Lue keskustelun säännöt.
Kun kolahtaa..
22.11.2011 |
Oikein kunnolla.
En tiedä miten päästä yli hölmöstä, sekopäisestä ja mahdottomasta ihastuksesta.
Olen ollut mieheni kanssa naimisissa 8 vuotta, meillä on lapsi. Rakastan miestäni, hän on paras ystäväni. Riitoja on paljon, johtuen miehen olemattomasta itsehillinnästä. Toki riidat syö pikkuhiljaa sitä rakkautta.. Seksielämä on ahdistavaa, hellyyttä ei ole käytännössä ollenkaan. Mies ei välitä sattuuko minuun vai ei, toteaa vain että tää on kohta ohi. Suostun seksiin vain koska silloin anelu ja syyllistäminen loppuu, ja saan taas olla rauhassa jonkun aikaa.
Ehkä kuulostaa hullulta, mutta olen oppinut elämään näin, nauttimatta seksistä jne. Olen jopa tyytyväinen elämääni, koska ikinä ei ole ongelmatonta parisuhdetta, ja pystyn ihan hyvin elämään näiden juttujen kanssa.
Pari kuukautta sitten olin ulkona ystävieni kanssa. Tapasimme kaverini mieheni, jolla oli mukanaan ystävä.. Etukäteen minulle oli sanottu, että en varmaan tulisi toimeen tuon tyypin kanssa, olemme luonteeltamme kuin toistemme kopiot. Olin kuullut aikaisemminkin tästä tyypistä, moni kaverimme oli naureskellut että "siinä olet sinä miespuolisena". Olemme molemmat todella sanavalmiita, itsevarmoja. Minusta saa helposti välinpitämättömän ja ylimielisen vaikutelman, ja totta vieköön niin tästäkin miehestä.
No niinhän siinä kävi että aloimme välittömästi vittuilla toisillemme, hirveetä juupas-eipäs keskustelua ja ihan lapsellista kissanhännänvetoa. Olen absolutisti, joten en juonut illan aikana mitään.. Loppuiltaa kohden tajusi olevani head over heels ihastunut tuohon mahdottomaan tyyppiin. Ja en minä tyhmä ole, olihan mieskin kiinnostunut minusta. Kummankaan luonne ei tietenkään antanut periksi sanoa sitä suoraan, joten tyydyimme vaan tuijotteluun ja nopeisiin kosketuksiin, hipaisuihin.
Minä ajattelin että on parasta lähteä kotiin, koska tunsin aivan mieletöntä himoa tuota miestä kohtaan. Siis sellaista eläimellistä halua, jota en ole ennen tuntenut, tai ainakaan todella, todella pitkään aikaan.
Mies jäi tietysti pyörimään mieleeni. En pyytänyt häntä facebookkaveriksi, eikä hän minua, vaikka meillä on parikymmentä yhteistä fb-kaveria. Aina kun kommentoin jotain jonkun yhteisen kaverimme juttuihin, hänkin kommentoi. Sattumaa varmaan. Mutta ei, minun luontoni ei anna periksi pyytää kaveriksi miestä, eikä hänenkään (toki voi olla ihan yksinkertaisesti sellainenkin selitys että häntä ei todella kiinnosta, ja minä olen ihan totaalisen väärin tulkinnut kaiken.)
Näen jatkuvasti unia tästä miehestä. Pelkkä miehen ajattelukin saa väreitä selkärankaan. Ihastunut olen siis pahemman kerran.
Nyt vaan en tiedä mitä tehdä, kun en tunne pääseväni yli tästä hommasta. En vaan pääse.
Kommentit (8)
tuohon ihastukseen, niitä elämässä tulee ja menee
otan kantaa avioliittoosi; se tuntuu olevan aivan väärällä pohjalla, jos sun mies ei välitä sattuuko sinuun vai ei, niin pakkaisin sinuna kassini ja pelastaisin omanarvontuntoni
sun mies kuulostaa tosi isolta kusipäältä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kovalla tohinalla kun sitä tekee, tulee tällaista...
Sun ei kuule tarvitse tehdä yhtään mitään, tuskin kannattaa vaihtaa idaria miestä toiseen idariin... Jos ei muuta, niin lapsesi elämä pirstaloituu, ja todella aivan syyttä.
Oletko ikinä miettinyt, mikä itsessäsi mahtaa olla vialla? Sillä miehestäsi tiedät, mutta tiedätkö omiasi? Ei ole ihan normaalia tykätä tuollaisesta elämästä, jota elät...
teille todella hyvistä vastauksista.
Saatte minut miettimään.. todellakin. Ehkä se ongelma ei olekaan se ihastuminen vaan nykyinen avioliittooni tila.
