miten äidit tekee sen kertokaa mulle!

komppaan sua. Meillä on kaksoset, eli jompikumpi on väistämättä välillä joutunut huutamaan ja odottamaan vuoroaan. Ovat nyt 15v, ja itseensä luottavia toimeliaita nuoria ovat!

Onhan niillä lapsilla isäkin. Ei äidin tarvitse tehdä kaikkea. Ei ainakaan meidän perheessä!

vuotias todella mustasukkanen saa oikeasti vahtia koko ajan :( ja vauva on koliikki vauva joka huutaa ja huutaa ja huutaa.. juu olen väsynyt, ja edelleen tuntuu etten saa mitään aikaiseksi, rintarepulla saa hiukan pyykkivuorta purettua mutta sekin painaa selkääni.. huoh eiköhän se tästä.. ja juu mies paljon arkisin ja joka vkl töissä ehkä 1 tai kaksi iltaa viikossa kun on kotona päivät toki on silloin koululla. nyt sain pojan kerhoon 2 kertaa viikossa.

siis ap

jumpassa käydä ihan siksi että nään muita ihmisiä ja se ihana tunne kun saa hyppiä pomppia hyvän musiikin tahdissa esim zumbassa ja rentoutuminen saunassa ilman lapsia ilman ketään muuta ajatelvavissa sen 15min ku itseäni ja hyvän tuoksuset pesuaineet saunan jälkeen ja taas ihan itseäni siinä ollessa.. siis koko jumppa ja sauna terapiaa.. eli tuskin kaikki siellä vain siksi käy kun hoikkana haluaa pysya...



ap

Ei ole ollut aina siistiä, eikä ole ehtinyt harrastamaan, eikä aina ole ollut parasta mahdollista ruokaa. Kun kuopus oli pieni piti imettää koko ajan, kun vähän kasvoi piti kantaa koko ajan. Nyt, kun lapset 1v ja 2v, ehdin jo tekemäänkin, mutta ei meillä silti ole koko ajan siistiä.



Koko ajan teen jotain, paitsi lasten päiväuniaikaan. Yleensä menen nukkumaan illalla melkein heti lasten kanssa. Ruoka on yleensä itse tehtyä ja terveellistä, mutta ei aina. Pakkasessa on hätävaroina suht terveellisiä puolivalmisteita.



Kun siivoan, lapset sotkevat takana. Mutta tärkeintä on mielestäni puhtaus, lelut ja rojut lattialla siivoaa nopeasti leikkien jälkeen esim iltaisin.



Mutta nyt kun ovat sairastaneet lähes tauotta viimeisen kuukauden, on pyykkivuoret päässeet kasvamaan ja ruoan laatu heikentynyt.



Enkä vieläkään harrasta mitään.

laita se sitteriin silleen, että se näkee ja kuulee sinut. Voit silloin esim. laittaa pyykit koneeseen / laskostella puhtaat / tyhjentää tai täyttää tiskikoneen / laittaa jonkun nopean ruuan uuniin jne. Vauva ei todellakaan mene pilalle tai traumatisoidu pienestä huudosta.



Mietitäänpä mennyttä aikaa. Vauvoja ei todellakaan ole ollut aikaa hysytellä 24/7. Työt on ollut pakko tehdä. Silti näistäkin vauvoista kasvoi ihan normaaleja veronmaksajia.

joka oli jo melko itsenäinen, kun vauva syntyi. Vauva olikin sitten aika tapaus: Ei nukkunut yöllä eikä päivällä kuin max 40 min. pätkiä kerralla (yleensä hyvä jos puoli tuntia nukkui kerralla). Tätä kesti melkeinpä ekat puoli vuotta. Ehdin kyllä hoitaa kotityöt ja ulkoilut, vauva rintarepussa siivoilin ja kokkasin. Ja myöhemmin hän möyri keittiössä lattialla kun touhusin.



Liikuin myös paljon mm. lenkkeilin vaunujen kanssa ja tein kotona lihaskuntoreeniä ja pilatesta. Muuten olis hajonnut pää. Mutta oli se pirun rankkaa. Varsinkin kun luonteeltani olen ylisuorittaja... Fiksumpi olis tehnyt vähemmän ja levännyt enemmän eikä syyllistynyt joka leivänmurusta keittiön lattialla.



Ei kannata ottaa turhaa stressiä. Ehkä osa noista syyllistäjämutseista on just sellasii jotka painaa sata lasissa ja on kiukkusia ja katkeria sitten 24/7. Itse ainakin olin tuohon aikaan lievästi sanottuna räjähdysherkkä (mies parka sai nalkutukset niskaansa ihan liian usein).

