Oletko nuorempana ajatellut, ette halua lapsia, koska vartalo menee pilalle?
Minä ajattelin vielä pari-kolme vuotta sitten niin.
Nyt vauvakuume jyllää ja vauvan yritys on aloitettu. Raskauden aiheuttama vartalon tuhoutuminen on vaan kestettävä, vauva on arvokkaampi.
Olen 30-vuotias.
Kommentit (20)
Suurin osa tuntemistani äideistä ei myöskään ole tuhonnut vartaloaan raskauksilla, minulle se ikävä kyllä kävi. Mahanahkani ei palautunut alkuunkaan raskauksista, se roikkuu tyhjänä pussina suunnilleen nilkoissa vaikka lapset ovat jo aika isoja.
Tietysti oli sen arvoista. Jos en enää kestä tätä mahapussia niin käyn liftaamassa sen, lapsia en antaisi pois mistään hinnasta.
noin. Sain ekan lapsen 24 vuotiaana ja nyt heitä on jo 4 (7-20v). Keho ihan 30kymppisen näköinen, ei raskausarpea missään, toki 10 kilo isompi mutta johtuu kyllä siitä mitä suuhuni olen pistänyt. Treenaan 4-5 kertaa viikossa. Alapää ihan normaalin näköinen ja rinnatkin ihan jees. Yksi arpi vatsallani on koska esikoinen syntyi sectiolla. Se siitä. Jos niin ajattelee että raskaus pilaa kehoa niin kyllä on pinnallinen ihminen ja silloin ehkä parempi olla hankkimatta lapsia.
En ikinä pelännyt vartalon pilaantumista. Ajattelin, että se on välttämätön paha jos lapsia haluaa. Yllätyin kovasti kun vartalo ei mennytkään pilalle lapsista. Toki se hieman muuttui, mutta ei mitenkään merkittävästi.
Näihin ketjuihin kirjoittaa aina ne, joilla on hyvät geenit vartalon suhteen. Rinnat ei ole riipahtaneet, vaikka on tehnyt useita lapsia jne.
Tosiasia on, että raskaus muuttaa vartaloa, halusit tai et. Ei raskausarville, emättimen venähtämiselle vaikean synnytyksen vuoksi, tai revenneille vatsalihaksille voi itse mitään.
nille muutoksille mitään voi, eikä niitä voi oikein ehkäistäkään.
Voi vain yrittää pitää huolen kunnosta ja pitää painon kurissa.
Mutta ajattelin aina, että en PYSTY synnyttämään alakautta. Että se on järkyttävää, kamalaa, tuskaisaa...
Mutta kun olin raskaana, en ajatellut enää noin (onneksi). Eikä synnytys edes ollut järkyttävää. Kivuliasta se oli kyllä, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä.
_kahden äiti_
ymmärtäisin jos pelkäis vammautumista,mutta voi ä kroppa menee pilalle eikä oo enää ihq.... kertokaa ny ettei kukaan aikuinen oo niin pinnallinen.
Ja pelkääjille tiedoksi omakohtaisena kokemuksena (3 raskautta) mun kroppa muuten ei oo muuttunu ollenkaan, ainoastaan sektioarpi on erotuksena entiseen - siis normaalin ikääntymisen lisäksi. Paino ennallaan eikä arpia tai roikkuvaa nahkaa, tissit roikkui jo ennenkin raskauksia. Iho vaan on vanhentunut mut sen se ois varmaan tehny muutenkin.
Ajatteleeko muka kukaan yli 16v oikeasti niin? Ymmärtäisin jos pelkäis vammautumista,mutta voi ä kroppa menee pilalle eikä oo enää ihq.... kertokaa ny ettei kukaan aikuinen oo niin pinnallinen.
Ja pelkääjille tiedoksi omakohtaisena kokemuksena (3 raskautta) mun kroppa muuten ei oo muuttunu ollenkaan, ainoastaan sektioarpi on erotuksena entiseen - siis normaalin ikääntymisen lisäksi. Paino ennallaan eikä arpia tai roikkuvaa nahkaa, tissit roikkui jo ennenkin raskauksia. Iho vaan on vanhentunut mut sen se ois varmaan tehny muutenkin.
varmaan monikin ajattelee niin, muttei vaan kehtaa tuoda ajatuksiaan julki.
No, sehän hienoa, ettei sun vartalo ole kärsinyt.
Monella muulla se vaan kärsii.
Vatsalihakset tai emätinlihakset repeää, eikä niihin auta mikään jumppa, vain kirurgin veitsi.
Rinnat riipahtaa, jos ne ovat rakenteeltaan sellaiset, että riipahtavat.
Raskausarville ei voi mitään.
