Mitä kun ulkopuolisuuden tunne pilaa elämän ja ilon.

Kestän arkipuurtmista suht hyvin. Sitten, kun on tekeillä jotain odotettua, kivaa tai erikoista, tämä tunne pulpahtaa mieleen ja tunnen eristyväni ikään kuin kuplan sisälle. Kuplaan ei pääse muiden tunteet enkä siis tavoita tilanteen tunnelmaa eikä muiden ilo tartu minuun. Mikä vialla, mikä auttaaa.



En haluaisi siirtää tätä lapsiini. Äitini oli kuin minä, tajuan sen nyt vasta. Lapsena tuntui siltä, ettei äitini vaan halunnut ikinä tehdä mitään ja jos tehtiinkin, niin ei kauheasti tuntunut välittävän siitä.