Olin pienikokoinen tyttö, kun minua yritettiin kiusata

varoitin kiusaajaa, että A) Minua ei saa kiusata. B) Puolustan itseäni, jos minua kuitenkin kiusataan. C) En halua riidellä hänen kanssaan. Yksi tyttö yritti kiusata ja toinen poika.



Kiusaaja yleensä nauroi, että "Sinäkö puolustaisit itseäsi, kun olet niin heiveröinenkin!" Vastasin nauruun toteamalla, että "Sinä olet minua vahvempi sehän tiedetään kokeilemattakin. En halua, että käyt kimppuuni, mutta puolustan itseäni, jos sen teet.



Kiusaaja päätti kokeilla jossain vaiheessa ja aikansa sanallisesti kiusattuaan reaktioitani, mutta minäpä puolustinkin itseäni yli hänen odotuksiensa. Onneksi nämä tilanteet päättyivät siihen, että kiusaajaani sattui, mutta ei sillä tavalla, että olisi sairaalahoitoa tarvinnut. Olinhan suunnitellut niin, että estän häntä aiheuttamasta minulle vahinkoa ja en aiheuta hänelle pysyviä vammoja.



Yksi kiusaaja alkoi itkemään, johon minä "En halunnut tapella, mutta sanoinhan, että en jää hakattavaksikaan". Lupasin olla kertomatta kenellekään, että miten kaksinkamppailussamme oli käynyt, mutta yhdellä ehdolla, että hän ei enää yritä kiusata. Toinen sanoi "Olet hullu! ja minä siihen että "Voin vaikka ollakin!"



Selvisin siis älylläni, tosissaan olevalla, mutta provosoitumattomalla ilmeelläni, kun lupsasin, että en ole helppo hakattava, harhautuksilla, osuvalla ajoituksella ja käyttämällä kaikki heikot voimani, kun tilanne niin vaati.



Vastustajani lietsoivat itseään ärsyyntyneeseen mielentilaan, kun hyökkäsivät ja siksi heidän pelottavin resurssi oli vain fyysinen voima. Tiesin, vaikka lapsi olinkin, että minulla oli yksi hetki ja sen jälkeen voiton veisi toinen, jos en käyttäisi sitä hetkeäni puolustautumiseen. En uhonnut ylimääräisiä ja säilytin malttini. Kehoitin toistakin rauhoittumaan.



Entäs te muut selviytyjät?



en kokenut tulleeni kovin kiusatuksi juuri siksi, että pidin puoleni. Mietyyin, että oliko mukana paljon onneakin, mutta kyllä siinä oli paljon mukana psyykkistä vahvuuttani.