Ajattelin että minusta tulee raskausarpinen,roikkutissinen läski löysäpillu... No,muutosta ei tullut muuteinkuin tisseihini,jotka ovat kuin patalaput...muuten olen paremmassa ja timmimmässä kunnossa kuin koskaan! ;) eli turhaa huolit kunhan pidät itsestäsi hyvää huolta raskausaikana ja erityisesti sen jälkeen! :) Ei se vartalo siitä raskaudesta ja synnytyksestä tuhoudu kun muistaa liikkua ja syödä terveellisesti!
t. 3-vuotiaan pojan äiti
Ajattelin että minusta tulee raskausarpinen,roikkutissinen läski löysäpillu... No,muutosta ei tullut muuteinkuin tisseihini,jotka ovat kuin patalaput...muuten olen paremmassa ja timmimmässä kunnossa kuin koskaan! ;) eli turhaa huolit kunhan pidät itsestäsi hyvää huolta raskausaikana ja erityisesti sen jälkeen! :) Ei se vartalo siitä raskaudesta ja synnytyksestä tuhoudu kun muistaa liikkua ja syödä terveellisesti!
t. 3-vuotiaan pojan äiti
eihän tuo pidä paikkaansa kun kerran sinullakin tissit rupsahtivat. En tiedä teenkö lapsia mutta olen kyllä miettinyt asiaa, jos kerran nyt syön terveellisesti ja liikun näyttääkseni hyvältä (mm.) niin en tajua miksi se tarve katoaisi kun on saanut lapsia. Siis että onko äiti huono jos ei lakkaa piittaamasta ulkonäöstään synnytettyään. Jos lapsia tekee niin tietenkin ottaa sen(kin) riskin että kaikki paikat rupsahtaa ja on valinnut mieluummin lapset, mutta kai se ulkonäön menetys silti saa harmittaa.
No eipä ole koskaan ollut niin hyvää kroppaa, että sen olis voinut ”pilata” :D
Aina olen ollut pienimmässä painossa imetysten jälkeen ja sit paino taas pikkuhiljaa noussut. Raskausaikana tullut se 8-10kg ja se on tippunut noin 8 viikossa synnytyksen jälkeen ja sitten vielä 5-15kg lisäksi imetysaikana. Aika kuihtunut olen välillä ollut..
Rinnoille ja alapäälle ei ole juuri mitään tapahtunut ja raskausarvetkin haalenivat vuodessa.
Ulkonäköä en varsinaisesti ajattele vaan niitä "tuhoja" joita raskaus ja synnytys voivat saada aikaan. Eli pysyviä terveydellisiä ja elämää hankaloittavia vaurioita. Lisäksi en halua lopettaa kunnon romahtamisen takia liikuntaharrastuksiani raskauden ja vauva-ajan ajaksi. Onneksi en edes halua lapsia ja ikääkin jo 37v.
Olen vielä nuori, 23-vuotias ja on se rehellisesti yksi asia mitä mietin aika kovasti lasten hankinnassa. Tosin nyt kun jotkut ikätoverit jo saaneet lapsia, ja näyttävät edelleen hyvältä (jotkut jopa paremmalta) olen alkanut ajatella asiaa ehkä jo vähän vähemmän lapsellisesti.
En ajatellut, ei mulle tullut mieleenikään että se voisi mennä pilalle. Eikä mennytkään, kun en antanut mennä. Syödähän ei tarvitse kirjaimellisesti kahden edestä ja lapset sain suunnitellulla sektiolla. Haalistunut arpi on ainoa muisto joka raskauksista jäi, se ei haittaa.
Raskausaika meni vielä hyvin mutta ekan lapsen syntyminen lihotti ja lihaksikas vartalo muuttui iskäkropaksi mikä ei ollut kivaa. Myöhemmin sitten treenasin sen takaisin.. Mies vm 1980
Mä en miettinyt ollenkaan sitä, että vartalo vois mennä pilalle. Tarkemmin ajateltuna outoa, ettei tullut edes mieleen. Voisko johtua siitä, etten itse pilannut äitini vartaloa.
Vierailija kirjoitti:
heh... sain esikoisen 29- vuotiaana. Nyt 3 lasta, ikää 36 ja kroppa paremmassa kunnossa kuin ennen lapsia. Vaatekoko 34 ja rasvaprosentti 16. Miksi luulet, että lapset pilaa kropan?
Entäs tavara? Mikä on sen kunto?
En ole koskaan. Ruma ja ryppyinen se tulee joka tapauksessa lopulta olemaan. N27
En. Vasta jälkeenpäin, kun näin oli tapahtunut.
heh... sain esikoisen 29- vuotiaana. Nyt 3 lasta, ikää 36 ja kroppa paremmassa kunnossa kuin ennen lapsia. Vaatekoko 34 ja rasvaprosentti 16. Miksi luulet, että lapset pilaa kropan?