Lue keskustelun säännöt.
Kälyn asenne surettaa
18.11.2011 |
Olen tosi lapsirakas ja tykkään sylitellä vauvoja. Kävin eilen kylässä kälyni luona, jolla on muutaman kuukauden ikäinen lapsi, kummilapseni. Hän alkoi avautua minulle siitä, että kun heille tulee vieraita, niin he haluavat pitää vauvaa sylissä ja tavallaan "ryöstävät" vauvan äidiltä. Minulle tuli tästä aika paha ja outo mieli: jos joku vierailija pitää vauvaa puolen tunnin ajan kahden viikon välein, niin hän saa nauttia vauvan seurasta aika paljon vähemmän kuin äiti. Luulisi, että edes vierailujen ajan hän voisi antaa muidenkin ihastella vauvaansa. On varmaan sanomattakin selvää, että en pyytänyt kummipoikaani syliin :(
Kommentit (37)
vauva on semmoista sorttia, että älähtää kyllä heti, jos on joku huonosti. Silti se on mielellään vieraidenkin ihmisten sylissä, vaikkei kaikki niin luontevasti osaisikaan pidellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
epävarmoista käsistä toisiin. Pidellään miten sattuu, yleensä vaikeassa asennossa vauvalle, mutta helpossa pitelijälle. Vieraita hajuja, käsiä, kuumuutta. Ei meillä ole annettu vauvaa vieraiden syliin, vaikka olisi pyydetty. Olen sanonut, että tehkää oma.
En haluaisi millään pitää vauvaa sylissä. Vierailun kamalin hetki on, kun joku alkaa tyrkyttää vauvaa. Aina se ei ole edes vauvan vanhempi. Puuttukaa ihmeessä siihen, jos vauvaanne ollaan antamassa vastahakoisen ja epävarman oloiselle ihmiselle! En yleensä kehtaa kieltäytyä. Vauva ei varmasti nauti.
mutta jos vieras on väkisin sen vauvan syliinsä halunnut, niin minä kohautan olkiani, jatkan kahvinjuontia ja sanon, että voi voi, etkö sinä osannutkaan. Vauva ei mene huudosta rikki, mutta eipä vieras toista kertaa yritä hellitellä. Kauhusta kirkuva 3 kk ikäinen on oikein kiva pideltävä.
Mutta varmasti parasta vain on kunnioittaa tämän äidin tahtoa...
Meidän pikkutyttö on ainaki ihan syntymästään saakka päässyt muidenkin läheisten syliin (mummojen, ukkien, kummien ja ystävien). En ole kokenut, että siinä olisi mitään väärää. Haluan, että lapsellamme on paljon läheisiä ihmisiä elämässään. Ja esimerkiksi ystäväni, joka on tyttömme kummi, on jo nyt (tyttö on nyt puoli vuotias) hyvin tärkeä ihminen hänelle. En tiedä onko tällä yhteyttä siihen, että pikkuneitimme ei pahemmin ole vierastanut vieläkään ketään... Silti me vanhemmat olemme varmasti rakkaimpia ja läheisimpiä lapsellemme. Mutta ihmiset ovat erilaisia ja ymmärrän toki, että toiset ajattelevat eri tavalla. Varmasti myöhemmin pääset luomaan suhdetta kummilapseesi. :)
Eihän tässä voi enää kuin nauraa teille pipipäille :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pidän häntä mieluusti itse sylissäni (jos siis ollaan jossain sellaisessa paikassa, että pitää olla sylissä). Ja kun hän oli vauva, olin juuri niin kuin kälysi. ;)
Minulla ei ainakaan johtunut/johdu siitä, että pelkäisin, ettei joku osaa pitää vauvaa tms. Itse olin ainakin niin onnellinen siitä pienestä nyytistä, että en muuta olisikaan tehnyt, kuin pitänyt häntä sylissä. Ihmisiä on erilaisia, se täytyy ymmärtää.
Äitini ja anoppini pelottelivat, että lapsesta tuli ujo ja epäsosiaalinen - hölynpölyä! Meidän tyttöä sosiaalisempaa on vaikea löytää :D Ujo ei siis tosiaankaan ole (ja mitä sitten, vaikka olisikin??). Lapsella on myös hyvä ja läheinen suhde molempiin siskoihini, isovanhempiinsa ja yhteen kummiinsa (muut asuvat kaukana).
