Rakastatko yhtä lastasi enemmän kuin muita?

Esikoinen oli elämäni tähti, kunnes sain tämän pikkuhurmurin. Yhtä rakkaita kumpikin.



Miehen kohdalla epäilen jotain kallistumaa. On hyvä isä, mutta tuntuu, että neljästä (kaksi ennestään, kaksi yhteistä) tämä meidän vanhempi on se ykkönen. Eli mun esikoinen, hänen kolmas. Jotenkin se sopisi siinä mielessäkin, että ekat kaksi sai hirveän nuorena ja ei sillä tavoin omistautunut isyydelle. Toiselle kierrokselle lähti nelikymppisenä ja oli niin innoissaan tästä yhteisestä esikoisesta. Panostanut kaikkensa nyt lapsiin ja esikoisen kanssa vauvasta asti touhasi koko ajan. Toki tää kuopuskin on kiva ja vanhemmat lapset, mutta veikkaisin, että hiukan enemmän on tämä meidän esikoinen mielessä kuin muut.

Mutta tulen tietysti helppojen ja mukautuvien kanssa paremmin tai ainakin helpommin toimeen kuin haastavimman. Jokaiseen lapseen on erilainen, mutta oikein hyvä suhde. Jokaisen puolesta olisin valmisa kuolemaan.

ja tietyn lapsen temperamentit natsaavat, niin tällaisia asetelmia voi tulla. Itselläni on kaksi lasta ja ovat kovin samanluonteisia. Voin rehellisesti sanoa, että tunnen yhtä suurta rakkautta kumpaakin kohtaan.

mutta toinen on sairastanut paljon, saanut siksi erityishuomiota ja tämä asetelma on ollut epätasaarvoinen, toinen lapsi on siihen reagoinutkin. Lisäksi paljon sairastellut lapsi on kuin minä, toisella paljon piirteitä isän suvusta- on pitänyt ponnistella jotta ymmärtäisi hyvin myös tätä hiukan erilaista luonnetta. MInusta vanhempien kuuluu tiedostaa nämä asiat ja aktiivisesti tutustua juuri niihin lapsiin joiden kanssa tunneside on heikompi. Aivan varmasti jokaista lastaan rakastaa eri lailla- koska he ovat erilaisia, mutta omennaista on se että lapset tuntevat tulevansa yhtä lailla rakastetuksi. Nyt voin sanoa rakastavani molempia lapsia 100% yhtä paljon ja olen oppinut molemmille antamaan juuri sen mitä he tarvitsevat. Ja se näkyy tyytyväisinä lapsina ja sisarusriitojen vähenemisenä.

joka on vanhin. Tämän tyyppinen ketju oli aiemminkin täällä. Jo silloin olin sitä mieltä että lapselle on kerrottava totuus. Lapsuudestani muistan kuinka äiti yritti tökerösti salataa sen että esikois poika oli hänen suosikkinsa.Se herätti pahaa verta ja aivan turhaan. Olen itse kertonut lapsille että minulla synkkaa parhaiten tyttären kanssa mutta pojat ovat myös rakkaita. Lapset ovat siitä keskustelleet keskenäänkin. Sisko ei ole saanut ylimääräisiä lahjoja mutta aikaa hieman enemmän. Käymme yhdessä teatterissa yms.Pojille se on ok.

kakkosvaihtoehto...surullista. Lapsena sain kyllä sen selville monin tavoin. Kun äiti oli vihainen isälleni, niin sanoi kaikkien kuullen, että ottaa XXXX ja XXXX:n ja muuttaa muualle eli minä olisin jäänyt isälleni vain, kun ei olisi mua huolinut mukaan =(. Eipä ollut kivaa kuultavaa. Muutenkin aina sain kuulla kuinka en ole äitiin tullut, kun olen niin hankala ja sitä ja tätä (aikuisiällä tää on vain kohteliaisuus, mutta lapsena se satutti)

lapset rankataan, joko tiedostetusti tai tiedostamatta. Tasapuolinen rakkaus on kaunis ideaali, joka ei koskaan täydellisesti toteudu.

mutta pienintä on helpoin rakastaa.

Yksikään ei ole yli muiden.

tulevaisuudestaan. SE, että olin esikoisen saatuani suht nuori, tekis sen, että olin epäkypsä äitinä, tein virheitä ja nyt esikoinen on parikymppinen nuori neiti ja meillä ei valitettavasti yhtä mutkattomat välit kuin kuopustyttären kanssa, jonka kanssa puhumme ja naureskelemme usein, tosin myös erimielisyyttäkin on välillä. Esikoisen kanssa jotenkin varautuneet välit, sitä olen surrut. Mutta rakastan kyllä kaikkia lapsiani yhtä paljon, myös keskimmäistä poikaa, jonka juttuihin en ole koskaan päässyt sisään, kun on poika, mutta on äärettömän ihana sellainen :)