Lue keskustelun säännöt.
Kuulin tosi surullisen tarinan...
17.11.2011 |
Perhe, jossa molemmat vanhemmat korkeissa viroissa, koulutettuja, rahaa riittää. Mutta muuta sitten ei olekaan ollut lapsille tarjota. Lapset viettivät jo alakouluiässä suuren osan ajasta keskenään, isompi pienempää hoitaen. Vanhemmilla tärkeät urat, minkä takia molemmat iltamyöhään töissä joka päivä.
Sitten tuli riitaisa ero, ja lapset välikapuloina. Molemmat vanhemmat purkivat pahaa oloa lapsilleen. Lapset tukivat vanhempia, ei toisin päin.
Ja seuraavaksi uudet puolisot, joten taaskaan ei riittänyt aika lapsille, kun piti kuherrella uusien rakkauksien kanssa. Isä muutti uuden rakkauden perässä toiselle puolelle maata.
Nyt lapset teini-iässä ja täysin syrjäytyineitä elämästä. Vanhemmat ovat vihdoin heränneet tilanteeseen ja aivan ihmeissään lasten oireilusta.
En kerro tätä skandaalinkärystä iloiten, en tuomitse ketään, enkä uskokaan, että tämä on minun asiani. Olen vaan _todella_ surullinen. Miksi näin kävi? Miksi lapset tulevat kaiken muun jälkeen? Miksi vanhemmat eivät herää ennen kuin lapset otetaan huostaan?
Olen koko illan miettinyt surullisena, voiko minullekin käydä noin? Sokaistunko minäkin ehkä lupaavan uran tai elämäni miehen edessä niin, että lapset jäävät kakkoseksi?
Kommentit (15)
Tuskin vanhemmat kuitenkaan tieten tahtoen pilasivat lapsensa.
Sokaistuminen lienee juuri oikea sana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse arvostan omia vanhempiani todella paljon.
Meillä ei ollut rahaa moneen asiaan koska äiti oli kotona meidän lasten kanssa ja vain isä töissä.
Mutta koskaan ei tarvinut tulla tyhjään kotiin kouluun jälkeen ja aina meille riitti aikaa.
Samanlaisen lapsuuden haluan antaa omille lapsillenikin."Hassua" on että eräs ystäväni joka koki sinun tarinasi lapsuuden, tekee nyt samanlaista omilleen. Eikä edes näe sitä.
Äitini piti työstään ja oli arvostettu tutkija, mutta ei ikinä laittanut työtä meidän lasten edelle. Olen hänelle tosi kiitollinen siitä.
Tuntuu, että nykyään monet pitävät tärkeänä sitä, että lapset ovat "itsenäisiä". Minullekin huomautellaan, että eikös sunkin lapsen pitäisi jo vähän itsenäistyä, ettei siitä tule mammanpoikaa. Ja ikää on huimat 2,5 v.
En ymmärrä, miksi lapsen pitäisi olla itsenäinen? Mielestäni teinikin tarvitsee vielä aikuista.
ap
MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ
MINUN TARPEET MINUN TARPEET
MULLA ON OIKEUS MULLA ON OIKEUS
'
MULLA ON VAAN YKSI ELÄMÄ JA MÄ HALUUN NAUTTIA
....Niin,tässä nämä mantrat joita ihmisille syötetään ja lapset jää toiseksi kun aikuisen loppumaton minä-kaivon kansi avataan...
Omassa lapsuudessani 70-luvulla oli aivan normaalia, että avain kaulassa juostiin pitkin kerrostalopihoja tuntitolkullakin alle kouluikäisenä. Ja ihan keskiluokkaisessa perheessä olen kasvanut, vanhemmat korkeasti koulutettuja. Paljon rennompaa oli suhtautuminen myös esimerkiksi alkoholin ja tupakan käyttöön kuin nykyään, noin yleisesti ottaen.
Nykyään tuntuu, että kehitys on jotenkin "jakaantunut" lapsista huolehtimisen suhteen: on todella huolehtivia, jopa ylihuolehtivia vanhempia, ja sitten näitä joilla joko on niin kiire tai muuten asiat vinksallaan, että todelliseen läsnäoloon eivät kykene.
