Minkä ikäisenä menit päivähoitoon?
Kommentit (28)
ennen esikoulua mutta muuten kotona vain.
Ja tämä 80-luvulla
Srk:n kerhossa kävin kerran viikossa ikävuosina 4-6, ei ollut eskaria. Syntynyt olen 1976. Silloin tuo oli vielä ihan tavallista, nykyisin maallakin lapset ovat enemmän hoidossa ja kerhoissa tai vähintään eskarissa ennen ekaluokkaa.
Menin vasta eskariin vuonna 1972.
Äitini meni töihin kun olin 3 kk.
Päivähoitoon en kuitenkaan mennyt koskaan. Minua hoitivat naapurin tädit (tai heidän lapsensa) ja mummoni.
tarjolla erittäin vähän, lähinnä köyhille perheille ja yksinhuoltajille ainakin omassa, pienessä kotikaupungissani. Joten minulle etsittiin hoitajaa naapurustosta ovelta-ovelle -menetelmällä ja hoitajaksi palkattiin vanha mummo, joka nukkui kaiket päivät... kumma että selvisin siitä elossa.
Olin äidin töihin palatessa kaksivuotias.
päiväkotiin jossa viihdyin tosi hyvin. Kävin monta vuotta vielä tapaamassa opettajaa sen jälkeen kun olin jo mennyt kouluun.Myös hoitotäti oli minulle kuin ylimääräinen mummi jonka kanssa olimme tekemisissä hänen kuolemaansa saakka.

ja koulun aloitin 1965.