yläkoulun opettajat: uusintasuoritusten arvostelusta
Oletetaan että oppilas on ensin syystä tai toisesta epäonnistunut jossain suorituksesa, esimerkiksi kokeessa tai kirjoitelmassa täysin ja saanut ala-arvoisen. Sitten uusii tai korvaa suorituksen toisella ja saa tästä vaikkapa seiskan.
Kumpi näistä numeroista - vai molemmat - lasketaan todistuksen arvosanaa annettaessa?
Kommentit (4)
tiedä vastausta tuohon kysymykseesi, mutta pidän aika ongelmallisina noita uusintakokeita.
Epäreiluja ne ovat silloin, jos uusintakokeita ei järjestetä kaikille aina jonkun niitä haluessa. Toisekseen, niistä tulee usein parempi numero jo sen takia, että oppilas tietää minkätyyppiset kokeet ovat tulossa, eli vähän sama tilanne kuin lainattaessa ylempiluokkalaisen vanhoja kokeita. Eli aiempia kokeita näkemättömät ja varsinaisena koepäivänä tehneet oppilaat saavat todennäköisesti huonompia tuloksia kuin nämä kertaajat. Tietysti pitempi lukuaikakin helpottaa.
Nuo asia vaikuttavat, vaikka oppimistakin uudestaan lukiessa toki tapahtuu.
erinäisistä syistä vaikeuksia selviytyä nimenomaan koetilanteissa. Tuntiosaaminen on ihan kohtuullista ja antaa usein aihetta olettaa parempia koesuorituksia. Joku on tietysti sitä mieltä, että reilua on vain se, että kaikkien osaamista mitataan muodollisesti täsmälleen samalla tavalla, mutta meidän koulussa linjaksi on otettu, että tarpeen vaatiessa osaamisen esiinkaivamiseksi käytetään kaikkia keksittävissä olevia tapoja. Se ei ole epäreilua, koska niitä käytetään kaikkien kohdalla, jos se näyttää olevan tarpeen. Jos tavanomaiset kokeet menee hyvin, sit ei tietenkään ole tarpeen.
Joten mä mietin nyt vain tätä lopullisen numeron laskemista.
ja sitten tuntiosaaminen ja läksyt voivat siitä nostaa. Riippuisi myös uusinnan syystä.
(tyyliin voit korottaa numeroasi yhdellä, jos uusit/teet ylimääräistä tmv. sopimusta)