Olen tosi tyytyväinen, että karppaus sai nyt takaiskun
koska en ole itse voinut luottaa siihen, että tuollainen ruokavalio voi olla terveellinen. Itse syön kaikkea paitsi en valkoisia jauhoja ollenkaan ja sokeria hyvin harvoin, eikä meillä käytetä mitään prosessoituja ruokia. Minusta kasvispainotteinen sekaravinto itsetehtynä on jo terveellä järjelläkin ajateltuna paras ja terveellisin!
Kommentit (9)
Karppaaminen ei tarkoita pelkän lihan syömistä. Sinäkin syöt hiilihydraattitietoisesti eli karppaan =)
että huokaat helpotuksesta, jos he syövät oikeammin?
TS: "Ravitsemusalan asiantuntijat ovat joutuneet suoranaisen vainon kohteeksi kritisoituaan muotiruokavaliota, jossa pyritään välttämään hiilihydraatteja.
Hiilihydraatiton dieetti eli karppaus voi ammattilaisten mukaan olla ääritapauksissa jopa hengenvaarallista. Se on kuitenkin muuttunut kultiksi, jota puolustetaan fanaattisesti.
–?Karppaajien keskusteluissa vilahtaa toisinaan jopa salaliittoteorioita, joiden mukaan me ravitsemusasiantuntijat haluamme pitää ihmiset sairaina ja lääketeollisuuden voimissaan. Osa karppaajista on ottanut yhteyttä suoraan asiantuntijan esimieheen ja vaatinut asiantuntijan erottamista, kertoo Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm .
Ravitsemusterapeuttien yhdistyksen toiminnanjohtajan Leena Rechardtin mielestä karppaaminen muistuttaa äärimmillään jo uskontoa. Osa Turun Sanomien tavoittamista ammattilaisista ei uskalla enää kritisoida sitä omalla nimellään."
Karppaaminen ei tarkoita pelkän lihan syömistä. Sinäkin syöt hiilihydraattitietoisesti eli karppaan =)
Joo, menepä karppifoorumille esittelemään karppauksen muotoa "kaikkea paitsi ei valkoisia jauhoja ja sokeria", niin näet, onko se karppausta ;D
Karppaaminen ei tarkoita pelkän lihan syömistä. Sinäkin syöt hiilihydraattitietoisesti eli karppaan =)
Joo, menepä karppifoorumille esittelemään karppauksen muotoa "kaikkea paitsi ei valkoisia jauhoja ja sokeria", niin näet, onko se karppausta ;D
Aivan. Jos ruokavalioon kuuluu kasvikset, myös peruna, ja monipuolisesti kokojyvätuotteet, leipä, kokojyväpasta, riisi jne., niin tuskin tuota nyt karppaukseksi voi kutsua.
Hiilihydraatiton dieetti eli karppaus..
Saa olla aika velho jos vetää jotai hiilihydraatitonta.
Aargh.
Ja niitä syödään runsaasti, jos karpataan. Puhutaan siis vähähiilarisesta, jookos?
En minä tiedä virallista syytä tälle, mutta kun jätän ruokavaliosta pois viljat ja syön enemmän rasvaa, ihoni voi paremmin eikä vatsaan satu. Äsken söin lounaaksi paistettua broileria ja sekavihanneksia (paprika, tomaatti, sipuli, porkkana) ja olotila on mainio! Tätä aiemmin voin huonosti ja närästikin- söin aamupalaksi leipää...
kalaa, perunaa, voita, kermaa ja joskus leivonnaisia. Leipää kylläkin joka päivä. Ruuat laitan itse ja esim. kaupan pakastekasviksia ei käytetä.
Elämä tuntuu helpolta ruokien suhteen, sillä mikään ei ole kiellettyä. Ylipainoa ei ole, päinvastoin muutama lisäkilo ei haittaisi. Tulisikohan sitä karppaamalla.
mitä muut syö.