Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Menisitkö töihin tässä tapauksessa vai et?

Vierailija
03.11.2011 |

Olen siis käytännössä työtön, mutta käyn kuitenkin töissä (ylläpitokorvauksella, jonka saa osallistumispäivistä) paikassa, jonne muutkin työttömät ohjataan, on ns. kuntouttavaa työtoimintaa.



Minulla on ollut jo pidempään jonkin sortin flunssaa, ei missään vaiheessa ole pahentunut keuhkoputkentulehdukseksi tmv. joka olisi antibioottia vaatinut. Veto on silti aika poissa aina välillä. Tai aamuisin kun herään olo on melkeinpä terve tukkosta oloa lukuunottamatta, töissäoloajankin olo pysyy melko hyvänä, joskin iltapäivällä alkaa olla jo vähän veto poissa. Sitten illalla 17-19aikoihin alkaa olla kuumeinen olo ja kuumetta on vaihtelevasti 38-39astetta. Lääkkeillä se laskee ja kuumeen takia menen melko ajoissa nukkumaan, vaikka terveenä en tarvitsisi kuin 4-5tuntia unta. Yöllä herään 2-3kertaa yskimään ja yskiminen kestää kerrallaan puolesta tunnista tuntiin ja vie hetken ennen kun saan uusiks nukahdettua. Aamulla olo on taas lähes terve, vaikkakin väsynyt kun uni on katkonaista.



Olen käynyt lääkärissä ja saanut sairaslomaa tämän flunssan takia. Mutta nyt parin viikon ajan olen ollut töissä, vaikka iltaisin on lähes aina kuumetta. Välillä saattaa välissä olla muutama kuumeeton päivä.



Tiedän, että meillä töissä nämä muut ylläpitokorvauksella töissä olevat niin yksi on ollut töissä keuhkoputkentulehduksessa, kun ei vielä ollut siihen lääkitystä ja kun sai lääkityksen niin tuli lääkäristä takaisin töihin eikä ollut päivääkään saikulla. Sitten pari on ollut poskiontelontulehduksessa töissä jne, kun eivät halua menettää sitä ylläpitokorvausta.



Mietinkin nyt, että teenkö miten väärin, jos olen töissä, vaikka iltaisin on ollut kuumetta, vai pitäisikö minun hakea sairaslomaa aina kun on illalla ollut kuumetta?



Teen siis töissä todella kevyttä työtä, askartelua ja kutomista ja ompelemista. Siksi tuntuu aika turhalta hakea sairaslomaa, vaikka tiedän, että saatan tartuttaa tämän taudin muillekin, mutta ei tästä näytä muutkaan välittävän ja olen aika varma, että olen tämän taudin saanut juurikin tuolta työpaikalta.

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
04.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän tuo normaalia ole. Kakkonen voi pitää suunsa supussa. Töihin ei niin vaan mennä.

Vierailija
2/7 |
04.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ehkä sinulla on mykoplasma tai huono yleiskunto jolloin tauti ei vaan mene ohi.Sairauslomaa tuskin tarvitset

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
04.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja tarkempia tutkimuksia.

Vierailija
4/7 |
04.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen siis käytännössä työtön, mutta käyn kuitenkin töissä (ylläpitokorvauksella, jonka saa osallistumispäivistä) paikassa, jonne muutkin työttömät ohjataan, on ns. kuntouttavaa työtoimintaa.

Minulla on ollut jo pidempään jonkin sortin flunssaa, ei missään vaiheessa ole pahentunut keuhkoputkentulehdukseksi tmv. joka olisi antibioottia vaatinut. Veto on silti aika poissa aina välillä. Tai aamuisin kun herään olo on melkeinpä terve tukkosta oloa lukuunottamatta, töissäoloajankin olo pysyy melko hyvänä, joskin iltapäivällä alkaa olla jo vähän veto poissa. Sitten illalla 17-19aikoihin alkaa olla kuumeinen olo ja kuumetta on vaihtelevasti 38-39astetta. Lääkkeillä se laskee ja kuumeen takia menen melko ajoissa nukkumaan, vaikka terveenä en tarvitsisi kuin 4-5tuntia unta. Yöllä herään 2-3kertaa yskimään ja yskiminen kestää kerrallaan puolesta tunnista tuntiin ja vie hetken ennen kun saan uusiks nukahdettua. Aamulla olo on taas lähes terve, vaikkakin väsynyt kun uni on katkonaista.

Olen käynyt lääkärissä ja saanut sairaslomaa tämän flunssan takia. Mutta nyt parin viikon ajan olen ollut töissä, vaikka iltaisin on lähes aina kuumetta. Välillä saattaa välissä olla muutama kuumeeton päivä.

