Silminnäkijä: Kotini on hautani

Uskaltaako sitä katsoa vai meneekö yöunet? HYI MIKÄ HAJU!

"Hautauduin yksiööni lähes neljäksi vuodeksi. Sisäinen ahdistukseni oli valtava. Pakenin elämääni, koska pelkäsin sitä. Elin sängyssä, mutta sängystä tuli hautani."



Miten on mahdollista, että tuhannet nuoret ympäri Suomea jakavat parikymppisen Saaran kohtalon? Miksi nuori katoaa mustaan aukkoon, jossa elämä pelkistyy neljään seinään, tietokoneeseen, sänkyyn ja ikkunaan?





http://atuubi.yle.fi/node/14311

huh huh...en ole saanut töitä vaikka olen kuinka hakenut. opiskelu ei kohdallani ole oikein sopiva, on jo kaksi tutkintoa takana eikä ne ole tuottanut töitä, eikä ole varaa edes opiskeluun. opiskelijoilla pienemmät tuet kuin työttömällä.



jäljelle jää masennus. yksinäisyys, huonommuuden tunne, se että ei ole varaa enää osallistua asioihin mihin kaverit pyytää, ja sitten lopulta kiinnostus lopahtaa ja halu kun kokee itsenäs epäonnistuneeksi ja köyhäksi pummiksi. lopulta ei löydä omasta elmästään sisältöä. olen sentään sosiaalisissa suhteissa ihmsiin mutta en esim ole kahteen kuukauteen siivonnut yhtään. keittiö ja tiskit yms on hävityksen kauhistus. yöks. niinkuin se saara sanoi ohjelmassa. että pelottaa ajatus kurkistaa ees sinne tiskeihin kun sielt tulee vastaan sitä sun tätä.



olen ollut osa-aikatöissä 8 tuntia viikossa. mutta se ei tuo tyydytystä eikä työn iloa koska se ei tue taloudellisesti. tekee mieli lopettaa koko homma

Mitähän niin hienoa ja tavoittelemisen arvoista työelämässä sitten on, kun sen ulkopuolelle jääminen tarkoittaa eristäytymistä ja häpeää...



olen ollut on-off töissä ja työttömänä, mutta jos olen kotona, en vajoa synkkyyteen vaan mietin miten TURHAA töissä olisi samaan aikaan: istua työpaikalla turhassa palaverissa tai puhua kahvihuoneessa paskaa. Jes, tosi hienoa.

asunnon arvotalossa, keskustassa. Eri asia kykkiä arvotaloyksiössä ydinkeskustassa kuin erakoitua vuokrakasarmille haisevaan kerrostaloon.