Itse arvostan omia vanhempiani todella paljon.
Meillä ei ollut rahaa moneen asiaan koska äiti oli kotona meidän lasten kanssa ja vain isä töissä.
Mutta koskaan ei tarvinut tulla tyhjään kotiin kouluun jälkeen ja aina meille riitti aikaa.
Samanlaisen lapsuuden haluan antaa omille lapsillenikin."Hassua" on että eräs ystäväni joka koki sinun tarinasi lapsuuden, tekee nyt samanlaista omilleen. Eikä edes näe sitä.
Äitini piti työstään ja oli arvostettu tutkija, mutta ei ikinä laittanut työtä meidän lasten edelle. Olen hänelle tosi kiitollinen siitä.Tuntuu, että nykyään monet pitävät tärkeänä sitä, että lapset ovat "itsenäisiä". Minullekin huomautellaan, että eikös sunkin lapsen pitäisi jo vähän itsenäistyä, ettei siitä tule mammanpoikaa. Ja ikää on huimat 2,5 v.
En ymmärrä, miksi lapsen pitäisi olla itsenäinen? Mielestäni teinikin tarvitsee vielä aikuista.
ap
Itse arvostan omia vanhempiani todella paljon. Meillä ei ollut rahaa moneen asiaan koska äiti oli kotona meidän lasten kanssa ja vain isä töissä. Mutta koskaan ei tarvinut tulla tyhjään kotiin kouluun jälkeen ja aina meille riitti aikaa. Samanlaisen lapsuuden haluan antaa omille lapsillenikin. "Hassua" on että eräs ystäväni joka koki sinun tarinasi lapsuuden, tekee nyt samanlaista omilleen. Eikä edes näe sitä.
että lapsi toistaa vanhemana omien vanhempiensa virheitä. Sitä voi välttää, jos ensin tiedostaa virheen (sekä vanhempien tekemän, että myös sen, että itse tekee samaa) ja sitten tahtoo korjata asian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti oli kotona, mutta sille tärkeintä oli leipominen, ompelu ja siivoaminen. Ei koskaan leikkinyt meidän lasten kanssa. Olin kateellinen kaverilleni, jonka äiti aina töistä kotiin tultuaan antoi aikansa lapsilleen eikä kodinhoidolle.
kiukuttele tai komentele vanhempiaan, jos itkee. Minunkin 40-luvulla syntynyt äitini on tällaiseen käsitykseen kasvanut - mm. ajatus lapsentahtisesta imetyksistä on ollut hänelle täysin käsittämätön -> lapsi kuulemma ei itsenäisty ollenkaan, jos vauvana paljon sylitellään..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omassa lapsuudessani 70-luvulla oli aivan normaalia, että avain kaulassa juostiin pitkin kerrostalopihoja tuntitolkullakin alle kouluikäisenä. Ja ihan keskiluokkaisessa perheessä olen kasvanut, vanhemmat korkeasti koulutettuja. Paljon rennompaa oli suhtautuminen myös esimerkiksi alkoholin ja tupakan käyttöön kuin nykyään, noin yleisesti ottaen.
Nykyään tuntuu, että kehitys on jotenkin "jakaantunut" lapsista huolehtimisen suhteen: on todella huolehtivia, jopa ylihuolehtivia vanhempia, ja sitten näitä joilla joko on niin kiire tai muuten asiat vinksallaan, että todelliseen läsnäoloon eivät kykene.
Itse arvostan omia vanhempiani todella paljon.
Meillä ei ollut rahaa moneen asiaan koska äiti oli kotona meidän lasten kanssa ja vain isä töissä.
Mutta koskaan ei tarvinut tulla tyhjään kotiin kouluun jälkeen ja aina meille riitti aikaa.
Samanlaisen lapsuuden haluan antaa omille lapsillenikin."Hassua" on että eräs ystäväni joka koki sinun tarinasi lapsuuden, tekee nyt samanlaista omilleen. Eikä edes näe sitä.
