Miksi äiti, joka "joutuu suljetulle uupumuksesta" hoitaessaan kahta lasta,
haluaa enemmän kuin yhden lapsen?
Ikuisuusaihe, tiedän. Mutta voisiko virikeäiti ihan asiallisesti kertoa, miksi on päättänyt hankkia sen toisen/kolmannen/neljännen lapsen jos on jo etukäteen tiennyt että ei jaksa hoitaa kuin yhtä kerrallaan? Onhan toki ihan sallittua käyttää päiväkotia ym. apuja, mutta jos tietää että kertakaikkiaan ei pärjää kuin yhden lapsen kanssa, eikö ole aika riskialtista hankkia useampi lapsi? Mitäs sitten kun päiväkoti onkin syysloman suljettu ja mies työmatkalla saman viikon? Ja isovanhemmat sairaina?
Eikös sitä vauvakuumetta voisi lääkitä hoitamalla vaikka kummilapsia, sisarusten lapsia tms.?
Kommentit (9)
Jaa. En osaa sanoa. Tyhmyyttä tai hyvää uskoa kai se on. Mulla on 2 lasta ja jouduin uupumuksen takia suljetulle osastolle. En minä tiennyt ennen toista lasta että näin tulee käymään. Lapsilla on iso ikäero joten pieni ikäerokaan ei selitä. Mutta sen tiedän että kolmatta ei tule. JOS ehkäisy pettää teen abortin.
Toiset ei niin ajattele. Sille ei koskaan kukaan mitään voi.Lapsentekoa ei voi keltään kieltää vaikka mieli tekisi joskus.
ihan tosissasi? Jos oikeasti mietit moista eli omaat ennustajan lahjat, niin kerro ihmeessä lapsia suunniitteleville, joille uupumus on tulossa tulevaisuudessa etukäteen, siis ennenkuin lisääntyvät:D Ennustajaeukko:D
ai uupumuksesta voi joutua oikein suljetulle?
minä ainakin tiedän, että sekoaisin täydellisesti, jos toisen lapsen tekisin. Jo tuon ensimmäisen kanssa oli sen verran rankkaa, että tiedän sen jäävän viimeiseksi. Mies haluaisi toisen, mutta minä en oman itseni vuoksi siihen suostu.
neljännen lapsen jälkeen, elämässä kun tapahtuu kamalia muutosksia ihan vaikka eläisi unelmaansa. Hoitoon en ole joutunut mutta moni vastaavassa tilanteessa päätyisi.
ja kyllä se uupumus ja suljetulle joutuminen varmaan johtuu muustakin kuin kahden lapsen hoitamisesta, eikä sellaisia tilanteita osaa etukäteen ennakoida.
aikaisemmin ja se on pahentut toisen lapsen synnyttyä. Pah, eihän se lastenhoito tosiaankaan ketään suljetulle vie vaan se sairaus.
Mulla on masennus/sairaalatausta mutta olen ollut muutaman vuoden terve. Vauvankin sain ja toinen tulosssa. Sitten tapahtuikin jotain aika stressaavaa ja pää ei kestäny. Masennukseen vajosin.