Minulla ei ollut koliikkivauva eikä se 3-vuotias ollut mikään sairaalloisen mustasukkainen, mutta vaikeaa oli silti.



Tämä palsta on täynnä pätemistarpeisia. Jos itsellä on helppoa, on se aina omaa erinomaisuutta, ei sitä, että lapset ovat helppoja tai äiti naapurista tulee niitä lapsia hoitamaan tai koti on kuin läävä tai koska mies auttaa ja hoitaa lapsia lähes yhtä paljon ja kotitöitä ehkä enemmänkin. Useimmat vastaukset täällä oksettavat. Siinä on sitä vertaistukea tosiaan juu. MItäköhän nuo äidit ajattelevat pienissä päissään? "Olenpa minä hyvä ja onpa ap luuseri..." Säälittävää!



Minulla oli rankkaa. Joka päivä emme päässeet ulos. Lapsi viihtyi sylissä, ja kantoliina auttoi vain noin tunnin päivässä. Siivous jäi, pyykit kasaantuivat. Itse olin koko ajan väsynyt, vaikka vauvaa syötin vain kolmen tunnin välein ja muuten sain nukkua. Esikoista harmitti imetysyrityksemme, vauva huusi kuin hyeena imetykset läpeensä. Päivät vain hurahtivat, kunnes yhtenä päivänä tajusin, ettemme olleet päässeeet viikon ainoanakaan päivänä ulos paitsi yhtenä päivänä ennen neuvolaa, kun piti luoda lumet pihalta, että pääsimme auton kanssa liikkeelle. Siihenkin meni vain puoli tuntia. Kaikki aika tosiaan meni imetysharjoituksissa, neuvolassa ja sairaalassaa ravaamisessa ja vauvan kanniskelussa. Ruoan jaksoin tehdä, mutta en juurikaan muuta.



Niin, jos imetys sujui, vauva on terve ja normaalipainoinen, esikoinen tyytyy kohtaloonsa ja leikkii yksinään hylättynä, niin mikäs tässä. Ne tehokkaat ja toimivat useamman lapsen äidit tosiaankin tekevät raakaa karsintaa. Jos koti on puhdas ja kiiltää, on vauva jätetty huutamaan ja isommat työnnetty omiin huoneisiinsa leikkimään. JOs taas aikaa vietetään lasten kanssa, on pyykit kasaantuneet ja pölyt vilkkuvat nurkissa.



Eniten surettaa se, että jotkut ovat niin pätemistarpeisia, etteivät vain kykene myöntämään tosiasioita, millä kustannuksella he ovat homman saaneet toimimaan tai miten helppoja lapsia heillä tosiasiassa on (joskin helppous syntyy usein siitä, että lapsi tyytyy asemaansa nätisti).

ei turhaa ressaamista, onneksi nuorin kolmesta on myös jo kolmevuotias. Juuri laitoin pihaan koko köörin, siellä ovat ruokaan asti, istun tässä ja syön aamupalaa, sen jälkeen leivon kohta mokkapaloja ja sen jälkeen laitan ruoan uuniin. Iltapäivällä menevät taas pihaan jolloin siivoan, koska huomenna on synttärit. Muutoin en siivoa viikonloppuna vaan aina perjantaina.



Illemmalla lähden ystäväni synttäreitä hieman juhlimaan ja mies jää lasten kanssa kotio. Mul on onneksi mies töissä vaan sen 7.00-15.30 ja itse olen töissä n. 4 päivänä viikossa.



Ei meilläkään aina siistiä ole, leluja on pitkin poikin, mutta peruspuhdasta on. Pyykit on aina pyykattu ja tiskit ei kauaa altaanreunalla loju, ja meillä ei ole tiskikonetta.

Ei sen nyt niin väliä ole, onko talo edustuskunnossa vai ei, tärkeintä ovat lapset.

Voi kun saisikin vielä joskus nauttia vauvasta, ei paljon pyyhityt ovenpielet kiinnostais!

jäin kolmannen lapsen myötä yh:ksi ja kyllä on ollut helppoa kun ei pikkutarkka pilkunviilaajamies (joka ei tietenkään itse pyöritä arkea) natkuta siitä onko kaapit aakkosjärjestyksessä jne. Ota rennosti vaan ja vaikka täällä neuvottaisiinkin antamaan sen vauvan itkeä niin huolehdi nyt kuitenkin siitä vauvasta ensin, hän on vain kerran vauva eikä ymmärrä että joku kaakelien kiillotus on tärkeää. Ja laita isompi tosiaan tarhaan tai jotain, on jo sen ikäinen että kaipaa muutakin tekemistä ja seuraa.

