Kuinka moni nauttii vastasyntyneestään täysin?

mies ja anoppi kyllä onnistuivat pilaamaan ilon häsäämisellä ja ylihuolehtimisella puolen vuoden kuluessa...

Hormooneillakin on osuutensa mielialassa.



Itse aloin kunnolla nauttimaan vasta vauvan ollessa noin 6 kk:n ikäinen jolloin hoito helpottui huomattavasti. On se vieläkin haastavaa, vauva on 7 kk...Tietysti olen alusta asti rakastanut ja nauttinut lapsestani mutta vauvan hoito on yllättävän rankkaa ja väsyminen on inhimilllistä. Toivottavasti saat levättyä välillä ja vauvanhoitoapua läheisiltäsi.

kun vauva nukkui hyvin. Kun ikää tuli muutama kuukausi unet sitten lyheni ja lyheni (niin kuin ekalla lapsellamme) ja nyt nukutaan taas vain 30 min pätkiä kerrallaan. VOIN SANOA ETTÄ NYT SE VASTA VÄSYTTÄÄ !!!! Niin ja vauva nyt 6kk. Tekee hampaita ja yrittää lähteä ryömimään....

ja kaipaan sitä aikaa. Oli kesä, uusi koti ja kaikki oli vaan niin ihanaa! Nyt taistellaan sinnikkään uhmaikäisen kanssa. Rakas tämä riiviö on toki edelleen, mutta se pumpulinen vauva-aika on jäänyt mieleeni jotenkin täydellisenä! Liekö aika kultaa muistot?! :)

Oli jonkin verran epävarmuutta teenkö asiat oikein jne. Tokan kanssa vauva aika oli aivan mahtavaa ja nautin ensi hetkestä asti. Ekan kanssa oli myös ilmassa semmosta tutstumista vauvaan, katselin häntä paljon ja mietin miten oudolta näyttää ym. Vaati sopeutumista.

esikoisen kanssa vietettiin melkeinpä ensimmäinen vuosi keskolassa joten en muista vauva-ajasta juuri mitään, ihan sumussa mentiin ja aamulla oli kauhuntunne vatsassa mitä terveisiä lääkäreiltä tulee.

olin hätäinen kakskymppinen, tuskin valmis äidiksi vaikka luulin niin. selvisin kuitenkin, jotenkuten. keräsin myös paljon voimaa ja rohkeutta tuolta ajalta. keskolassa näki kaikenlaista, epämuodostuneita lapsia, pienenpieniä keskosia, sydänvikaisia...meillä ei ollutkaan asiat kaikkein huonoimmin.



kakkonen oli täysin terve pirteä ihana tyttö. melkein kymmenen vuotta myöhemmin ei voinut kuin olla onnellinen. nukuttiin päiväunet vierekkäin, juttelin vauvalle, kylvettiin, syötiin eli imetin minkä tuli ja loput pullosta, ulkoiltiin oman aikataulun mukaan, siivosin jos jaksoin ja mies sai keräillä kaapista ruokaa jos tahtoi syödä! olin sen 3kk äitiyslomalla ihan täysin rinnoin, kirjaimellisesti :)



tuosta sairaala-ajasta esikoisen kanssa opin sen että terve lapsi ei nälkään kuole ja tuttelillakin selviää, th:t eivät yrittäneetkään neuvoa sitä tai tätä ja tuntuu että nyt tuon 3 vuotiaan kanssa elämä sujuu kuin tanssi vain! ei ole sairauksia, ei allergioita, ei ruoka-on-pahaa-lauseita, energinen höpöttävä ihana lapsi.



käännänkö veistä haavassa, luultavasti. tarkoituksena on sanoa että aina voi olla jotain pahempaa ja jos seinät kaatuu päälle, pitää mennä ulos. jos vauva ei syö rinnalla, se on vain yksi hänen toiminnoistaan

Olin pääosin ahdistunut ja valtavan epävarma. Elämä alkoi muuttua taas iloksi lapsen ensimmäisen ikävuoden lopulla. Tällä hetkellä kaikki on hyvin ja nautin kotonaolosta leikki-ikäisen kanssa.

aikoihin mies ei muuta tehnyt kuin ryyppäsi! Minulla oli 100% vastuulla uhmaikäinen ja vastasyntynyt ja yritin siinä vaiheessa vielä ylläpitää kulisseja ettei kukaan olisi huomannut miehen ongelmaa...