Huh, enpä odottanut näin asiallisia ja fiksuja vastauksia. Kiitos niistä!
Ap
teille todella hyvistä vastauksista. Saatte minut miettimään.. todellakin. Ehkä se ongelma ei olekaan se ihastuminen vaan nykyinen avioliittooni tila. Huh, enpä odottanut näin asiallisia ja fiksuja vastauksia. Kiitos niistä! Ap
Luulen saavani ap hiukan kiinni siitä mitä koet. Olet ehkä tuudittautunut ajatukseen, että "tätä mun elämä ja parisuhde nyt on", eikä siinä sinänsä mitään väärää ole, minusta se on hieno piirre ihmisessä, että osaa olla tyytyväinen elämäänsä, ylämäkineen ja vastoinkäymisineen eikä aina haikaile parempaa, "mitä muuta minulle voisi olla tarjolla?". Koska tosiasia lienee se, että se perusarki ja sen toimivuus on ehkä parasta, mitä elämällä on tarjota, ne onnellisuuden ryöpyt ovat kuitenkin vain harvinaisia juhlahetkiä, siinä kuin ne hirvittävimmät vastoinkäymiset. Kuka semmoista tunneskaalaa jaksaisikaan koko ajan, suuntaan tai toiseen. Kuvauksestasi päätellen kuitenkin tyydyt ehkä jopa liiankin vähään. Ehkä tuohon parisuhteen todelliseen tilaan, seksielämän nautinnonpuutteeseen yms. tarttuminen saattaa tuntua liian isolta palalta purtavaksi, ja olet sen ehkä halunnut painaa taka-alalle. Olet ollut tavallaan vereslihalla, mutta mikään elämässäsi miehesi kanssa ei ole tehnyt kuitenkaan liian kipeää. Nyt kohtasit tuon toisen miehen, joka takertui suoraan vereslihaasi ja reaktiosi on ihastua päättömästi, vaikka se veresliha ei suinkaan ole hänen aikaan saannostaan, vaan se olisi luultavammin sitä, että sen parantaaksesi, sinun täytyisi ensin puida nykyisen elämäntilanteesi läpi.
Ei siinä ole mitään väärää, että kyseenalaistaa sitä, mitä on. ONKO tämä todella sitä, mitä haluan? En todellakaan yllytä eroamaan, "sinä ansaitset onnen ja sitä et löydä miehesi kanssa, ota se uusi!" - ei, vaikutat sen verran sitkeältä naiselta, että sinulla on sisua pureutua kiinni nykyisen liittosi tilaan sen sijaan, että antaisit asioiden jatkua kuten ne nyt ovat. Ota vaikeat asiat miehesi kanssa puheeksi, ja esim. seksielämän tyydyttämättömyydestä puhuminen todella on vaikeaa... Mutta kuten sanoin, jokaisessa liitossa on kriisinsä ja aina niihin tarvitaan joku alkusysäys. Kriisit eivät mene hetkessä ohi, niiden ohittamiseksi tarvitaan molemminpuolista kovaa työtä ja tahtotilaa, eikä kukaan silti voi luvata, mikä on lopputulos.
Tämä ihastumisesi voi olla sen alku, ja lopputuloksena parhaassa tapauksessa oikeasti hyvä ja toimiva suhde miehesi kanssa (seksielämineen kaikkineen!), tai sinun irtiottosi.
Tsemppiä ajatustyöhön! =)
terv. nro 2
Ota järki käteen hetkeksi edes.
Sinulla on melkoisen ahdistava parisuhde. Aivan sama, mitä tuossa alussa sanoit miehestäsi - pelkkä ystävyys ei riitä avioliiton perustaksi. Ei sitä tyydyttäväksikään voi sanoa, että seksi on sinulle "kestä tämä, ei kestä enää kauaa" -suoritus. Oikeasti, teillä on nyt vakavan parisuhdekeskustelun paikka miehesi kanssa: seksin ei KOSKAAN, IKINÄ pidä olla jotain, jota KESTÄT pikaisen loppuisen odotuksessa. Mitä helvettiä, miettiköön miehesi sitä, olisiko hän itse tyytyväinen moiseen seksiaktiin!
Ja hei: kysypä mieheltäsi, onko hän ikinä tullut miettineeksi MIKSI sinä suostut seksiin vastahakoisesti (sanoit, että suostut vain, että anelu loppuisi).
Miehesi on opittava taitavammaksi ja huomaavaisemmaksi sängyssä ja nopeasti - muutein seksielämänne tyrehtyy.