Mun mielestä täytyy kunnioittaa lapsen äidin/vanhempien toiveita, eikä loukkaantua tuollaisesta. Itselläni on kolme kummilasta, joista yhden äiti on ollut "samanlainen" kuin minä. Enkä tosiaankaan loukkaantunut, kun en heti saanut vauvaa syliini. Yhden kummilapseni sain yöhoitoon hänen ollessa 2kk, otin mielelläni ja kunnioitin tässäkin lapsen äidin päätöstä - oma 1,5-vuotiaani ei ole vielä ollut yökylässä, enkä häntä varmaan vähään aikaan päästä, ja se on minun valintani.
on pahasti sekaisin. Onneksi en tunne yhtään tuollaista ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tässä voi enää kuin nauraa teille pipipäille :D
Oikeasti, lukekaan nyt "turvallisesta tutustumisesta ympäristöön omien vanhempien sylissä", ihan vakavalla naamalla ilmeisesti olette kirjoitelleet. Olisiko tullut luettua pari lastenhoito-opasta liikaa.
Eihän koiranpentuakaan saa niin rääkätä, miksi sitten lasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei halunnut antaa vauvaa kenenkään syliin edes hetkeksi. Nyt lapsi on puolitoistavuotias, ja todella kiinni äidissään. Se alkaa olla jo heille ongelma, sillä lasta ei voi oikein jättää hetkeksikään kenenkään hoitoon. Esim. lääkärikäynnit pitää järjestää niin, että isä ei ole silloin töissä. Tosin isääkin vierastaa väsyneenä ym.
Tai tokihan lapsen voisi jättää, mutta ymmärrettävästi eivät halua itkettää pientä. Huuto on aikamoinen - ja pitkään jatkuva- jos pieni "hylätään".
Yritin silloin ihan alussa sanoa äidille, että kannattaisi antaa muidenkin sylitellä lasta, niin ei sitten olisi niin hirmuisen pelottavaa lapselle myöhemmin. Mutta ei.
Toisaalta ymmärrän ihan hyvin tuoreen äidin tunteet. Ja on tietysti hyvä, että lapsi ei ole heittopussi jonka tarkoitus on miellyttää sukulaisia ja täyttää jokaisen tädin ja mummin hoivaamistarpeet. Kohtuus kuitenkin kaikessa, sanoisin.
Ja kyllä (tästä varmaan joutuu kivitetyksi av:lla), kyllä mielestäni olisi ihan paikallaan ajatella niiden mummien ja kummienkin tunteita edes ihan vähän. Ei ne vauvat mene siitä rikki, jos ei IHAN KAIKKEA IHAN AINA tehdä lapsen ehdoilla, jotka, btv, ovat lähinnä vanhempien arvailuja joka tapauksessa. Tämä siis tietysti niillä ehdoilla, että ne mummit ja kummit antavat normaalisti tilaa uudelle perheelle ja kunnioittavat äidin ja isän tunteita, eivätkä yritä kohtuuttomasti tunkeilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas ystäväni kävi esikoisvauvansa kanssa luonani. Minulla itselläni on kolme ihan pientä lasta, joista kaksi vielä vaipoissa. Sain juuri omat nukkumaan päiväunet, ja olin ihan väsynyt (lapset olivat heränneet tosi aikaisin ja ystäväni tiesi sen), kun tämä ystävä sanoi sokerisella äänellä "Sä voit nyt pitää tätä vauvaa.."
Hän siis oletti minun oikein odottaneen koska pääsenkään pitelemään hänen vauvaansa. Tavallaan tosi söpöä, mutta hohhoi on omat kädet niin täydet etten jaksaisi pitkään pidellä toisten vauvoja. Vaikka kuinka olisivat suloisia.
Koitin aina antaa vauvan hetken päästä takaisin, jotta saisin päiväunien ajan vähän olla kädet vapaana. Mutta hän aina antoi vauvan takaisin minlle "kun varmasti haluan vielä vähän pitää". Päivitteli siinä että "eikö väsykin kädet! Mulla on ihan väsyneet!"
Hohhoi, oma nuorimmainen on vasta juuri vuoden, kyllä saan kädet vääränä kantaa lapsia muutenkin. :D
No, mikäs siinä, kiva vauva, kiva ystävä, ihana kun on niin innoissaan.
Eihän koiranpentuakaan saa niin rääkätä, miksi sitten lasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minustakin tuntui aina pahalta kun pikku vauvani oli jollain kaverilla sylissä. Tuntui ihan fyysisesti pahalta, jotenkin stressasi vaikka järki sanoi että kaikki on kunnossa. Se johtui täysin normaaleista hormoneista, joita tuoreen äidin keho on täynnä. Ärähtäähän eläinkin jos sen pentu napataan. Kaikilla äideillä ei ehkä näin ole, mutta monilla on. Minusta näytti myös jotenkin kamaltalta ja vääristyneeltä jos joku lääppi ja pusutteli vauvaani, tavallaan voisi verrata että joku kaverini lääppisi miestäni.
