Kotiäitiys on yksinäisen vankila.

Olen "vapaa" menemään kun lapsia ei ole. Keskieurooppalaisen suurkaupungin sydämessä. Olisi tarjolla harrasteita mitä vaan päähän pälkähtäisi, mutta...



tunnen että mikään ei kiinnosta ja en ole tutustunut vuodessa keneenkään. Teen kotoa käsin töitä joten työkavereita ei ole ja aviomies, jonka työn perässä täällä ollaan, tekee pitkiä päiviä ja matkustelee työssään.



Pitäisi kai olla kiitollinen, että lapset ei vangitse kotiin mutta teen sen itse tylsyydelläni.

Jotenkin tilanteeseen on vain jo tottunut eikä enää osaa odottaa muuta. Yritän täyttää päiväni muulla itselleni mielekkäällä tekemisellä, vaikka kaipaankin aikuista seuraa ihan mielettömästi.Joskus on niin yksinäinen olo, että ihan itken ahdistustani.

12 vuoden kokemus.

mulla ei ole yhtäkään ystävää.

tähänkin tottuu ja turtuu.

"AIkuista seuraa" Ei mulle kelpaa mikä tahansa aikuinen seura. Niitä nyt saa mistä vain eikä kerho/puistotutut todellakaan riitä. Kaipaisin jotain hyvää seuraa ja omia ystäviä!

Sori nyt jos vastasin aloitukseesi väärin. Täällä ei ole edes niitä puistotuttuja ja ne vähätkin pyörivät omissa oloissaan olematta avoimia meille "tunkeutujille".



Kaipaan minäkin ystäviä, mutta aikuinen seura= mahdollisia tuttuja joista joskus voisi tulla ehkä ystäviä. Mutta ei niitä vain ole ja siksi niin tottunut tähän.



T: 2

ystävyyssuhteita välttämättä SITÄKÄÄN VÄHÄÄ! Kaikki aika kuluu duunissa ja kotona kotitöissä ja lastenhoidossa. Eli ei se tilanne siitä mihinkään korjaannu, jos ei itse tee asian eteen töitä.



Sanoit ap, että kaikki ystäväsi ja sukulaisesi asuvat muualla. Onko sinulle vaikeaa hankkia ystäviä, vai miten on noin päässyt käymään?



Kotiäitinä ollessaan tosiaan tuppaa tapaamaan muita naisia lähinnä lasten kautta. Ja silloin yhteisiä puheenaiheita ei välttämättä kauheasti ole lapsien hoidon ja perhearjen ylitse. Kun on juteltu lapsista, ei välttämättä ole enää paljon yhteisiä puheenaiheita.



Mutta eroaako se kauheasti muista ystävystysmisyrityksistä? Juttelet muuallakin ensin ns. ilmeisistä asioista: opiskeluaikana opinnoista, työtuttavuuksien kanssa työasioista. JA SITTEN se on sinun ja sen toisen ihmisen vastuulla etsiä uusia yhteisiä nimittäjiä. Joskus synkkaa, useinmiten ei niin kauheasti - se on elämää!



Itse tykkäsin, että kotonaollessa tapasi aika yllättäviäkin naisia - sellaisia, joihin ei omassa sosiaalisessa viitekehyksessä koskaan tutustu. Joitain äitejä jäi pysyvästikin ystäviksi ja olen heistä iloinen.



Älä nyt ymmärrä ap väärin, en yritä syyllistää sinua tai mitätöidä tunnettasi. Minuakin nämä kelit tympivät. Mutta yritän sanoa, että kannattaa silti rohkaistua ulos neljän seinän sisältä ja lakata ajattelemasta, että SITKU minä palaan töihin, kaikki muuttuu...

Sitä saattaa tuntea olonsa vielä yksinäisemmäksi ja ahdistuneemmaksi, jos se seura ei ole hyvää, jos ei koe ystävyyttä, lämpöä ja välittämistä, vaan vain jotain pälättämistä jossain harrastusopiirissä... ei ei! Sitä kaipaa YSTÄVYYTTÄ.



Minulla on tosi paljon kokemusta yksinäisyydestä, koko lapsuusaikani muutimme usein paikkakuntaa ja olen aina ollut vähän ulkopuolinen. Toisaalta sitä oppi luomaan nopeasti "ystävyyssuhteita" suunnilleen kenen kanssa tahansa, mutta siksi ne eivät olletkaan erityisen syviä ystävyyksiä ja jäivät heti, kun olosuhteet muuttuivat.



En ole oppinut etsimään omankaltaistani seuraa, kun en ole koskaan sitä taitoa voinut opetella. Aina oli löydettävä "joku" nopeasti.



Nykyään olen luovuttanut.

Mutta muutaman vuoden kotiäitikokemuksella olen samaakin mieltä että helposti jää yksinäiseksi, eikä niin tule seuraan hakeuduttuakaan.



Mutta nämäkin on niin persoonakohtaisia juttuja. Itse olen vähän semmonen yhden asian ihminen, että kun olen kotona, niin sitten olen kanssa kunnolla ja kun olen töissä, niin sitten jotenkin olen todella paljon irti perheestä, koska sen omankin ajan tarvitsee ennenkuin jaksaa oikeasti olla lapsille läsnä jne.



Kotiäitinä mulle on ollut tärkeetä hahmottaa ne omat jutut minkä tekemisestä nautin ja joihin kaipaan normiarjessa aikaa, enkä sitä koskaan niihin puuhiin saa. Myös päivärytmit ja rutiinit on tärkeitä niin päivä ei ala venyä kuin purukumi. Nyt teen jonkin verran jo töitä, mutta kun olin "vain kotona", tein itseni kanssa diilin että jollei le univajetta, itse kipeänä tms. niin viikko ilman omien kavereiden tapaamista aiheuttaa hälytyksen. Hälytys merkitsi buukkauspäivän pitämistä, eli paikalliset menot ja meiningit lehdestä ja netistä selville, soittokierros kavereille, että kenen kanssa ja mihin ja vähän etäisempienkin kamujen kans vkonlopputreffausdiilejä jne. Sovin kaikenlaista, huvitti juuri sillä hetkellä sitten kyseiset menot, soittelut ja kamut tai ei. Käytännössä parin päivän tehobuukkauksella saa helposti 3kk:n ajalle menoja juuri sopivasti niin että on mitä odottaa, mutta ei ole kalenteri liian täynnä, eikä pääse mökkiintymään.



Yksinäisyydessä kieriskelyn kohdalla on syytä siis vaan sopia menoja, ihan ottaa asiakseen ottaa se puhelin kouraan ja kalenteri käteen!