Imetyksestä luopumisen vaikeus

Olen nuori 2 kk ikäisen pikkupojan äiti. Imetys on alusta asti sujunut hyvin, vauva oppi pienestä koostaan huolimatta imuotteen ja maitoa on alusta asti tullut jopa aivan liikaa. Lapsellamme kuitenkin todettiin kuukauden iässä refluksitauti, johon aloitettiin Nexium-lääkitys. Lapsi oli kuitenkin jatkuvasti kärttyinen ja kipeä kun maidon takaisinvirtaus edelleen ärsytti kurkunpäätä. Imetys ei ollut enää mukavaa kun tuntui että aiheutin sillä vain kipua pienokaiselle. Vaikka syötin lapsen aivan äärimmäisen pystyasennossa ja pidin häntä siinä kauan aikaa joka imetyksen jälkeen kaarimaiset oksennukset ja huuto jatkuivat. Tästä syystä aloin ehkä hieman varomaan imetystä ja noudatin refluksilasten 2 tunnin syömisväliä aivan liian orjallisesti. Kun Nexium ei viikossa ollut auttanut saimme sen rinnalle uuden lääkkeen, Gavisconin, joka toimi aivan loistavasti ja lapsi oli taas maailman tyytyväisin vauva yhden viikon verran. Sen jälkeen kamala huuto alkoi taas ja aloin kokemattomuuttani pitämään syömistauot taas kahdessa tunnissa, kyllä olen tietoinen vauvan tiheän imun kausista, mutta refluksitaudin sokaisemana laitoin kaikki huudot sen piikkiin enkä ajatellut, että lapsella olisi oikeasti nälkä, koska maitoa todellakin on alusta asti tullut todella runsaasti ja paino nousu joka viikko 300 g.... viime viikolla sitten kuitenkin aloin tarjoamaan joka itkuun rintaa viimeisenä keinona. Tämä ei tepsinyt, joten sunnuntai-iltana tartuin ensimmäistä kertaa korvikepurkkiin ja syötin sen lapselleni, joka söi koko purkin ja sen jälkeen nukahti tyytyväisenä ensimmäistä kertaa viikkoihin ilman että minun täytyi hänet nukuttamalla nukuttaa.. Neuvolassa kävimme tiistaina ja paino ei ollut noussut.. eli nälkää lapsi oli itkenyt. Neuvolasta käskivät alkaa antamaan korviketta kun kerran näyttää että lapsi ei rinnasta enää tarpeeksi ruokaa saa. Edelleen yritän ensin antaa tissiä, mutta rinnalla lapsi vain rimpuilee ja päästää otettaan irti. Korvikkeella poika on maailman tyytyväisin ja onnellisin lapsi. Ensimmäistä kertaa viihtyy itsekseen, nukahtaa itsekseen ja jaksaa seurustella ja hymyillä vaikka kuinka kauan kun ennen koko hereilläoloaika meni itkiessä!! Silti vaikka lapsi nyt on näinkin onnellinen on täysimetystä kova ikävä. Enkä edes tiedä miksi, kun se kerran oli loppuajasta niin kovin tuskaista. Olen kovin pettynyt että en pysty itse tuottamaan riittävästi ravintoa pojalleni. Kova syyllisyys painaa myös siitä, että en osannut lukea vauvani viestejä nälästä, jolloin ehkä tämä maidon tyrehtyminen olisi voitu estää ja imetystä jatkaa... Kovin itsekäs olo on myös siitä, että en nyt aivan täysin pysty nauttimaan tyytyväisestä lapsesta vaan murehdin sitä, että en pysty imettämään. Varmasti ajan kanssa helpottaa kun tulee tähän pulloruokintaan rutiini... Kaipaisin vain ehkä jonkinnäköistä lohtua tai samankaltaisia kokemuksia tämän pahan olon helpottamiseksi...