Muistan vieläkin miten kauhealta tuntui kun koti oli täynnä ihmisiä ristiäisissä ja vauva puoliväkisin viedään sylistäni ja kohta vauvaa ei näy missään. Jaahas, siellä hän kiertää huonetta sylistä syliin. Toisen lapset kohdalla en ollut niin vieraskorea, vaan pidin vauvan itselläni jos vaisto niin sanoi.
Eivät kestä, että joku muu pitää sylissä? Haluavat omia kuin jotain esinettä? Ja vielä perustelevat, että muuten vauva on kuin jokin kiertopalkinto...
Ihan rehellisesti sanon, että tuo ei ole tervettä. En käsitä tuollaista omimista ja vauvan esineellistämistä ja oman reviirin ylläpitoa. Vuoden päästä samaiset äidit itkevät, kun kukaan ei hoida edes tuntia, että pääsee lääkäriin ja on niin rankkaa. IHmetellään, kun vauva vierastaa isää ja itkee, kun naapurintäti sanoo huomenta. Haukutaan anoppia, jota lapsenlapsi ei kiinnosta ja omaa äitiä, joka ei jaksa enää kerjätä sitä lasta syliinsä.
Minun vauvani eivät ole kierrelleet holtittomasti sylistä syliin, koska en ole pitänyt vauvaani minään kiertopalkintona, jota on esiteltävä sadoille ihmisille parin ekan kuukauden aikana. Lasten ekan kuukauden aikana vain lähisuku on käynyt katsomassa vauvaa (isovanhemmat ja sisarukset), tämän jälkeen yleensä pari läheisintä ystävää. Kun vieraita on tullut ehkä kerran viikossa, olen saanut 6 vuorokautta ja 23 tuntia viikossa pidellä vauvaani mielin määrin ja kestän, jos joku vieras haluaa pidellä esim. 15 minuuttia. Harvemmin näin kyllä on käynyt, koska vauva on syönyt ja nukkunutkin vierailujen aikana. Hereillä ollessaan on saanut sitten seurustella vieraidenkin kanssa.
Jos vauva on alkanut itkeä, ilman muuta on päässyt äidin syliin. En kiusaa vauvaani sillä, että yritän antaa lapsellisia opetuksia siitä, miten on jotenkin niin palkitsevaa pidellä vauvaa, että siitä hyvästä pitää vaihtaa vaippojakin. Minusta se vieras syli on joskus ollut helpotuskin, kun olen voinut kattaa esim. kahvipöytää rauhassa. JOskus vauva myös rauhoittuu siihen vieraaseen syliin helpommin.
Jos omistushalu omaa vauvaansa kohtaan on niin suurta, että ei kestä, kun joku toinen pitelee, niin ehkä kannattaa miettiä, mikä siellä pääkopassa on pielessä. Ei ole normaalia!
Eivät kestä, että joku muu pitää sylissä? Haluavat omia kuin jotain esinettä? Ja vielä perustelevat, että muuten vauva on kuin jokin kiertopalkinto... Ihan rehellisesti sanon, että tuo ei ole tervettä. En käsitä tuollaista omimista ja vauvan esineellistämistä ja oman reviirin ylläpitoa. Vuoden päästä samaiset äidit itkevät, kun kukaan ei hoida edes tuntia, että pääsee lääkäriin ja on niin rankkaa. IHmetellään, kun vauva vierastaa isää ja itkee, kun naapurintäti sanoo huomenta. Haukutaan anoppia, jota lapsenlapsi ei kiinnosta ja omaa äitiä, joka ei jaksa enää kerjätä sitä lasta syliinsä. Minun vauvani eivät ole kierrelleet holtittomasti sylistä syliin, koska en ole pitänyt vauvaani minään kiertopalkintona, jota on esiteltävä sadoille ihmisille parin ekan kuukauden aikana. Lasten ekan kuukauden aikana vain lähisuku on käynyt katsomassa vauvaa (isovanhemmat ja sisarukset), tämän jälkeen yleensä pari läheisintä ystävää. Kun vieraita on tullut ehkä kerran viikossa, olen saanut 6 vuorokautta ja 23 tuntia viikossa pidellä vauvaani mielin määrin ja kestän, jos joku vieras haluaa pidellä esim. 15 minuuttia. Harvemmin näin kyllä on käynyt, koska vauva on syönyt ja nukkunutkin vierailujen aikana. Hereillä ollessaan on saanut sitten seurustella vieraidenkin kanssa. Jos vauva on alkanut itkeä, ilman muuta on päässyt äidin syliin. En kiusaa vauvaani sillä, että yritän antaa lapsellisia opetuksia siitä, miten on jotenkin niin palkitsevaa pidellä vauvaa, että siitä hyvästä pitää vaihtaa vaippojakin. Minusta se vieras syli on joskus ollut helpotuskin, kun olen voinut kattaa esim. kahvipöytää rauhassa. JOskus vauva myös rauhoittuu siihen vieraaseen syliin helpommin. Jos omistushalu omaa vauvaansa kohtaan on niin suurta, että ei kestä, kun joku toinen pitelee, niin ehkä kannattaa miettiä, mikä siellä pääkopassa on pielessä. Ei ole normaalia!
