Onko teillä tuttavissa kaikesta valittajia?

Ehkä sua vaivaa vakava empatiavaje, jos et osaa suhtautua mitenkään tuon paremmin siihen, mikäli joku on niin erehtyväinen että SULLE menee mitään kertomaan murheistaan. Mutta joo, eihän PELKKÄÄ valitusta tosiaan loputtomasti jaksakaan kuunnella. Pakkokos sitä sitten on kuuntelemaan jäädä.

Ja niitä, jotka huokailevat kuinka koko ajan talossa on remppa kesken, tapetitkin rullilla vielä, leikkimökki pitäisi maalta, töissä ihan hirveästi hommia. Ja he odottavat, että heitä kehutaan ahkeruudesta, kauniista kodista. Ja sitten kun se koti on rempattu, aloitetaan taas uusi remppa, että päästään taas huokailemaan.

ja ottaa mua aivoon välillä aika rankasti :)

yleensä valituksen takana pon isompi probleemi- vaikea lapsuus, vaikea parusuhde, unettomuus, rahahuolet, KATEUS jne

Ehkä sua vaivaa vakava empatiavaje, jos et osaa suhtautua mitenkään tuon paremmin siihen, mikäli joku on niin erehtyväinen että SULLE menee mitään kertomaan murheistaan. Mutta joo, eihän PELKKÄÄ valitusta tosiaan loputtomasti jaksakaan kuunnella. Pakkokos sitä sitten on kuuntelemaan jäädä.

Kun KOSKAAN ei ole muuta asiaa kuin valittamista. Ja kohteliaisuussyistä ei voi aina jättää vastaamatta puhelimeen ja olla kuuntelematta, kun sattuneista syistä ei voi kokonaan välejä katkaista.

yleensä valituksen takana pon isompi probleemi- vaikea lapsuus, vaikea parusuhde, unettomuus, rahahuolet, KATEUS jne

Hemmoteltu lapsena, saanut kaiken, ei rahahauolia jne.

- ja se on raskasta kuunnella

koska on joutunut kateuden kohteeksi ennenkin? Tuli vaan mieleen. Ja sitten erityisesti sellaisen jonkun megakadehtijan kanssa jutellessaan menee vähän liikaakin tuohon suuntaan että "valittelee", vaikka oikeasti onkin tosi tyytyväinen? On siis saanut jonkun paskamaisen -tai useammankin- ämmän niskaansa kateuksineen, ja koittaa estää tapahtumasta uudestaan?

mutta kaksi siskoani ovat tällaisia. Ja tunnustan: olen itsekin.



Siskoistani en tiedä, toiselle en enää vastaa itsekään puhelimeen koska en jaksa sitä valivalia, jolta en saa itse edes suunvuoroa, mutta mulla yksi "syy" tähän on sekin, että ihmiset yrittää aina niin kovasti etsiä hyviä puolia ja positiivisia asioita. Mua ihan oikeasti harmittaa, että taas alkaa lumen tulon myötä iänikuinen talvivaatetaistelu ja pukeutuminen on pakko aloittaa puoli tuntia aiemmin, jotta pääsee minnekään, koska me kuljemme aina ja kaikkialle bussilla, joka ei seiso meidän pihassamme odottamassa, kuten muilla tutuilla omat autot seisoo. Ei, mua ei yhtään lohduta se, että on se kiva kun lumentulon jälkeen on taas vähän valoisampaa ja onhan se kauhean kiva polttaa kynttilöitä iltaisin näin talviaikaan. Jep, tähän tulee usein todettua, että just joo, meillä kyllä kärähtää kakaroilta tukka välittömästi jos edes yritän sytyttää kynttilän (vaikkei se oikeasti pidä paikkaansa, kyllä mun lapset osaa jättää kynttilät rauhaan). MIKSI aina pitää olla niin yltiöpositiivinen? Miksei saa olla huonolla tuulella ja inhota koko elämää just silloin kun siltä tuntuu? Se tunne menee kyllä ohi, ja huomattavasti nopeammin kun sen saa rauhassa potea ja sanoa ääneen, eikä kukaan yritä mitätöidä sitä jollain pilipali-positiivisella kommentilla.

ja se negatiivisuus imee itsestänikin kaiken energian, todella raskasta. Lisäksi tulee sensuroitua itseä koko ajan, kun ei huvita hehkuttaa omia asioita tai kertoa mitään kivaa kun toinen vaan valittaa. Kaiken kruunaa raskas huokaus että eipä tästäkään (esim. puhelu) mitään apua ollut.

mutta kaksi siskoani ovat tällaisia. Ja tunnustan: olen itsekin.

Siskoistani en tiedä, toiselle en enää vastaa itsekään puhelimeen koska en jaksa sitä valivalia, jolta en saa itse edes suunvuoroa, mutta mulla yksi "syy" tähän on sekin, että ihmiset yrittää aina niin kovasti etsiä hyviä puolia ja positiivisia asioita. Mua ihan oikeasti harmittaa, että taas alkaa lumen tulon myötä iänikuinen talvivaatetaistelu ja pukeutuminen on pakko aloittaa puoli tuntia aiemmin, jotta pääsee minnekään, koska me kuljemme aina ja kaikkialle bussilla, joka ei seiso meidän pihassamme odottamassa, kuten muilla tutuilla omat autot seisoo. Ei, mua ei yhtään lohduta se, että on se kiva kun lumentulon jälkeen on taas vähän valoisampaa ja onhan se kauhean kiva polttaa kynttilöitä iltaisin näin talviaikaan. Jep, tähän tulee usein todettua, että just joo, meillä kyllä kärähtää kakaroilta tukka välittömästi jos edes yritän sytyttää kynttilän (vaikkei se oikeasti pidä paikkaansa, kyllä mun lapset osaa jättää kynttilät rauhaan). MIKSI aina pitää olla niin yltiöpositiivinen? Miksei saa olla huonolla tuulella ja inhota koko elämää just silloin kun siltä tuntuu? Se tunne menee kyllä ohi, ja huomattavasti nopeammin kun sen saa rauhassa potea ja sanoa ääneen, eikä kukaan yritä mitätöidä sitä jollain pilipali-positiivisella kommentilla.

Sinustako on jotenkin normaalia pelkästään valittaa? Ettei ole ihmisellä mitään positiivista elämässä ollut kymmeneen vuoteen? Jos kärsii lapsettomuudesta, niin edes sen lapsen syntymä ei ole positiivinen asia, vaan siirrytään suoraan lapsesta valittamiseen? Ja jos on ollut työtön, ja valittanut siitä, niin saatuaan työn raportoi kaksi päivää sen jälkeen, että kun on niin raskasta käydä töissä kun on se lapsikin hoidettavana.