Minulla on vain vauva, 5 kk. Ei siis isompia lapsia häiritsemässä, eikä tällä hetkellä miestäkään. Ihan sen mukaan mennään, mitä jaksetaan, siistiä meillä ei ole, vaikka puhdasta yleensä onkin. Monena päivänä ei olla käyty ulkonakaan, ei tuo vauvakaan sitä vielä erityisesti kaipaa. Toki minun tapauksessani jaksamista rajoittaa eniten vakava sairaus, lapsi on onneksi hirveän helppo, nukkuu pitkiä öitä äidin vieressä jne.

on tärkeää, että koti on kokoajan priimakunnossa ja hommat hoidettuna. Joillekkin on tärkeää rentoutua yhdessä lasten kanssa eikä pieni sotku ympärillä haittaa. Joku ylempänä mainitsi hedelmä- ja jogurttilounaista ja pyjamissa hyppimisestä. Minusta kuulostaa paremmalta kuin tuo "kuolleen rukouksena" suorittaminen aamusta iltaan. Onneksi saa itse valita. :)

Meillä on myös todella syliriipppuvainen vauva. Ihan mahdotonta sellaisen kanssa on mitään edes yrittää.

Teet sen mitä ennätät kun vauva nukkuu ja jätät muun tuonnemmaksi.



Oman viisivuotiaani ulkoilee iltapäivisin naapurin lapsen kanssa, joten siinä jää hetki myös omaa aikaa jos sattuu saamaan vauvan päikkäreille samaan aikaan.



Jaksuja vaan, tällaista tämä alku on, mutta kohta ne lapset menee omia menojaan ja sinä mietit että mitähän nyt tekisi kun ei ole enää edes siivottavaa.

ei kaadu vaikka ei ehtisi ulos heti aamusta tai koti olisi välillä vähän sekaisin. Eineksiäkin voi välillä syödä.

Mä teen aamupäivällä ruuaksi jotain tosi helppoa ja nopeeta, aika vähän niitä eineksiä meillä kuitenkin tulee syötyä, kun tarkemmin mietin. Mä tykkään tehdä ruokaa. Joka päivä ei käydä aamulla ulkona, vaan leikitään vaikka sisällä. Lapset myös jonkin verran leikkii keskenään. Saatetaan myös siivota aamupäivästä ja lapset tykkää auttaa.

Meillä esikoinen 4v, käy kolme kertaa viikossa kerhossa 3h iltapäivällä. Eikö teillä ole sitä mahdollisuutta?

Tuon kerhon aikana pienempi 1v nukkuu päiväunet,siinä mulla jää omaa aikaa se kolme tuntia.Sinä aikana yleensä laitan ruoan tulemaan, järjestelen paikkoja, käyn ostoksilla tai ihan vaan istun sohvalla:)

Mitään harrastuksia mulla ei ole, koska mies on töissä niin epäsäännöllisesti, ettei se onnistu. Silloin kun on kotona,käyn yksin vaikka kävelyllä.

Tee nyt ainakin sitä ruokaa sen verran kerrallaan, että saat samasta satsista 2 päivän ruuan ja pakkaseen lapsille pari lounasannosta. -> Ruuanlaittoa vain joka toinen päivä.

että ihan normaalia ettei viihdy yksin, syli on turvallinen paikka ja tarpeellinenkin vielä noin pienelle.



Itse tein niin että ostin napakan kantoliinan, jossa kannoin vauvaa hereilläoloajan kun en voinut häntä laskea käsistä pois ilman huutokonserttia. Näin sain kädet vapaaksi. Tee itsellesi suunnitelma valmiiksi siitä mihin aikaan syötte, mihin aikaan haluat ulos ja mihin aikaan siivoat/järjestelet ja lopun ajan touhuat sen isomman kanssa (vauva liinassa tai nukkumassa).



Kyllä se siitä viimeistään ajan kanssa!

vauvan mielen haurautta vähän liioitellaan. Ei vauva mene rikki siitä, että jokaiseen inahdukseen ei aina voi reagoida. Vauvalla on omassa kodissaan ihan hyvä ja turvallinen olla, vaikka äiti ei kykenisi täyttämään sataprosenttisesti vauvan joka ikistä tarvetta joka hetki. Vanhemman tehtävä on kertoa tämä vauvalle, ja se onnistuu vaikka vauvaa ei kanniskeltaisi joka hetki.



Meillä on kaksi lasta. Esikoinen on erittäin hyvin hoidettu, suorastaan ylihoidettu. Hän ei oikein meinaa uskoa itseensä, vaan odottaa aina apua, ja kokee herkästi, että ei onnistu eikä osaa. Tämä siis siksi, että joku on ollut hänen ympärillään höösäämässä koko ajan, aina. Esikoinen ei varmaan ikinä ole kunnolla edes itkenyt, sillä ylireagoimme hänen itkuunsa, hermostuimme ja hyssyttelimme hänet heti hiljaiseksi. Hän ei ole kovin omatoiminen eikä uskalla ottaa riskejä, ja se on meidän vanhempien vika.



