Lue keskustelun säännöt.
Juttelee, ei ole tuntevinaan, juttelee, ei ole tuntevinaan...selittäkää joku?
08.11.2005 |
En käsitä yhtä äiti-tuttua: näemme puistossa ja lasten kerhossa tai harrastuksissa 3-4 kertaa viikossa ja olemme siis tuttuja. Välillä tuo äiti on kovin hapan/ ei ole huomaavinaan tai tuntevinaan. Välillä hän taas juttelee ihan normaalisti ja on ok. Olimme tässä hiljan jopa heidän kotonaan hänen lapsensa syntymäpäivillä mutta tänään taas hän ei katsonutkaan minuun päin, kun tärmäsimme puistossa, ei vaikka juttelin hänelle. Hän vain kiinnitti huomionsa lapseensa ja oli kuin ei huomaisikaan minua. Mielestäni tuo on tosi outoa käytöstä, enkä ollenkaan ymmärrä sitä.
Ennen olisin pahoittanut tuosta mieleni, mutta enää en ole niin herkkä, nyt tuo vain pyörii mielessä, kun haluaisin jonkin selityksen tuollaiselle käytökselle. Enkö ole tarpeeksi " hyvä" hänen seuraansa vai mikä mättää?
Kommentit (3)
Tuo äiti ei vaikuta mitenkään " sairaalta" , onko kyseessä vain huonot käytöstavat? Toisaaltahan tuollainen on tietyllä tapaa vallankäyttöä, kun ikäänkuin kotrolloi tilannetta sillä jutteleeko vai eikö ole tuntevinaan.
Tänään mietin, että olisiko vain pitänyt tehdä asiasta numero, tyyliin " Haloo, onko ketään kotona? Minä puhun sinulle!" Mutta toisaalta se olisi taas typerää käytöstä minun puoleltani. Enkä oikein osaa vain kysyäkään, että hei, miksi et ole huomaavinasikaan minua. Alussa ajattelin, että jos tämä äiti on vain huono muistamaan ihmisiä, eikä muista olemmeko tuttuja vai ei, mutta nyt sekään ei enää selitä tuota käytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minulle käynyt samalla tavalla,mielestäni kertoo välinpitämättömyydestä,ei kiinosta olla aina ystävällinen,vain silloin kun sattuu hyvällä tuulella olemaan.Ratkaisin asian niin ,että esim.kaupassa kohdatessamme en moikannut,vain silloin jos hän itse sanoi jotain.Eipä ole paljon tullut puhuttua tämän henkilön kanssa.Muutama sana ei paljon maksa,mutta joillekkin se on ylitsepääsemättömän hankalaa.
vai oliko muita ihmisiä paikalla. itselleni tuli heti mieleen ihminen, jonkalainen minäkin olen. eli jos olemme kahden kesken jonkun äititutun kanssa, juttu luistaa. mutta esim äitipiireissä, jossa on muitakin äitejä paikalla, minä istun tuppisuuna nurkassa. Ajattelen, että nyt muilla on parempiakin juttukavereita kuin minä jne Minulta tosiaan saa lypsää sanoja kysymällä että uskallan. onneksi hyvät ystäväni tietävät sen ja mieheni myös, ja käyttävät tätä taktiikkaa saadakseen minut avautumaan. Mutta kahden kesken vaikka presidentin kanssa minulla ei ole mitään ongelmaa avata suutani. mitä lie lapsuuden traumoja...