Jos teette vain yhden lapsen niin muistakaa varautua siihen että vietätte vanhuksina jouluja yksin
Ärsyttää kun mieheni vanhemmat vetoaa siihen että heillä on niin surullinen joulu jos eivät ole lapsenlasten kanssa samassa paikassa.
Miksi perhanat hankkivat sitten vain yhden lapsen?
(joo, oli tietoinen valinta, yhden kanssa kun oli niin "helppoa")
On mullakin vanhemmat, joiden kanssa haluan välillä viettää jouluni. Mutta heillä on muitakin lapsia niin eivät laita kaikkia toiveita ja odotuksia vain meidän harteillemme.
Kommentit (46)
näkee edes jonkun joulun aikaan. Eikä ainakaan tarvitse hiillostaa sitä yhtä ja ainoaa vuodesta toiseen.
viettämään joulunsa yksin.
lapseni eivät ole koskaan viettäneet sitä isovanhempiensa kanssa enkä todellakaan toivo, että lasten perustettua omat perheet he tulisivat takaisin helmoihini vaan oletan, että itsenäistyvät. Viettäkööt omat joulunsa.
Minusta kaikki perheet (eli vanhemmat+lapset) saavat viettää joulunsa just niin kuin haluavat.
vanhana viettäisin jouluni yksin.
Päivä se on muiden joukossa, ja mä viihdyn yksinäni HYVIN.
Ja jos vielä vanhana olisin suht hyvässä kunnossa, voisin vaikka joulunpyhiksi pakata laukut ja lähtee vaikka jonnekin ulkomaille rentoutuun :)
joten ei voida puhua mistään olennaisesta osasta joulun viettoa.
vaikka niin toivoisivat.
Terveisin taas tuli miinusta
minä en ole tehnytkään lasta itselleni vanhuuden seuraksi, vaan ihan muista syistä.
Ja mitä jouluun tulee, niin itse en pidä joulusta ollenkaan. Jos minulla ei olisi lasta, en viettäisi joulua lainkaan. Nyt kun lapsi on vielä melko pieni ja joulu on hänelle tärkeä, juhlimme sitä ns. kaikilla herkuilla. Aika aikaansa kutakin, kunhan lapsi kasvaa voin tehdä jouluna mitä haluan, eli todennäköisesti lomailla jossain lämpimässä. Lapseni saa aikuistuttuaan luoda omat jouluperinteensä, sellaiset kuin itse haluaa.
Menemme heille tai sitten he tulevat samaan paikkaan minne mekin eli toisille vanhemmille. Suomessa muutenkin minusta on tapana viettää juhlia liian pienillä porukoilla.
Ensinnäkin lapsia ei TEHDÄ, niitä saadaan.
t: yhden äiti, vaikka haluisi muuta
Ja olen viettänyt nyt jo lapseni on 10 vuotta,vuodesta 2006 joka toisen jouluni yksin olen eronnut.Että sepä siitä...Olet jotenkin säälittävä ja katkera AP.Kaikki ei saa miehen alushousujen haistelusta tai yhden yön syrjähypystä lasta.Niin ja vika oli miehessä ei minussa..Hyvää joulua se yksinäinen joulukin on ihan kiva!! ;)
Ensinnäkin lapsia ei TEHDÄ, niitä saadaan.
t: yhden äiti, vaikka haluisi muuta
olen ihan tekemällä tehnyt toisen, ihan helposti en saanut, vaan aikaa meni ja tekemistä riitti.
Ensinnäkin lapsia ei TEHDÄ, niitä saadaan.
t: yhden äiti, vaikka haluisi muuta
Kyllä mä olen ihan tekemällä tehnyt toisen, ihan helposti en saanut, vaan aikaa meni ja tekemistä riitti.
Okei. Ala vääntää tästä ihan keskenäsi.
t:yhden äiti, joka on tullut siihen tulokseen, että lapsen saaminen TEKEMÄLLÄ ei ole itsestään selvyys, kenellekään
Miksei saman katon alle mahdu monia sukupolvia. Meillä ollaan mun vanhemmilla ja sinne mahtuu sisarusteni ja minunkin puolisoidenkin vanhemmat halutessaan.
aikuinen lapseni ei vietä joulua kanssani.
Ihan saa itse päättää kenen kanssa ja missä joulua viettää.
Niin saan minäkin, olen viettänyt jokaisen joulun vanhempieni kanssa.
Ei joulu ole YDINperhejuhla.
Isovanhemmat (molemmin puolin) haluavat juhlia joulunsa omalla tavallaan eli ilman aikuisia lapsiaan ja näiden jälkikasvua. Ihan hyviä hiljentymisjuhlia ne aikuisten joulut! Kokeile vaikka.
Ja muistaakseni Jeesuksen isovanhemmat eivät menneet sinne seimelle jouluksi.
et ei lasten määrä takaa mitään, voit jäädä yksin ja voivat ne lapsesikin kuolla hyvissä ajoin ennenkuin vanhana heitä kaipailet, et sillee... harmittele vaan rauhassa kyllä sä vielä yksinkin saat olla, usko pois.
Mieheni on perheensä ainoa lapsi. Hänen vanhempansa me SAAMME meille jouluksi. Omat vanhempani kun sukkuloivat jouluna myös sisarusteni luona, jotka siis asuvat aika kaukana meiltä. Minusta on ihanaa, että edes lapsen isovanhemmat isän puolelta pääsevät meille joulun viettoon, kun mitään "kilpailevia" tarjouksia ei ole olemassa.
viettämään joulunsa yksin.