Äitini piti työstään ja oli arvostettu tutkija, mutta ei ikinä laittanut työtä meidän lasten edelle. Olen hänelle tosi kiitollinen siitä.Tuntuu, että nykyään monet pitävät tärkeänä sitä, että lapset ovat "itsenäisiä". Minullekin huomautellaan, että eikös sunkin lapsen pitäisi jo vähän itsenäistyä, ettei siitä tule mammanpoikaa. Ja ikää on huimat 2,5 v.
En ymmärrä, miksi lapsen pitäisi olla itsenäinen? Mielestäni teinikin tarvitsee vielä aikuista.
ap
Itsekin muistan kyllä tuollaista omasta lapsuudestani, että juostiin pitkin pihoja ja vähän kauempanakin kavereiden kanssa. Mutta mielestäni se merkittävä ero (ainakin itseni ja sisarusteni kohdalla) oli se, että _saimme_ olla itsenäisiä, mutta meidän ei ollut pakko olla sitä. Tiesimme, että äiti on olemassa meitä varten, tiesimme, että hän odottaa illalla kotona. Itsenäistyminen tuntui turvalliselta.
ap
Itse taas työssä ls-laitoksessa, ja siellä olevat nuoret tulevat lähes poikkeuksetta ns. alemman sosiaaliluokan perheistä. Sosiaaliasiakkuus kun tulee menevän sukupolvelta toiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vanhemmista kyllä aina kotona, mutta kaveripiirissä näin ei aina ollut. Useammankin kerran muistan, että kävin kaverien kanssa kurkkimassa lähiravintolan ovella, josko heidän vanhempansa sieltä löytyisivät ja illalla kotiin tulisivat. Samoin heillä pidettiin paljon "kosteita" juhlia, ja lapset käytännössä olivat oman onnensa nojassa tuon ajan. Nämäkin vanhemmat olivat päällisin puolin ns. parempaa väkeä. Ei vanhempien alkoholinkäyttöön esimerkiksi puututtu samalla lailla kuin nykyään (jos se vain huomataan). Omat vanhempani esimerkiksi tunsivat kyseisen perheen, mutta ei heistä koskaan mitään lastensuojeluilmoitusta tehty, vaikka tarpeen se olisi ollut.
Omassa lapsuudessani 70-luvulla oli aivan normaalia, että avain kaulassa juostiin pitkin kerrostalopihoja tuntitolkullakin alle kouluikäisenä. Ja ihan keskiluokkaisessa perheessä olen kasvanut, vanhemmat korkeasti koulutettuja. Paljon rennompaa oli suhtautuminen myös esimerkiksi alkoholin ja tupakan käyttöön kuin nykyään, noin yleisesti ottaen.
Nykyään tuntuu, että kehitys on jotenkin "jakaantunut" lapsista huolehtimisen suhteen: on todella huolehtivia, jopa ylihuolehtivia vanhempia, ja sitten näitä joilla joko on niin kiire tai muuten asiat vinksallaan, että todelliseen läsnäoloon eivät kykene.
Itse arvostan omia vanhempiani todella paljon.
Meillä ei ollut rahaa moneen asiaan koska äiti oli kotona meidän lasten kanssa ja vain isä töissä.
Mutta koskaan ei tarvinut tulla tyhjään kotiin kouluun jälkeen ja aina meille riitti aikaa.
Samanlaisen lapsuuden haluan antaa omille lapsillenikin."Hassua" on että eräs ystäväni joka koki sinun tarinasi lapsuuden, tekee nyt samanlaista omilleen. Eikä edes näe sitä.
Äitini piti työstään ja oli arvostettu tutkija, mutta ei ikinä laittanut työtä meidän lasten edelle. Olen hänelle tosi kiitollinen siitä.Tuntuu, että nykyään monet pitävät tärkeänä sitä, että lapset ovat "itsenäisiä". Minullekin huomautellaan, että eikös sunkin lapsen pitäisi jo vähän itsenäistyä, ettei siitä tule mammanpoikaa. Ja ikää on huimat 2,5 v.