Kuopuksen kohdalla samanlainen höösääminen ei ole ollut mahdollista. Hän joutui siis joskus itkemäänkin, mutta kappas vain; häntä ei pienet itkut ja kolhut pelota, on paljon reippaampi, käsittelee epäonnistumiset paremmin ja on sitä myöten todennäköisesti onnellisempi lapsi kuin esikoinen, joka jää miettimään jokaista pientäkin pipiä maailman tappiin.



Joten älä ap turhaan itseäsi syyllistä. Ja mene sinne jumppaan, jos se vaan mitenkään on mahdollista! Vaikka siihen menisi miehesi ainoa vapaailta. Oma tila täytyy ottaa, myös pienen vauvan äitinä, ja liikunta on siihen parhaimpia keinoja. Minun pääni ei olisi kestänyt kotona olemista, jos en olisi saanut edes joskus keskittyä johonkin ja tehdä jotakin tosissani, ilman että se täytyy olla valmis keskeyttämään hetkenä minä hyvänsä.

Vaikka 2-3 pv viikossa. Sen luulisi helpottavan arjen pyöritystä aika paljon. Saisit kenties tehtyä vauvan unien aikana isot satsit sapuskaa, siivottua jne. 5-vuotias hyötyy jo päivähoidosta ja muutama päivä viikossa olisi ihan hyvää harjoittelua pian koittavaa eskaria varten.



Ja tosiaan menet sinne jumppaan. Voiko mummi tai kummi, vaikka tulla hetkeksi vahtimaan, jos isällä on töitä? Äidin hyvinvointi on koko perheen etu.

Meillä on kaksi lasta. Esikoinen on erittäin hyvin hoidettu, suorastaan ylihoidettu. Hän ei oikein meinaa uskoa itseensä, vaan odottaa aina apua, ja kokee herkästi, että ei onnistu eikä osaa. Tämä siis siksi, että joku on ollut hänen ympärillään höösäämässä koko ajan, aina. Esikoinen ei varmaan ikinä ole kunnolla edes itkenyt, sillä ylireagoimme hänen itkuunsa, hermostuimme ja hyssyttelimme hänet heti hiljaiseksi. Hän ei ole kovin omatoiminen eikä uskalla ottaa riskejä, ja se on meidän vanhempien vika.

Kuopuksen kohdalla samanlainen höösääminen ei ole ollut mahdollista. Hän joutui siis joskus itkemäänkin, mutta kappas vain; häntä ei pienet itkut ja kolhut pelota, on paljon reippaampi, käsittelee epäonnistumiset paremmin ja on sitä myöten todennäköisesti onnellisempi lapsi kuin esikoinen, joka jää miettimään jokaista pientäkin pipiä maailman tappiin.

Meillä myös ihan samanlaiset esikoinen ja toinen lapsi mutta heidän luonne-eronsa on tullut ilmi jo ihan vastasyntyneestä asti. Epäilen, että noin suuria luonne-eroja saisi aikaiseksi pelkällä "liiallisella hyysäämisellä".

Mutta siinä olen samaa mieltä, että vauvan haurautta liioitellaan. Että ei se vauva siihen kuole vaikka joskus joutuu vähän itkemäänkin. Se onkin sitten eri asia, että jaksaako ja haluaako sitä itkua kuunnella. Minä itse olen aina ollut todella huono kuuntelemaan nimenomaan oman lapsen itkua. Senpä takia huudatus on ollut meillä minimissään. Ei niinkään sen takia, että pelkäisin yhden huutokohtauksen aiheuttavan vauvalle lopullisen trauman. Minun stressitasoni nousevat vain saman tien kattoon vauvan itkusta ja en mielellään kuuntele sitä yhtään enempää kuin on pakko.

Ap:lle sanoisin, että vauvasi on vielä pieni. Tuossa vaiheessa ei tarvitsekaan ehtiä ja jaksaa kaikkea. Veikkaan että jo parin kuukauden päästä huomaat tilanteen helpottaneen.

Minulle on aina ollut ihan sama mitä muut mammat tekee, tai väittävät tehneensä. Ihan sama vaikka 7:n alle 10 vuotiaan kanssa olisivat puunanneet kämpän lattiasta kattoon joka päivä. Itse en ole mitään suorittajatyyppiä näissä kotihommissa. Lapset tulevat aina ensin. Totta kai ruokaa pitää olla pöydässä ja puhdasta vaatetta päällä mutta muut hommat tehdään sitten kun on aikaa ja energiaa.