Kadun etten ottanut älykästä koulutettua miestä

Olen itse hyvin koulutettu ja nätti iloinen (ainakin ennen tätä väsyttävää perhe-elämää) nainen. Miehiä sain herkästi reippaalla olemuksellani. Älykkyydestäni en mene sanomaan mitään ;) Ainakaan puolison valitsemisessa en osannut ajatella järkevästi, elämäntilannekin sekä vielä nuori ikä ajoivat osaltaan liian impulsiiviseen puolison valintaan. Mies on hyvin matalasti koulutettu "perusduunari", eikä siinä mitään mutta hänen ajattelukykynsä on hyvin rajoittunutta, näkökulmansa mustavalkoisia. Kärsin nykyään ajatuksesta, että olisin saanut enemmän tasaveroiseni kumppanin, jonka kanssa pystyisin keskustelemaan paremmin ja jolla olisi jämäkkyyttä ja kykyä ottaa enemmän vastuuta omasta ja sen myötä myös lasten elämästä - ymmärrystä käsittää, että asiat eivät yleensä ihan vaan _tapahdu_ vaan itse on vastuussa ja pitää myös osata ajatella pitkäjänteisesti.



Mietin usein, miten jaksan, miten osaan olla tyytyväinen, nyt meillä kuitenkin jo lapsia ja lapsille yhtenäinen perhe tärkeä. Mutta kun keskustelen leikkipuistossa tai missä vaan fiksumpien miesten kanssa, mietin salaa, että olisipa omanikin..