En ymmärrä, miksi lapsen pitäisi olla itsenäinen? Mielestäni teinikin tarvitsee vielä aikuista.
ap
Itsekin muistan kyllä tuollaista omasta lapsuudestani, että juostiin pitkin pihoja ja vähän kauempanakin kavereiden kanssa. Mutta mielestäni se merkittävä ero (ainakin itseni ja sisarusteni kohdalla) oli se, että _saimme_ olla itsenäisiä, mutta meidän ei ollut pakko olla sitä. Tiesimme, että äiti on olemassa meitä varten, tiesimme, että hän odottaa illalla kotona. Itsenäistyminen tuntui turvalliselta.ap
(joihin itsekin kuulun) kyllä tuntevat jatkuvaa syyllisyyttä työhön käyttämästään ajasta, etenkin jos tekevät yhtään ylitöitä tai työmatkoja tms. Tällaiset superuraperheet, joissa lapset on totaalisesti laitettu sivuun, taitavat kuitenkin olla aika harvinaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
(joihin itsekin kuulun) kyllä tuntevat jatkuvaa syyllisyyttä työhön käyttämästään ajasta, etenkin jos tekevät yhtään ylitöitä tai työmatkoja tms. Tällaiset superuraperheet, joissa lapset on totaalisesti laitettu sivuun, taitavat kuitenkin olla aika harvinaisia.
Minä kuulun tuohon tuntemaasi ryhmään, eli olen korkeasti koulutettu äiti, ja koko ajan huono omatunto jos en ole 100% läsnä koko ajan. Nytkin taidan lopettaa av:lla ja mennä leikkimään lapsen kanssa :) Mutta tekipä hyvää purkaa vähän surua ja pahaa mieltä täällä; lasten kanssa tätä asiaa ei oikein voi puida ja miestä ei kiinnosta.
ap
että lapsi toistaa vanhemana omien vanhempiensa virheitä. Sitä voi välttää, jos ensin tiedostaa virheen (sekä vanhempien tekemän, että myös sen, että itse tekee samaa) ja sitten tahtoo korjata asian.
1) Tekee samat virheet kuin vanhempansa.
2) Tekee päinvastoin kuin vanhempansa ja menee toiseen ääripäähän, mikä on sekin vahingollista. Jos kotona oli liian kova kuri, omille lapsille ei pidetä kuria ollenkaan jne.
3) Välttää omien vanhempiensa virheen mutta ei ota huomioon sitä että oman lapsen toiveet eivät ole samat kuin itsellä lapsena. Tyyliin jos ei lapsena päässyt balettiin, tunkee omalle lapselleen balettia suut ja silmät täyteen vaikka tämä edes oikeasti ole kiinnostunut sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tulee jäämään jotain "hampaankoloon" vanhempiaan vastaan, sillä se itse asiassa välttämätöntäkin, jotta lapsi todella itsenäistyisi lapsuudenkodistaan. Täydellisen äidin lapsena olisi sitä paitsi todella ahdistavaa kasvaa. Kysymys kai on siitä, mikä on riittävän hyvää vanhemmuutta.
että lapsi toistaa vanhemana omien vanhempiensa virheitä. Sitä voi välttää, jos ensin tiedostaa virheen (sekä vanhempien tekemän, että myös sen, että itse tekee samaa) ja sitten tahtoo korjata asian.
1) Tekee samat virheet kuin vanhempansa.
2) Tekee päinvastoin kuin vanhempansa ja menee toiseen ääripäähän, mikä on sekin vahingollista. Jos kotona oli liian kova kuri, omille lapsille ei pidetä kuria ollenkaan jne.
3) Välttää omien vanhempiensa virheen mutta ei ota huomioon sitä että oman lapsen toiveet eivät ole samat kuin itsellä lapsena. Tyyliin jos ei lapsena päässyt balettiin, tunkee omalle lapselleen balettia suut ja silmät täyteen vaikka tämä edes oikeasti ole kiinnostunut sitä.
Itse arvostan omia vanhempiani todella paljon.
Meillä ei ollut rahaa moneen asiaan koska äiti oli kotona meidän lasten kanssa ja vain isä töissä.
Mutta koskaan ei tarvinut tulla tyhjään kotiin kouluun jälkeen ja aina meille riitti aikaa.
Samanlaisen lapsuuden haluan antaa omille lapsillenikin.
"Hassua" on että eräs ystäväni joka koki sinun tarinasi lapsuuden, tekee nyt samanlaista omilleen. Eikä edes näe sitä.