Suomen tuhkarokkotapaukset viisinkertaistuneet, kiitos rokotevastaisten hörhöjen
Tuhkarokkotapaukset ovat viisinkertaistuneet Suomessa tämän vuoden aikana, kertoo Sunnuntaisuomalainen. Euroopasta on THL:n tietojen mukaan tulossa Suomeen tuhkarokkoepidemia, ja rokote on ainoa tapa suojautua siltä, lehti kirjoittaa.
Tartuntoja on tullut ilmi 26 lokakuuhun mennessä. Kolmena edellisenä vuotena tapauksia on ollut kaksi tai korkeintaan viisi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan tartuntatautirekisterin luvut johtuvat Euroopassa riehuvasta tuhkarokkoepidemiasta. Esimerkiksi Ranskassa on todettu tänä vuonna 14 000 tapausta.
Yksi syy tuhkarokon yleistymiseen voi olla vanhempien kielteisissä asenteissa lasten rokotuksia kohtaan. Terveysviranomaiset suosittelivat toukokuun lopussa, että ensimmäinen MPR-rokoteannos annettaisiin lapsille jo 12 kuukauden iässä. THL:n mukaan 97 prosenttia alle 2-vuotiaista on saanut tuhkarokolta suojaavan rokotteen. Ilman rokotetta jääneitä on siten 200 lasta vuosittain.
Tuhkarokkoviruksen jälkitauti SSPE on äärimmäinen esimerkki siitä, mihin rokotesuojan puutteet voivat johtaa. Subakuutti sklerosoiva panenkefaliitti (SSPE) on muuntuneen tuhkarokkoviruksen aiheuttama kaikkia aivojen osia vaurioittava sairaus, joka ilmenee vasta vuosien kuluttua tuhkarokon sairastamisesta. Selkeä enemmistö sairastuneista on poikia.
Tuhkarokon voi sairastaa vain kerran, sillä tuhkarokon jälkeen elimistö muuttuu sille immuuniksi.
Kommentit (19)
Mun isoisäni oli kuuro tuhkarokon vuoksi, ei ollut mitenkään harvinainen tapaus ikäluokassaan.
Eiköhän moni jätä rokottamatta ihan kostoksi. Toivottavasti tuhatkertaistuu tai satatuhattakertaistuu
1 v. sai kolme piikkiä kahden sijaan neuvolassa, kun on pitänyt tuhkarokkorokotteen antamista aikaistaa. Kaksi päivää 39 asteen kuume ja siihen vielä seuraksi pieni ihottuma. Mukavaa.
Mutta näin se menee. Ollaan niin varmoja rokotesuojasta, "kun niin moni muu on rokotteen ottanut".
Mitä tulee yleensäkin tuohon rokottamiseen, niin työni puolesta olen saanut olla perustelemassa jo pelkästään jäykkäkouristus-rokotteen tarpeellisuutta jääräpäisille keski-ikäisille miehille.
On jokseenkin kummallista, että mitä valistuneempaa kansa on, sitä kummallisempia ilmiöitä oman tai lasten terveyden kustannuksella sallitaan.
MAmuja ei ole rokotettu moneenkaan tautiin jos ollenkaan, kantavat tautia.
joten miksi kaikki tämä skitsoilu? Sen alle 1v:n kanssa voi vältellä joukkotapahtumia esim. päivähoitoa, jos niin kamalasti tautia pelkää.
Ai niin, osa rokotetuista sairastuu, koska rokote ei suojaakaan. Mutta ei se ole rokottamattomien vika.
Mutta näin se menee. Ollaan niin varmoja rokotesuojasta, "kun niin moni muu on rokotteen ottanut". Mitä tulee yleensäkin tuohon rokottamiseen, niin työni puolesta olen saanut olla perustelemassa jo pelkästään jäykkäkouristus-rokotteen tarpeellisuutta jääräpäisille keski-ikäisille miehille. On jokseenkin kummallista, että mitä valistuneempaa kansa on, sitä kummallisempia ilmiöitä oman tai lasten terveyden kustannuksella sallitaan.
Juurihan tuli tutkimustieto, jonka mukaan keski-ikäiset on niin moneen kertaan jäykkäkouristusta vastaan rokotettu, että lisää ei enää tarvita rutiinisti.
