Mulla kavi mielessa tana aamuna, etta jos viiltelisin itseani, niin ehka mieskin heraisi tajumaan miten pahalta musta tuntuu.

En jaksa enää edes hymyillä, elämästä on kadonut ilo. Perusasiat on kaikki hyvin, ei rahahuolia, kauniit lapset ja nätti koti.



Mutta parisuhde miehen kanssa päin persettä. Me ei enää edes puhuta paljon mitään toisillemme, ihan vaan tavallisia lapsiin liittyviä juttuja. Pari päivää sitten mies sanoi, että mun kunnioitus häntä kohtaan on hävinnyt. Voi olla, en osaa sanoa, kun en osaa enää tuntea mitään. Kai minä häntä vielä rakastan, hyvä mies on, mutta miten pitää rakkautta ja intohimoa yllä kun ei vietetä yhteistä aikaa juuri ollenkaan ja kahdestaan ei koskaan.



Aina on lapset ympärillä, eikä ketään joka ottaisi lapset edes joskus hoitoon. Ei asuta Suomessa, joten ei todellakaan ole ketään kehen luottaa niin paljon, että uskaltaisimme lapset jättää.

Mies elää eri aikavyöhykkeellä kuin me, lapset menee kouluun aamulla kahdeksaksi, mies töihin vasta iltapäivällä. Kun lapset tulee koulusta, isi jo lähtenyt ja minä aloitan yksinhuoltajan pestini. Syötän, viihdytän ja kylvetän lapset, panen nukkumaan ja sit mies tuleekin kotiin. Teen rästiin jääneitä kotihommia, koska vauva ei anna tehdä niitä päivällä. Tunnin, parin päästä miehen kotiintulosta kaadun väsyneenä sänkyyn korvissani miehen anelut seksistä, mitä en todellakaan jaksa enää harrastaa puolenyön jälkeen, kun aamulla aikainen nousu. Mies jää valvomaan ja menee joskus yön pikkutunteita nukkumaan. Elää siis omaa elämäänsä. Viikonloppuisin on kyllä iso apu ja jakaa vastuun, mikä on hieno juttu. Mutta viikonloppukin loppuu joskus ja taas alkaa onneton arki.



En tiedä tällä hetkellä, mikä saisi elämäniloni takaisin. Aamulla makasin lamaantuneena sohvalla ja mietin, että jos puukolla hakkaisin käsivarsiani, joko sitten mieskin huomaisin, että olen masentunut, en jaksa yksin olla vastuussa kodista ja lapsista ja en jaksa sitä ainaista vikinää seksinpuuttesta. Tietenkin ajatus oli vaan ajatus, en koskaan tekisi sitä, mutta että tuollaisi ajatuksia edes tulee mieleen, ei voi olla normaalia. Mä en jaksa.