Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En ymmärrä minkä takia tänne piti syntyä kärsimään
12.11.2011 |
Elämä suurimmaksi osaksi silkkaa paskaa, jos ei noita lapsia olisi niin tappaisin itseni.
Ekat 10v isän alkoholismin ja väkivallan ikeen alla, seur 7v koulukiusaamista ja äidin paskaa käytöstä kuten psyykkistä väkivaltaa.
No, sitten oli muutama seesteinen vuosi kun muutin pois kotoa ja opiskelin mutta eipä se ala ollutkaan sitä mitä halusin mutta pakkohan se oli silloin kypsässä 15-16v iässä hakea johonkin jotta sai asua kotona vaikka maksoinkin vuokraa äidille jo silloin.
Työelämä ollut pelkkää pätkätyötä ja naisvaltainen ala kun on niin paskan jauhantaa ja akkojen kalkatusta.
Säännöllistä työttömyyttä vuodesta toiseen kuten tänäkin vuonna 4kk ajanjakso.
Krooninen sairauskin iski 2kymppisenä ja muutama vuosi sitten saattohoidin äitini hautaan.
Nyt olen työssä josta pidän mutta tällä palkalla ei tule toimeen (käteen jää 1200e/kk) ainakaan jos on perhe ja asuntolaina (kohtuullinen sellainen ali jäljellä vain 100 000e) ja toki tämäkin on vain pätkä vaikka kestääkin kesäkuun alkuun 2012.
Sitten taas työtön eikä muusta tietoa.
En jaksa enää:´´(
Kommentit (5)
Tämähän on vain ollut ja on elämääni.
Ja kun ei voi itseään tappaa niin sitten jää vaihtoehdoksi sen eläminen.
Vaikka se olisikin toistuvaa paskaa ja kurjaa.
Eikä siihen auta mitkään nuppipillerit.
Ja nykyinen mielenterveyshoito ja avun saaminen on yksi suuri vitsi, esim tuo 1v mikä edelsi äitini kuolemaa ja oli yhtä kuolemanodotusta, sain mt-toimistosta ajan 3kk päähän koska en ollut psykoosissa enkä yrittänyt itsaria.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oletko koskaan syönyt mitään "nuppipillereitä" ? oletko siis ihan KOKO elämäsi ollut yhtä masentunut? - en usko... nyt susta vaan tuntuu siltä. olet katkera ja itsesäälinen. mutta älä jää oksennuksees makaamaan, vaan hommaa itselles reippaasti apua. sulla on koko sun loppuelämä jäljellä ja se on sun päätös, miten sen elät.
itsellänikin on hyvin rankka lapsuus takana ja tunne-elämä on vuosikausia ollut yhtä vuoristorataa. itseäni lääkkeet kuitenkin auttoivat.
nyt reippaasti kömmit sieltä luolastasi ulos nainen!
t.nro2
nykyhetkeä ja tulevaa, älkää jääkö miettimään menneitä. Ei ne tapahtuneet asiat muuksi enää muutu, mutta tulevaisuuteen voi kukin itse omalla toiminnallaan vaikuttaa. Joku saattaa tarvita siihen lääkitystä/ulkopuolista apua, joku taas selviää itsekseen.
Lapsuus alkoholistiperheessä, rankasti koulukiusattuna vuosia.
16-vuotiaana äidin käskystä asumaan 25-vuotiaan poikaystävän luokse, näin sai minut pois kotoa kun oli ahdas asunto.
Sitten 6 vuotta suhteessa väkivaltaisen alkoholistin kanssa; väkisinmakaamista, vapaudenriistoa, väkivaltaa. Kaksi ihanaa lasta.
Vaikea avioero uhkailuineen ja lähestymiskieltoineeen, ei ketään tukena.
Opiskelu kahden lapsen yksinhuoltajana, uusi aivan ihana mies, naimisiin, yhteinen ihana lapsi, hyvä ammatti, todella kiva työ alalla jossa töitä riittää..
Nyt siis todella onnellisesti naimisissa tasapainoisessa suhteessa ihanan miehen kanssa, kolme ihanaa lasta, ihana talo, kiva työ, kohtalaisen hyvä palkka. Voin todella sanoa nauttivani elämästäni! =)
Tsemppiä sinulle! *halaus*
Alue: Aihe vapaa
mutta vielä on toivoa. elämä on vain järjestelykysymys. oletko yksinhuoltaja? kannattaa miettiä, josko laittaisit asunnon myyntiin ja lähtisit vuokralle. ja mikäli jäät työttömäksi, kyllä sossu tulee vastaan.. älä murehdi. listaa eri vaihtoehtoja!
tärkeintä nyt on, että saat itsesi kuntoon. ehkä voisit varata ajan terv.keskuksen psykiatriselta sairaanhoitajalta. hän voi ohjata sut eteenpäin. ehkä terapiajakso voisi auttaa?
hmm... kannattaa myös soittaa mannerheimin lastensuojeluliitolle tai jollekin vastaavalle taholle ja pyytää tukea lastenhoitoon siksi aikaa, kun hoidat masennustasi. avun pyytämisessä ei ole mitään hävettävää; päinvastoin se on vastuullisen vanhemman teko.
paljon tsemppiä!