUTTA jos koet vihaavasi lapsia tai lapset ällöttävät sinua, se ei ole normaalia vaan kertoo mielen epätasapainosta.
että jo noin nuorena saat paheksuvia katseita osaksesi. Tuotko kovasti esiin sitä, ettet halua lasta? Mistä ihmiset edes tietävät asiasta? Tuskin kovinkaan moni odottaa 20-vuotiaan raskautuvan ihan heti kohta.
Ehkä katseet tulevat siitä, että jankkaat asiaa paljon? Mitä onkaan odotettavissa 30-vuotiaana sitten?
No, sinulla on aikaa vielä miettiä ja tehdä niitä asioita vaikka 20 vuotta, joista pelkäät jääväsi lasten myötä paitsi :) Itsekään en lapsista juuri perusta, mutta sellaisen vanhoilla päivilläni menin silti miehen mieliksi pyöräyttämään. En kadu. Tuskin olisin katunut tosin toistakaan ratkaisua.
mulla oli koko elämäni ajan vahva tunne, että en halua tehdä biologisia lapsia koskaan enkä ainakaan synnyttää alateitse. Hormonit tms. tekivät sitten tehtävänsä ja yhtäkkiä minulle tuli lisääntymistarve (ei siis edelleenkään vauvakuume) ja löysin miehen, jonka kanssa tulin raskaaksi. Olin tuolloin 27-vuotias ja ennen sitä en siis ollut koskaan haaveillut raskaaksitulosta. Nyt on kaksi lasta, jotka molemmat syntyivät suunnitellulla sektiolla. Vauva-aika oli henkisesti raskasta molemmilla kerroilla, mutta nyt oikeastaan jo nautin perheestäni kun lapset ovat leikki-ikäisiä. Tuntuu sille, että elämä alkaa ikään kuin uudelleen muutaman vuoden horroksen jälkeen :)
Haaveilen että voisimme jonain päivänä vielä adoptoida lapsen, mutta raskaaksi en enää tule.
Minusta tuntuu, että ihan yhtä hyvin olisin voinut jäädä lapsettomaksi jos tuota ihmeellistä hormonipöllyä ei olisi tapahtunut aikoinaan.
Minulla on muutamia ystäviä, jotka ovat ns. lapsentekoiässä ja vakituisessa parisuhteessa, mutta eivät edelleenkään koe tarvetta hankkia lapsia. Olen heidän kanssaan keskustellessani todennutkin, että minkään ulkoisten paineiden vuoksi lapsia ei missään nimessä kannata ryhtyä tekemään. Toisaalta, kaikille ei varmaankaan tule koskaan vauvakuumetta mutta vanhemmuus on ainutlaatuinen kokemus, jota kannattaa harkita siinä tapauksessa, jos ei ole täysin varma totaalisesta lapsettomuudestakaan. Ja jos on varma ettei halua lapsia, niin on ihan ok jos joskus tunteekin toisella tavalla - tai sitten ei. Elämässä joutuu ihan sivuraiteille, jos ryhtyy täyttämään muiden ihmisten oletettuja vaatimuksia.
päivä huomaat olevasi 50 vuotta, ja totaalisen yksin. Mikä on elämän tarkoitus, onko sellaista. Onko sulle se ja sama kuka on kiinostunut susta, soittaako joku sulle päivisin, rakastaako joku sua kympillä, rakastatko jotain enemmän kuin mitään muuta maailmassa? Kiertäkö joku sen kädet sun ympärilles ja se tuntuu niin tutulta ja ihanalta? Jos ei välitä mihin lempikirjat päätyy, tai kuka joskus perii sun omaisuutes, sikäli kun nyt sitä sulla edes on, ni ok. Näen päivittäin yksinäisiä ihmisiä, ja niiden osa on helvetin raskas. On ihan eri asia olla kavereiden kanssa +30 asti, mutta vähitellen nekin tekee nitä perheitä, ja +40 ikäset on jo riesa kaikille, eikä niille ole enää mitään menopaikkoja, ja nuoruus on valttia työmarkkinoilla ja seurustelusuhteissa, mutta entä kun olet sen 45, haluuko sua enää kukaan. Saa olla mitä mieltä lystää ja tehdä mitä haluu, onneksi.
Olin kaksikymppisenä täysin samanlainen.
Mielipiteeni heitti kuperkeikkaa.
t. 3 tytön onnellinen äiti
Ei lapsia ole pakko haluta vaikka olisikin nainen!
Eikä lapsista tarvitse tykätä eikä niistä tarvitse haaveilla.
T. kolmen äiti