Oletteko katuneet eroanne te jotka olette itse jättäneet?

enkä katkeroitunut

mutta kaivannut ja rakastanut sitä enemmän. katkeroitunut en ole, elämäähän tämä vaan on ja uskon vielä että se oikea vielä minullekkin löytyy. Ehkäpä osaan nyt valita paremmin :).

Mutta turvattomuus ja hyppy pimeään pelottaa.

Minulla tunne että otin vääränlaisen miehen alun alkaen itselleni. Meillä lapsia. Mutta tunnen vaan kuvotusta miestä katsoessani. Onko eron paikka?

enkä katkeroitunut, vaikka kaikkea kamalaa onkin exä eron jälkeen saanut aikaan. Tekisin uudestaan ilman muuta, mielenrauha on tärkeintä.

up

katunut olen ainoastaan sitä, että alunperinkin menin naimisiin. siitä suhteesta ei jäänyt käteen muuta kuin ulosottovelka.

AIKAA.Päästä jo irti itse!!!

enkä katkeroitunut, vaikka kaikkea kamalaa onkin exä eron jälkeen saanut aikaan. Tekisin uudestaan ilman muuta, mielenrauha on tärkeintä.

Jahkailin eroa monta vuotta, aina ajatuksella "lapsella pitäisi olla ydinperhe". Mutta kun ydinperhe kihisi raivoa, vastenmielisyyttä, täydellistä kunnioituksen puutetta ynnä muuta ikävää puolin ja toisin höystettynä miehen väkivallalla, niin eipä siinä paljoa säilyttämisen arvoista ollut.



Katunut olen ainoastaan sitä, että en tehnyt sitä aiemmin, ja katkeroitunut ainoastaan siitä, mitä paskaa exä on mun suuntaani eron jälkeenkin tehnyt. Tästä kaikesta on vaan pitänyt päästä yli ja jättää koko paskakasa omaan arvoonsa.



Vuosi eron jälkeen löysin ihanan miehen, jonka kanssa elämä on ihan erilaista jo alkujaankin.



Totta kai lapseni on mulle tärkein ja rakas, mutta ei ydinperheen rikkominen mikään unelmatilanne ole, joten siinä mielessä ajateltuna olisin voinut valita lapseni isän paremmin, ts. erota jo ennen raskautumista. Mutta toisaalta, sitten hän ei olisi juuri hän.

Voin sen todeta, että on käyttäytynyt kuin kusipää, koska niin on asia. Pitäisikö vaan valehdella että ystävinä erottiin ja kaikki on hienosti, ettei kuulostaisi katkeralta?

Älä viitsi huutaa, se ei saa väitettäsi yhtään sen todemmaksi.