Mitä asiaa taaperon kanssa tehdessäsi päässäsi nakuttaa syyllisyys?

Jos annan valmisruokaa, esim pinaattilettuja tai pakastepinaattikeittoa. Hernekeitto on ok.



Jos emme ulkoile kunnolla 2 kertaa päivässä vaan toinen ulkoilu on esim. rattailla kaupassa käynti.

Sisäpäivät, vaikka siihen olisikin hyvä syy. Hoitolapsen sylissä pitäminen oman lapsen itkiessä vieressä. Pieneltä isosiskolta liikaa vaatiessa. Jos haluan itse katsoa jotain ohjelmaa/lukea lehteä rauhassa ja lapsi pyytää koko ajan lukemaan kirjaa.

asiasta syyllisyyttä. Sen takia ajoinkin itseni loppuun. Mm. tein joka päivä ruuan suurella vaivalla, käytin lapsen ulkona oli millainen ilma tahansa, lapsen välipalat olisivat kelvanneet vaikka ravintolan menuun, kertaakaan ei hampaiden harjaus jäänyt välistä, jne, jne. Ja koti hohti puhtautta. Lapsen päiväunien aikaan siivosin. Miehen tullessa kotiin joka paikka hohti ja ruoka odotti pöydässä.

Osittain tein tämän siksi, koska sukulaiset jaksoivat päivitellä miten lepäilen päivät kotona ja tuhlaan miehen rahat...



Nyt toisen lapsen saatua en jaksa juosta kello kaulassa. Nautin kotona olosta ja lasten kanssa touhuamisesta.

Välillä saatan tuntea syyllisyyden pilkahduksen jos esim. en jaksa lukea iltasatua tai en ole parhaimmalla tuulella, mutta tukahdutan sen koska tiedän tekeväni joka päivä parhaani.

Ettäkö kaksi "kunnon" ulkoilua pakko olla joka päivä eikä rattailla käynti riitä. Olet ihan pimeä suorittaja!

En koe surottavani mitään vaan minusta itsestäni on todella tärkeää, että lapsi pääsee ulos joka päivä ainakin sen kaksi kertaa. Sisällä ei mielestäni liiku niin paljoa kuin ulkona (kaksivuotiaana kävelee hyvin jopa 2-3km matkoja ja tykkää siitä). Lapset tarvitsevat reilusti liikuntaa! Itse ainakin huomaan lapsessa selkeän eron mm. nukkumisessa, syömisessä ja kiukuttelussa niinä päivinä, jolloin ei ole ollut ulkona liikkumassa tarpeeksi.

3

Ettäkö kaksi "kunnon" ulkoilua pakko olla joka päivä eikä rattailla käynti riitä. Olet ihan pimeä suorittaja!

En koe surottavani mitään vaan minusta itsestäni on todella tärkeää, että lapsi pääsee ulos joka päivä ainakin sen kaksi kertaa. Sisällä ei mielestäni liiku niin paljoa kuin ulkona (kaksivuotiaana kävelee hyvin jopa 2-3km matkoja ja tykkää siitä). Lapset tarvitsevat reilusti liikuntaa! Itse ainakin huomaan lapsessa selkeän eron mm. nukkumisessa, syömisessä ja kiukuttelussa niinä päivinä, jolloin ei ole ollut ulkona liikkumassa tarpeeksi.

3

Ettäkö kaksi "kunnon" ulkoilua pakko olla joka päivä eikä rattailla käynti riitä. Olet ihan pimeä suorittaja!

Kerroin vilpittömin mielin, mikä itselleni saa huonon omantunnon ja selvensin asiaa, kun mielestäni siinä oli väärinymmärrys. Ja siitä saan nälvintää. Miksi ihmeessä? En yrittänyt korostaa itseäni (vaan tämä on meidän perheen toimintatapa- ennen lastakin ulkoilimme kumpikin joka päivä). Oliko tämä jollekulle liian arka paikka?

3

Vuoden äiti!

Tunnen syyllisyyttä myös jos ei ulkoilla kahdesti. Ei niin aina tehdä, mutta pyrin kuitenkin siihen. Ja joo minunkin mielestä lapselle olisi parempi ulkoilla ihan itse liikkuen, eikä rattaissa istuen.



En sitten tiedä ollaanko liian helposta syyllisyyttä tuntevia.



4

samasta asiasta huono omatunto kun esikoinen oli taapero. Aika normijutulta tuntui ulkoilla 2 x päivässä. En nyt musertunut syntisyyteni alle jos se toinen ulkoilu jäi väliin, mutta kyllä tunsin vähän syyllisyyttä.

