FB-kavereistani 6 on synnyttänyt viimeisen 2kk aikana. Onko outoa, että

vanhemmuus pelottaa tai sitten vaan kuvittelevat että näin kuuluu toimia ja fb:n kautta kuuluttavat sitä koko maailmalle. Vauvaparat käyvät sääliksi...miksi tehdä lapsia, jos heille ei ole aikaa eikä sen vertaa voi pysähtyä, että soisi heille kunnon kiintymyssuhteen heti alussa ja keskittyisi imettämiseen tms. läheisyyteen?

toisin. Kateellinen lehmä, kaduttaako kun et itse aikansi mihinkään päässyt?

Ihmisiä, myös meitä äitejä, on erilaisia!



Itse olin myös aika kiinni lapsessa eikä ollut tarvetta päästä pois, muttei minua ahdista se etteivät kaikki toimi ja ajattele samalla tavalla.



Ihmiset myös toimivcat ja ajattelevat keskenään eritavoin koulutuksen, työelämän, harrastusten ja politiikan suhteen noin esimerkiksi. Tuottaako sekin päänvaivaa?

toisin. Kateellinen lehmä, kaduttaako kun et itse aikansi mihinkään päässyt?

Ja kyllä, itsekin kävin elokuvissa kun vauva oli kahden viikon ikäinen. Hui sentään. Muutoin olin 24/7 lasten käyttevissä, joten tuskin se pari tuntia oma, rentouttavaa aikaa (ilman huutoa, kakkavaippoja jne) lapsille mitään traumoja aiheutti...

Hieman samanlaisia ajatuksia itsellänikin. Tälläkin palstalla aina puhutaan siitä, kuinka nuoret äidit sitä ja tätä.. No, itse olin nuori äiti kaiketi 26v. ollessani, eikä ollut erityistä tarvetta lähteä vauvan luolta minnekään. Vastavuoroisesti nämä fb-kaverini, jotka ovat lisääntyneet ovatkin näitä 30+ äitejä, jotka ovat koko ajan menossa.



Jokainen tavallaan, ei se minulta ole pois. :)

tai missään ilman vauvaa käyneet vaan tuntuu siltä että toiset äidit ovat koko ajan poissa lapsensa luota.

Ja onhan sillä lapsella herranjumalasentään se isäkin olemassa, tasavertainen vanhempi.

Se kertoo jo paljon. Moni haluaa todistella olleensa paljon poissa lastensa luota ja "silti on kaikki kohdillaan", mutta kukaan ei varsinaisesti vastaa kysymykseesi siitä, MIKSI pitää heti päästä vauvan luota pois ja "tuulettumaan". Se on sitä nykyaikaa, ei enää ymmärretä vauvan tarpeita, vaan oma mukavuudenhalu menee kaiken muun ohi.

Kun ihan oikeasti jotkut voi haluta välillä sitä ihan aikuisten aikaa, ihan pikkasen muuta ajateltavaa vähäksi aikaa kuin se vauva, imetys tai vaipanvaihto.



Mulla itselläni ei ole aina tuntunut pää kestävän sitä jatkuvaa läheisyyttä. On kiva hetkeksi laskea se vastuuviitta harteiltaan, olla vain itseään (tai miestään) varten ja palata sitten taas vauvan luo jakamaan läheisyyttä ja olemaan herkkä hänen tarpeilleen.



Siellä jumpassa/leffassakin katsos ne ajatukset käyvät hyvin usein vauvan luona. Se rakkaus ja vastuullisuss ei katoa yhtään mihinkään sillä että ottaa vähän etäisyyttä kotoa.



Me meinattiin miehen kanssa ajautua erilleen juuri sen takia kun luultiin esikoisen kohdalla että hyvää vanhemmuutta on se että on jatkuvasti vauvan kanssa ja perheen kesken. Kumpikaan ei ottanut omaa aikaa, puhumattakaan yhteisestä, eikä mennyt kauaakaan kun harkittiin eroa.

Alettiin pyytää vauvalle säännöllisesti hoitajaa ja on toiminut meidän kohdalla positiivisesti vaikuttaen koko perheen hyvvän oloon.

sekä ekan lapsen kohdalla, että toisen lapsen kohdalla, että myös isällä on oikeus kahdenkeskiseen aikaan lapsen kanssa. Tutustua toisiinsa ihan rauhassa, ilman että minä häärään ympärillä.



Menin hyvällä omallatunnolla omisssa menoissani. Kaikki voittivat; vauva sai erittäin hyvän isäsuhteen, mies nautti kovasti kun sai olla vauvan kanssa kahden ja minä sain iloa siitä että sain vaihtaa maisemaa.



Toisen lapsen kohdalla oli lisäksi ihan selvää, ettei ensimmäistä lasta voi muumioida kotiin vain koska äiti haluaa elää rauhassa vauvan kanssa. Isompi lapsi kaipaa ulkoilua, kavereita ja äksöniä. Ei sillä ole merkitystä, vauvan kannalta, nukkuuko hän rattaissa leikkipuiston reunalla vai kaverini parvekkeella.

käykö vauvan äiti 3 krt viikossa poissa kotoa vaiko ei.

Ei 70-luvulla syntyneetkään ole pilalle menneet vaikka heidät laitettiin vieraan hoiviin muutaman kuukauden ikäisinä.

Kiintymyssuhdepaska on tapa kahlita nainen kotiin ja alistaa.

ymmärrä mitä haittaa siitä on jos äiti käy muutaman tunnin viikossa jossakin.



meillä se on ainakin ollut ennemminkin positiivinen asia, olen jaksanut olla lapselle ja miehelleni parempi ja olen ollut ilosempi ku välillä pääsee pois koti ympyröistä, saa olla hetken ihan vaan omia tarpeita varten tai saa olla hetken miehen kanssa kahdestaan.



Ja mieheni on välillä sanonut kun oon ollut pitempään kotona, että miksi et lähde koskaan minnekkään ku oot sitte niin kiukkunen ja että hän haluaisi olla vauvan kanssa aivan kahdestaan välillä, etten minä olisi aina kotona.



Ja mielestäni miehenikin yhtälailla sen ansaistee, minä kun olen tuon vauvan kanssa kotona kahdestaan päivät pitkät kun mies töissä.

Vauva syntyi keskosena, ja syöttäminen kesti kuukausia todella kauan kunnei toinen jaksanut syödä. Keskosuudesta johtuen jousuin myös pumppaamaan rintamaidot. Eli päivät meni pumpatessa, keitellessä pulloja ja pumpputarvikkeita ja syöttäessä toista luvattoman pitkiä aikoja sillä pullolla.



Siinä kohtaa olin aivan poikki ja todellakin ne hetket kun pääsin hetkeksi ravintolaan syömään, leffaan tms. oli kultaakin arvokkaampia! Ne pitivät mut järjissäni.



Tässä ykis syy MIKSI kaipasin omaa aikaa.

olin aika sekaisin ja hämmentynyt esikoisen syntymän jälkeen. Olin tosi kiinni vauvassa enkä kokenut sitä ongelmaksi. Jälkeenpäin olen kuitenkin tajunnut, että minulle olisi ollut hyväksi käydä vaikka juuri elokuvissa joskus, koska se olisi auttanut jotenkin selvittämään mieltäni. Mitään ongelmia, kuten hermoromahdusta en toki kokenut, mutta uskon, että äitiys olisi tuntunut luontevammalta, jos olisin ottanut kerran, pari hiukan etäisyyttä.



Ainoa mitä tein oli, että kävin kerran yksin kaupassa.