Ja mitä tulee riitelyynne, niin joo, sitä sattuu että persoonallisuudet ovat erilaisia. Itselläni on tuollainen avioliitto, jossa mies vetää kilarit milloin miatäkin nanosekunnissa ja saattaa mököttää päiväkausia. Mitä siitä seuraa? Vaimo alkaa vähitellen varoa joka sanaansa ja vältellä negatiivisia viestejä. Kun hilloaa potutukset takaraivoon, ne eivät katoa kumminkaan, vaan pullahtavat esiin irrelevanteissa yhteyksissä ja saavat miehen entistä varmemmin raivoihinsa. Tilanne pahenee ja johtaa ennen pitkää tunnelukkoihin, joissa et uskalla enää tuntea mitään positiivista miestäsi kohtaan, koska mies on epäluotettava kiukkuperse, jonka reaktioita et osaa ennustaa.
NÄMÄ kaksi asiaa teidän pitäisi saada ratkottua. Helppoa se ei ole, suosittelen parisuhdeterapiaa. Siitä on kumminkin hyötyä, sanon omasta kokemuksestani. Miehellesi voi olla tarpeen sivullinen kanta hänen raivoamisiinsa ja seksuaaliseen itsekkyyteensä - ja sinullakin on varmasti omat puutteesi, joita et vain kauheasti tuossa erittele.
JA SITTEN tuohon ihastukseesi. Voi toki olla, että hän olisi Elämäsi Mies, mutta hiukan silti epäilen. Ensinnäkin: olet nähnyt hänet kerran. KERRAN!
Toiseksikin: samanlaisuus ei välttämättä ole idaalia parisuhteen kannalta. Jos teillä on aviomiehesi kanssa tiheästi riitoja, miksi kaipaat uutta taisteluvastusta, jonka kanssa kertomasi mukaan vittuilit ja kinasit koko illan (se sinun puutteesi näyttäisi olevan ainakin ehdottomuus ja kova oikeassaolemisen tarve ...)
Tosiasiassa se toinen mies on sinulle pakopaikka ajatusten tasolla avioliittosi ongelmista. Kun mies on ikävä, ahdistava ja riitaisa, voit paeta pääkopassasi ajattelemaan Sitä Toista, joka sinua arvostaa ja himoaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan sairasta! Täysin kipeetä.
Miten tuollainen mies on olemassakaan! Mä en antaisi ikinä, koskaan milloinkaan tuollaisella! Hyi saatana.
Minun mieheni haaste on tylsyys, mutta kävisi päälle kuin sirkkeli, jos ikinä edes tokaisisi jotain tuollaista.
Yhteinen nautinto ja toisen arvostaminen on elintärkeää jokaisessa suhteessa.
Mä arvaan, että tässä käy niin, että eroatte ja löydät uuden onnen, koska tähän asti sinua on käytetty PATJANA, johon pumpata spermansa. Hyi helvetti. Toi on raiskauksen rajatapaus.
niin ihme saisi tapahtua että tuosta liitosta tulee mitään. Ei kuulosta normaalilta miehesi kommentti seksiin liittyen. Ihastumisasiaan en ota kantaa..
Kuulostaa tosiaan hullulta. Rakastatko oikeasti, ja jos, niin miksi? Miten voit rakastaa jotakuta, joka ei välitä sinun nautinnostasi? Enkä tarkoita, että koko parisuhteen pitäisi perustua pelkälle seksuaaliselle nautinnolle, mutta ei nyt hyvänen aika noin voi sanoa, "kohta tää on ohi", eikä toisen nautinto merkitse mitään, tai edes se, että sattuu! Ja jos mies on paras ystäväsi, niin miksi riitelette paljon? Eikö hyvä parisuhde ole tiimi, "me vastaan muut", eikä tuollaista jatkuvaa riitelyä, minä vs. sinä?
Joo, eihän mikään parisuhde ole ongelmaton, mutta itse en kestäisi kyllä suhteessa, jossa ongelmat ovat noin perustavanlaatuisia ja jatkuvia. Riita silloin tällöin, sopiminen ja sovintoseksi, sen kanssa minä itse voin elää. =)
Ihan hienoa että tuon toisen miehen kanssa mitään ei ole tapahtunut, toivottavasti osaat jatkaa samalla linjalla. Ihastuminen ei ole vaarallista, se menee parhaassa tapauksessa (...) jopa ohi. Anna itsellesi sentään lupa tuntea eläväsi äläkä siitä koe syyllisyyttä!
Ehkä suurin syy koko ihastumiseen on jonkinlainen silmiesi avautuminen oman parisuhteesi suhteen, ehkä olisi hyvä aika tarkastella sitä ja miettiä, onko miehesi oikeasti niin hyvä ystävä kuin olet tottunut ajattelemaan, vai voisitteko tehdä yhdessä töitä korjataksenne asioita paremmalle tolalle. Jokaisessa suhteessa on kriisejä ja aina siihen tarvitaan joku alkusysäys.