Siitähän on ollut juttua monta kertaa medioissa. Rokotetuistakin sairastuu lähes 10 prosenttia!
ei se niin turvallinen ole kuin väitetään. Ja vertaapa tähän sikainfluenssarokotteiden sivuvaikutuksena saatuun narkolepsia"epidemiaan" - se vammautti enemmän lapsia kuin itse tauti tappoi.
Sen subakuutin sklerosoivan panenkefaliitin voi saada jo rokotteesta. Tauti vai ilmenee vasta vuosien kuluttua, jolloin sitä ei yhdistetä rokotteeseen.
Siitähän on ollut juttua monta kertaa medioissa. Rokotetuistakin sairastuu lähes 10 prosenttia!
MPR-rokotetuistakin muistaakseni 1 % saa jonkun aivotaudin.
Siitähän on ollut juttua monta kertaa medioissa. Rokotetuistakin sairastuu lähes 10 prosenttia!
MPR-rokotetuistakin muistaakseni 1 % saa jonkun aivotaudin.
ennen rokottamattomien yleistymistä. Miten tuo 10% olisi mahdollinen?
Siitähän on ollut juttua monta kertaa medioissa. Rokotetuistakin sairastuu lähes 10 prosenttia!
Mutta näin se menee. Ollaan niin varmoja rokotesuojasta, "kun niin moni muu on rokotteen ottanut". Mitä tulee yleensäkin tuohon rokottamiseen, niin työni puolesta olen saanut olla perustelemassa jo pelkästään jäykkäkouristus-rokotteen tarpeellisuutta jääräpäisille keski-ikäisille miehille. On jokseenkin kummallista, että mitä valistuneempaa kansa on, sitä kummallisempia ilmiöitä oman tai lasten terveyden kustannuksella sallitaan.
Juurihan tuli tutkimustieto, jonka mukaan keski-ikäiset on niin moneen kertaan jäykkäkouristusta vastaan rokotettu, että lisää ei enää tarvita rutiinisti.
kysytään milloin on rokotus otettu. Jollei muista edes suurinpiirtein pitää antaa uusi rokotus.
Tehoste pitäisi ottaa 10 v välein.
Eiköhän moni jätä rokottamatta ihan kostoksi. Toivottavasti tuhatkertaistuu tai satatuhattakertaistuu
Lukekaahan noita tilastoja oikein. Suomen tartunnoista vin yksittäiset on ns kotoperäisiä.Rokote kattavuus suomessa on edelleen hyvä 97 %. 100 ei päästä koskaan , eikä siihen ome tarvettakaan tähdätä.
Paitsi, että he sairastuvat todennäköisemmin, nyt kun tuhkarokko on MUISTA SYISTÄ (muiden maiden rokottamattomat, matkailu, maahanmuutto kolmannesta maailmasta) yleistynyt.
Se, että naapurin lapsi ei ole saaanut rokotteita ei mitenkään lisää sinun lapsesi riskiä.
"Pyhä viha" voi jösses.
Mutta näin se menee. Ollaan niin varmoja rokotesuojasta, "kun niin moni muu on rokotteen ottanut". Mitä tulee yleensäkin tuohon rokottamiseen, niin työni puolesta olen saanut olla perustelemassa jo pelkästään jäykkäkouristus-rokotteen tarpeellisuutta jääräpäisille keski-ikäisille miehille. On jokseenkin kummallista, että mitä valistuneempaa kansa on, sitä kummallisempia ilmiöitä oman tai lasten terveyden kustannuksella sallitaan.
Juurihan tuli tutkimustieto, jonka mukaan keski-ikäiset on niin moneen kertaan jäykkäkouristusta vastaan rokotettu, että lisää ei enää tarvita rutiinisti.
kysytään milloin on rokotus otettu. Jollei muista edes suurinpiirtein pitää antaa uusi rokotus. Tehoste pitäisi ottaa 10 v välein.
eli Suomessa on tapana varmuudeksi tökätä se piikki, koska harva muistaa, onko rokotteen saamisesta 7 vai 11 vuotta. Ja niin monella keski-ikäisellä miehellä on aivan liian monta tehostetta "suojanaan". Joten täysin turha rokottaa uudestaan ja uudestaan, kun suoja (ja vahva) on jo olemassa.
Heidän vuokseen mm. mpr-rokotuksia joudutaan aikaistamaan.