Mulle tuli huono omatunto siitä, jos en leikkinyt tarpeeksi aktiivisesti tai keksinyt hyviä leikkejä joista taapero olisi innostunut. Tämä on itsestänikin hullua koska koin siis syyllisyyttä vaikka olisin ollut tiiviisti lapsen kanssa esim. katselemassa palikoita, ajamassa pikkuautoilla tms., siis jos en keksinyt jotain huippuhauskaa mihin lapsi tempautui mukaan. Mutta näin vain oli ja on vähän vieläkin, lapsi vähän yli 3.

Kerroin vilpittömin mielin, mikä itselleni saa huonon omantunnon ja selvensin asiaa, kun mielestäni siinä oli väärinymmärrys. Ja siitä saan nälvintää. Miksi ihmeessä? En yrittänyt korostaa itseäni (vaan tämä on meidän perheen toimintatapa- ennen lastakin ulkoilimme kumpikin joka päivä). Oliko tämä jollekulle liian arka paikka?

3

Vuoden äiti!

Ja dvd:n katselu. Toisinaan myös suklaan makuisen välipalan tarjoaminen.

Mä en aina jaksa nousta heti viiden puol kuuden aikaan,mun poika on tosi aamuvirkku luonne.Joskus päätän et nousen vasta jos lapsi alkaa itkemään tai jotain.

Kyse ei kuitenkaan ole pitkistä ajoista,korkeintaan puoli-tunnin annan pojan hääräillä siinä sängyn ympärillä kunnes nousen hoitaan aamutoimia.

Silti,tulee välillä syyllinen olo kun eihän se ymmärrä miksen nouse.

pieniä syyllisyyden pistoksia tunnen ilmeisesti aika monesta asiasta. Esimerkiksi myös siitä, jos en anna aamu/iltapalaksi puuroa vaan esimerkiksi niitä elovenamuroja. Tai leipäkin tuntuu pieneltä petokselta. :D Hassua oikeastaan.

Yrittäkää nyt vähän armollisuutta itseänne kohtaan. Tuollaisen äidin lapsena kasvaminen on kovin raskasta, koska tuolla ajattelumallilla lapsen pitää hankkia äidin hyvä olo teoilla, esim kehittävillä leikeillä ja ulkoilulla.



Mikä siinä kasvatuksessa on tärkeää? Millaisia aikuisia pyritte kasvattamaan? Lapsi aistii sen vanhemman syyllisyydentunteen ja tietenkin luulee itse olevansa syypää, koska pieni lapsi ei vielä osaa ajatella äidin syyllisyyden johtuvan hänen itse kehittämästään käyttäytymismallista.



Ulos voi mennä vaikka viisi kertaa päivässä jos se on kivaa yhdessäoloa. Mutta ulos ei kannata mennä sen takia, että estää äidin syyllisyyden tunteen.



Mä pyrin kasvattamaan hyviä ihmisiä, jotka ovat armollisia itselleen ja vapaita turhista stressitekijöistä. Kyllä elämä kolhii muutenkin, ei tarvitse turhan ja tarpeettoman syyllisyydentunteen takia hankkia sydäntautia.



Mä pyrin olemaan läsnä. No siinä epäonnistuu ihan joka jumalan päivä, nytkin pakenin yksin vessaan hetken rauhaan. Mutta kun on aidosti läsnä, niin pääsee lasten maailmaan sisälle. Silloin on aivan sama jos ei joku päivä käykään ulkona, vaan rakennetaan joka huoneeseen maja ja mennään eväsretkelle keittiön pöydän alle. Lapsi tarvitsee ennen kaikkea aitoa läsnäoloa.





Kolmen äiti

kuin tuntea pieni pistos. Itse pidän hyvänä monia asioita, ja tahdon antaa niitä lapsilleni. Aina en silti jaksa tai ei huvita - silloin niin en tee. Siitä seuraa pieni omantunnonpistos, mutta en minä syyllisyyden taakan alle luhistu.



Tottakai jokaisena päivänä tekee jotain väärin, äitiydessä ja muutenkin. Mutta hyvään pyrkiminen on ihan viisasta, kunhan siitä ei tee liian vakavaa.



Että höllää sinäkin vain näkemystäsi, äläkä ota kaikkea liia vakavasti. Saat vielä sen sydäntaudin itse muuten.



4

lapselle kekin kouraan, jotta ois hetken poissa "tieltä", ja tietysti ennen ruokailua.