Uskallanko erota 34 vuotiaana suhteesta?jos en löydä enää uutta..
Kommentit (9)
Tottakai uskallat! Kyllä meressä kaloja piisaa, jos ei kotomaassa niin sit muualla. Tsemppiä!
Siihen pitää erotessa varautua, että uutta ei välttämättä löydy, ainakaan heti. Itse erosin 7 v sitten. 2,5 v olin yksin, sitten seurustelin vuoden, ero tuli. Nyt olen 1v3kk ollut suhteessa, asutaan yhdessä ja ollaan kihloissa.
Kyllähän se eropäätös pitää tehdä siltä pohjalta, että pääsee huonosta suhteesta pois ja jo sillä saa elämänlaatunsa paremmaksi. Uuden löytää, jos on löytääkseen, mutta yksinoloon pitää sopeutua.
mutta parempi kyllä erota 34-vuotiaana kuin olla loppuelämänsä onneton huonossa suhteessa.
Kun itse erosin (omasta tahdostani), meni puoli vuotta etten osannut ajatellakaan miesten kanssa olemista. Mutta sitten kun alkoi taas tuntua paremmalta, otin miehen löytämisestä projektin ihan samalla tavalla kuin vaikka töissäkin jonkin asian suorittamisesta. Ei romanttista, mutta tehokasta. Kävin vuoden sisällä treffeillä kymmenten miesten kanssa (sekä netistä että tuttavien kautta), enkä tuhlannut aikaani kehenkään joka ei vaikuttanut vakavasti otettavalta.
Ihanintahan olisi ollut löytää rakkaus luontevasti ja sattumalta, mutta parempi väkisin löydetty rakkaus kuin huono ihmissuhde.
Nyt siitä on jo kymmenen vuotta, joten en tiedä mitkä ovat nettimarkkinat nykyään, mutta silti haluaisin rohkaista yrittämään ennen kuin on liian myöhäistä. Sitten kun on lapset kuvioissa, eroaminen väärästä miehestä käy sata kertaa tuskallisemmaksi.
Voiko aikuiset naiset olla noin riippuvaisia toisista ihmisistä?
Opetelkaa elämään itsenäistä omaa elämää. Se kun on verrattomasti helpompaa kuin miesten kyttääminen, tai vielä pahempaa, huonossa suhteessa eläminen.
useimmat "osaa" elää ilman parisuhdetta, mutta monien mielestä on tylsää olla ilman.
Ei kai sitä nyt olla kenenkään kanssa sen takia, ettei ole löytänyt parempaa. Miksi haluat erota? Miksi haluat heti uuteen suhteeseen?
En minä ainakaan haluaisi, että kukaan on minun kanssani vain koska pelkää että muuten jää yksin.
Mutta toisaalta, jos haluat lapsia, voi olla että siihen touhuun et ehdi löytää sopivaa miestä ennen kuin ikä tulee vastaan. Mutta onko sekään sitten reilua hankkia ne lapset ja erota heti lapsiluvun tultua täyteen.
Ongelma piilee vain siinä että hyviä ei ole kovin paljoa tarjolla tai että otat samankaltaisen kuin mistä nyt eroat.