Tiedän, että meillä töissä nämä muut ylläpitokorvauksella töissä olevat niin yksi on ollut töissä keuhkoputkentulehduksessa, kun ei vielä ollut siihen lääkitystä ja kun sai lääkityksen niin tuli lääkäristä takaisin töihin eikä ollut päivääkään saikulla. Sitten pari on ollut poskiontelontulehduksessa töissä jne, kun eivät halua menettää sitä ylläpitokorvausta.

Mietinkin nyt, että teenkö miten väärin, jos olen töissä, vaikka iltaisin on ollut kuumetta, vai pitäisikö minun hakea sairaslomaa aina kun on illalla ollut kuumetta?

Teen siis töissä todella kevyttä työtä, askartelua ja kutomista ja ompelemista. Siksi tuntuu aika turhalta hakea sairaslomaa, vaikka tiedän, että saatan tartuttaa tämän taudin muillekin, mutta ei tästä näytä muutkaan välittävän ja olen aika varma, että olen tämän taudin saanut juurikin tuolta työpaikalta.

Vierailija
5/7 |
04.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielelläni menisin ihan oikeisiin töihin kokopäiväisesti, mutta kun ei ole tarjolla.

Olen kyllä kuukaudesta 0-10päivää oikeissa töissä tuuraamassa kun joku on sairas tmv, mutta mitään vakituista tai edes pidempää sijaisuutta ei ole tällä hetkellä tarjolla.

ap

olet vain työtä vieroksuva laiskapaska.

Olen siis käytännössä työtön, mutta käyn kuitenkin töissä (ylläpitokorvauksella, jonka saa osallistumispäivistä) paikassa, jonne muutkin työttömät ohjataan, on ns. kuntouttavaa työtoimintaa.

Minulla on ollut jo pidempään jonkin sortin flunssaa, ei missään vaiheessa ole pahentunut keuhkoputkentulehdukseksi tmv. joka olisi antibioottia vaatinut. Veto on silti aika poissa aina välillä. Tai aamuisin kun herään olo on melkeinpä terve tukkosta oloa lukuunottamatta, töissäoloajankin olo pysyy melko hyvänä, joskin iltapäivällä alkaa olla jo vähän veto poissa. Sitten illalla 17-19aikoihin alkaa olla kuumeinen olo ja kuumetta on vaihtelevasti 38-39astetta. Lääkkeillä se laskee ja kuumeen takia menen melko ajoissa nukkumaan, vaikka terveenä en tarvitsisi kuin 4-5tuntia unta. Yöllä herään 2-3kertaa yskimään ja yskiminen kestää kerrallaan puolesta tunnista tuntiin ja vie hetken ennen kun saan uusiks nukahdettua. Aamulla olo on taas lähes terve, vaikkakin väsynyt kun uni on katkonaista.

Olen käynyt lääkärissä ja saanut sairaslomaa tämän flunssan takia. Mutta nyt parin viikon ajan olen ollut töissä, vaikka iltaisin on lähes aina kuumetta. Välillä saattaa välissä olla muutama kuumeeton päivä.

Tiedän, että meillä töissä nämä muut ylläpitokorvauksella töissä olevat niin yksi on ollut töissä keuhkoputkentulehduksessa, kun ei vielä ollut siihen lääkitystä ja kun sai lääkityksen niin tuli lääkäristä takaisin töihin eikä ollut päivääkään saikulla. Sitten pari on ollut poskiontelontulehduksessa töissä jne, kun eivät halua menettää sitä ylläpitokorvausta.

Mietinkin nyt, että teenkö miten väärin, jos olen töissä, vaikka iltaisin on ollut kuumetta, vai pitäisikö minun hakea sairaslomaa aina kun on illalla ollut kuumetta?

Teen siis töissä todella kevyttä työtä, askartelua ja kutomista ja ompelemista. Siksi tuntuu aika turhalta hakea sairaslomaa, vaikka tiedän, että saatan tartuttaa tämän taudin muillekin, mutta ei tästä näytä muutkaan välittävän ja olen aika varma, että olen tämän taudin saanut juurikin tuolta työpaikalta.

Vierailija
6/7 |
04.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oireesi kuulostaa niin tutulta. Mä kävin töissä päivät ja joka ilta klo 18 nousi kuume, yöt yskin. Lopulta kun menin lääkäriin, olin jo niin huonossa kunnossa, että röntgenhoitajat joutu kärrään mut ensiapuun ja sieltä siirrerttiin sairaalaan osastolle. Sairaalassa vietinkin sitten toista viikkoa. Syytä eivät lääkärit silti kuumeelleni keksineet, mutta pari uutta diagnoosia kuitenkin sain reissulta ja kortisonikuurilla saatiin oireetkin ainakin piiloon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
05.11.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

heti maanantaina



ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi kolme neljä