Onko normaalia, etten muista lukion matematiikasta
yhtään mitän, en yhtään laskua osaisi laskea. Kaikki on poistunut mielestäni viimeistä ripettä myöten. Lyhyt matikka. Kirjoitin vuonna -85.
Kommentit (8)
laudaturin kymmenen vuotta sua myöhemmin. Saattaisin ehkä tunnistaa toisen asteen yhtelön kaavan, jos se kävelis vastaan. Mutta siinä se.
Mutta jos olet aikoinaan asiat kunnolla ymmärtänyt niin kyllä ne palautuu kun kertaa.
Hih, johan helpotti. Olen kantanut tätä "taakkaa" jo monta vuotta, että olen jotenkin ihan dementoitunut. En muista matikasta mitään ja kun lapset näyttävät matikantehtäviään ja kysyvät, kun äitihän näitä kanssa teki ja tietää, pakenen muihin hommiin äkkiä. Ärsyttävää ja noloa, että mies kyllä muistaa ja neuvoo, minä en kehtaa sanoa, etten muista tuollaisia tehtäviä koskaan edes nähneeni.
Sama täällä ja kirjoitin 2005... että silleen.
Kirjoitin 87, ja kaikki matemaattiset asiat ovat painuneet unholan suohon.
en jaksanut mitenkään motivoitua siihen, kun näytti ettei sitä hirveästi elämässä tarvitse, jos ei aio insinööriksi. Valitettavasti en ole sitä myöskään tarvinnut, ja kaikki lukion äärimmäisellä itsekurilla läpivedetyt kurssit on käytännössä olleet hukkaan heitettyä aikaa. Mä tajuan kuinka tärkeää on osata mallintaa asioita tässä elämässä, ja että matematiikka tukee sitä, mut en mä vaan koe ikinä saaneeni noista tunneista yhtään mitään.
Mulla oli matikka kymppi, ja se oli mulle aina helppoa, tosin mulla oli vain lyhyt matikka. Kirjoitin ällän silloin -86. Aikuisiällä numerot ovat aina liittyneet ikäviin raha-asioihin, ja olen alkanut inhota niitä. Eiköhän peruskoulun jutut ole vielä jotenkin hanskassa, mutta vähän epäilyttää pysynkö enää perässä esikoisen mennessä yläkouluun.
enkä siis muista mitään derivoinnista tai toisen asteen yhtälöstä ym. En edes muista mitä kaikkea on käyty. Yhtälöitä ja prosenttilaskuja kuitenkin tarvitsen, mutta nehän on jo yläkoulusta.