Työttömänä iski shoppailumania...
Olen ollut pitkään aikaa vievässä työssä jonka ohessa ei kauppojen kiertelylle ja nettikauppojen selailulle juuri jäänyt aikaa. Ostin vain pakolliset, ja siinä se.
Nyt kun jäin työttömäksi en muuta tekisikään kun shoppailisin. Paradoksi on se että nyt kun on aikaa ei ole rahaa :(
Shoppailen itseni perikatoon.
Kommentit (3)
Shoppailu on kivaa. Käy kirppailla. Ja tosiaan keksi vaihtoehtoista toimintaa shoppailulle.
Roiku nettikaupassa, kerää koriin kamaa, mutta älä mene kassalle, vaan sulje selain. Sulla on liikaa aikaa, etkä oikein tiedä miten sen käyttäisit, plus haluat vakuutella itsellesi, että elämässäsi on kaikki hyvin ja voit ostaa mitä haluat. Tai jotain sellaista.
Koita silti keksiä shoppailun tilalle jotain muuta tekemistä. Jos päivät ovat pitkiä, niin tee itsellesi vaikka ihan viikkokalenteri: maanantaina uimaan tai vesijumppaan, tiistaina ruokakauppaan, keskiviikkona kävelylle ja kirpparikierrokselle, torstaina kirjastoon lehtiä lukeeman jne. Tee vaikka vapaaehtoistyötä, esim. vanhusten päiväkeskuksissa tarvitaan aina juttukaveria. Jos sulla ei ole tekemistä, tulee helposti mentyä sinne kauppaan ja kun kerta on siellä, voi ostaa jotain. Tee tietoinen muutos ja etsi muuta sisältöä elämääsi. Koita tavata muita ihmisiä.