Mitenkähän meistä 70-luvun 3-4 kk ikäisenä hoitoon menneistä suuri osa on ihan tervejärkisiä?

Mistä tiedät suurimman osan ikäisistäsi selvinneen nuorena aloitetusta hoidosta ilman mitään jälkiä?

tehnyt aiheesta. Kuitenkin monet kollegoistani ja esim. sisarukseni ovat (itseni lailla) menneet tuossa iässä hoitoon ja ei tuo nyt näytä siltä, että ihan hulluiksi oltais siitä tultu.

Äiti on kertonut olleensa aivan kyllästynyt kotona oloon. Hän ei ole kovin lapsirakas. Eihän se minusta kivalta tunnu.

...kuten syömishäiriöitä eri muodoissaan, ahdistuksia, masennuksia, unettomuutta you name it, we got it!

Mistä tiedät suurimman osan ikäisistäsi selvinneen nuorena aloitetusta hoidosta ilman mitään jälkiä?

ihan yhtä paljon.

...kuten syömishäiriöitä eri muodoissaan, ahdistuksia, masennuksia, unettomuutta you name it, we got it!

70-luvulla syntyneillä ihan tosi harvinainen.

masennusta on opittu diagnosoimaan juuri siihen aikaan, kun nämä aikuistuivat. Enkä ole nähnyt missään tutkimusta, jossa kerrottaisiin, että se on yleisempi 70-lluvulla syntyneillä kuin muilla luvuilla syntyneillä... Ja nykyisten lasten tilannehan jää vielä nähtäväksi...

70-luvulla syntyneillä ihan tosi harvinainen.

kun yhä enemmän ja enemmän lapsia hoidetaan kotona? NOT! Asia ei ole ihan näin yksinkertainen.

joka on masentunut omiin odotuksiinsa äitinäolemisesta

kykyyn vastata lapsensa tarpeisiin ja kokea itsensä riittävän hyväksi hoitajaksi vaikuttavat omat lapsuudenkokemukset. Lapsi herättää äidissä ne muistot, jotka itse sai juuri samaisessa iässä. Tietysti varhaislapsuus on tietoisesta muistista vaipunut unholaan. Oletan, että minua on ihan pienenä hoivattu lämmöllä ja minun on ollut helppoa olla vauvojen kanssa, vaikka eivät sinänsä ihan helpoimpia vauvoja olleet. Kun taas uhmaikä oli ihan kamalaa, koska sisälläni heräsivät kaikki ne kiukun tunteet, joita en lapsena voinut purkaa, kun olin kiltti tyttö. Aiemmin pidin tällaista vähän arveluttavana psykologisointina, mutta ainakin omalla kohdallani osui ja upposi. Niin, tältä pohjalta ei ihmetytä, kun monille on vaikea olla "luonnostaan" äiti. Pitää kirjoista lukea "näin viihdytät vauvaasi", selkäytimestä ei tule mitään infoa. Ehkä ne omat hoivakokemukset ovat vaillinaisia, tiedä häntä?

ja olen hyvinkin paljon miettinyt, että ovatko ne seurausta siitä että joutuin hoitoon muutaman viikon ikäisenä. 70-luvun lapsi olen.

siis miten niin suuri osa tervejärkisiä?!! Ei kyllä ole...

ja vielä pienempi määrä tuossa 3-4 kk ikäisenä. Jossain pitkittäistutkimuksessa on löytynyt kiintymyssuhdehäiriöitä ja alkoholismia, jotka tosin voivat liittyä siihen, että päivähoitopaikan sai vain sossun lapulla. Tavisperheet etsi lapsilleen hoitajia kaupan ilmoitustaululla, tuttujen kautta jne.



Ja suurin osa lapsista todella hoidettiin kotona.

ja paljon harvempi lapsi kävi päiväkodissa kuin nykyään. Vain harva "pääsi" päiväkotiin. Hoitopaikat todellakin olivat kiven alla.



Itse en tunne sukulaisistani ketään alle 1-vuotiaana hoitoon vietyä, vaikka me kaikki serkut ollaan synnytty 60- ja 70-luvuilla.

oli "vauvaloita" eli pikkuisten ryhmiä, jossa vauvat nukkuivat ja oleskelivat. Nyt päivähoito on suunniteltu niin, että pikkuisen joutuvat nuokkumaan väkisin hereillä, vaikka oikeasti tarvitsisivat unta.



ELi silloin oli pienille tarkoitettuja hoitopaikkoja jotka vastasivat heidän tarpeisiin. Nykyisin ei.

Eiköhän masennuksen takia eläkkeellä tai sairauslomilla olevat ole kutakuinkin just niitä 70-luvulla syntyneitä?

Mennyt päiväkotiin varmasti alle vuoden ikäisenä. En muista päivähoitoajoista muuta kuin pari juttua: miten päiväkotia vaihtaessa itkin ja muut lapset lohduttivat, miten joulujuhlissa raivosin juhlan jälkeen ,kun vaadin kantaa pitkää itsetehtyä kuusenkoristetta kädessä ja joku astui sen päälle. Ja miten eskarissa heitettiin saapasta ja huudettiin sukkamehua. Ja miten kuljin yhtämatkaa äidin ja naapurin tytön kanssa ja kiusasin sitä niin, että se ei halunnut enää kulkea samaan matkaa.



Ihan tervejärkinen olen, huomaavaiseksi kiitelty. Omat lapset olen kuitenkin hoitanut kotona.