Eivät kestä, että joku muu pitää sylissä? Haluavat omia kuin jotain esinettä? Ja vielä perustelevat, että muuten vauva on kuin jokin kiertopalkinto... Ihan rehellisesti sanon, että tuo ei ole tervettä. En käsitä tuollaista omimista ja vauvan esineellistämistä ja oman reviirin ylläpitoa. Vuoden päästä samaiset äidit itkevät, kun kukaan ei hoida edes tuntia, että pääsee lääkäriin ja on niin rankkaa. IHmetellään, kun vauva vierastaa isää ja itkee, kun naapurintäti sanoo huomenta. Haukutaan anoppia, jota lapsenlapsi ei kiinnosta ja omaa äitiä, joka ei jaksa enää kerjätä sitä lasta syliinsä. Minun vauvani eivät ole kierrelleet holtittomasti sylistä syliin, koska en ole pitänyt vauvaani minään kiertopalkintona, jota on esiteltävä sadoille ihmisille parin ekan kuukauden aikana. Lasten ekan kuukauden aikana vain lähisuku on käynyt katsomassa vauvaa (isovanhemmat ja sisarukset), tämän jälkeen yleensä pari läheisintä ystävää. Kun vieraita on tullut ehkä kerran viikossa, olen saanut 6 vuorokautta ja 23 tuntia viikossa pidellä vauvaani mielin määrin ja kestän, jos joku vieras haluaa pidellä esim. 15 minuuttia. Harvemmin näin kyllä on käynyt, koska vauva on syönyt ja nukkunutkin vierailujen aikana. Hereillä ollessaan on saanut sitten seurustella vieraidenkin kanssa. Jos vauva on alkanut itkeä, ilman muuta on päässyt äidin syliin. En kiusaa vauvaani sillä, että yritän antaa lapsellisia opetuksia siitä, miten on jotenkin niin palkitsevaa pidellä vauvaa, että siitä hyvästä pitää vaihtaa vaippojakin. Minusta se vieras syli on joskus ollut helpotuskin, kun olen voinut kattaa esim. kahvipöytää rauhassa. JOskus vauva myös rauhoittuu siihen vieraaseen syliin helpommin. Jos omistushalu omaa vauvaansa kohtaan on niin suurta, että ei kestä, kun joku toinen pitelee, niin ehkä kannattaa miettiä, mikä siellä pääkopassa on pielessä. Ei ole normaalia!
Se on osoitus siitä, että äiti haluaa lapsensa pysyvän hengissä. Ikiaikaisesti kun vauvan erottamien äidistä on yleensä merkinnyt sitä, että vauva tapetaan - sehän on sukujensa edustaja, jolle joku voi haluta pahaa. Edelleenkin maailmassa on kolkkia, joissa isät tappavat tyttöjä ja isän viholliset poikia. Paras tapa pitää lapsi hengissä on pitää hänet lähellä itseään.
Eikä siitä mitään ongelmia tule, jos ei lastaan lykkää jokaisen vieraisille tulevan syliin. Pieni vauva kun ei osaa kaivata vierasta syliä lainkaan! Eikä sitä tarvitse. Kahvipöydän pystyy varmaan kattamaan lapsen nukkuessa (paitsi siis ne avuttomat, jotka joutuvat kaikessa turvautumaan muihin).
Omistushalusta ei ole kyse vaan siitä, että lapsi ei tarvitse kiertoa sylistä syliin. Tai siis tarvitsee sitä ihan yhtä paljon kuin sinä.
epävarmoista käsistä toisiin. Pidellään miten sattuu, yleensä vaikeassa asennossa vauvalle, mutta helpossa pitelijälle. Vieraita hajuja, käsiä, kuumuutta. Ei meillä ole annettu vauvaa vieraiden syliin, vaikka olisi pyydetty. Olen sanonut, että tehkää oma.