Näitä viittä asiaa ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan

tuosta jos aina tekisi kuten itse haluaa, niin sen seuraukset voi taas olla tuhoisat jonkun muun elämälle. Mun vanhemmat ovat kyllä noudattaneet tuota eli alkoholia on kulunut, kosteita juhlia ym. ym. vähemmän kivaa meistä lapsista, mutta ehkä kuolevat sitten joskus onnellisina, sehän on kaiken a ja o

Et varmasti saa mitään irti näistä kuolevien kokemuksista tuolla asenteella. Herää ja yritä tehdä omasta elämästäsi parempi kuin vanhemmillasi oli ja sinullakin lapsena.

Et varmasti saa mitään irti näistä kuolevien kokemuksista tuolla asenteella. Herää ja yritä tehdä omasta elämästäsi parempi kuin vanhemmillasi oli ja sinullakin lapsena.

jotka tuntevat mut irl. Mutta tosiasia on se, etten saanut onnellista lapsuutta, mutta sain onnellisen aikuiselämän, hyvän miehen, ihanat lapset jne. Ehkä paskan määrä elämässä on vakio ja mulle se tuli jo lapsena. Mutta voikai sitä myöntää itselle ja muillekin, että vanhemmat teki väärin, onko sitä automatic katkera silloin?

.... että ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan kun eivät tehneet itsekkäitä tekoja. Kyse oli pikemminkin siitä, että eivät kuunnelleet itseään ja läheisiään eikä "sydämen ääntä".

.... että ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan kun eivät tehneet itsekkäitä tekoja. Kyse oli pikemminkin siitä, että eivät kuunnelleet itseään ja läheisiään eikä "sydämen ääntä".

itsekkäitä, heidän mielestään tuo alkoholin kittaaminen on joka perheessä ihan normi juttu, jep jep.

[/quote]

itsekkäitä, heidän mielestään tuo alkoholin kittaaminen on joka perheessä ihan normi juttu, jep jep.

[/quote]

no en usko että ne nyt ihan sitäkään tarkoittavat, että "voi piru kun kaduttaa että hoidin lapsiani enkä ryypännyt ja narkannut" vaan pikemminkin jotain "olisi pitänyt opiskella unelma-ammattiini eikä uskoa äitiäni, joka sanoi että olen tyhmä eikä minusta ole kuin tehtaaseen" tms.

itsekkäitä, heidän mielestään tuo alkoholin kittaaminen on joka perheessä ihan normi juttu, jep jep.

no en usko että ne nyt ihan sitäkään tarkoittavat, että "voi piru kun kaduttaa että hoidin lapsiani enkä ryypännyt ja narkannut" vaan pikemminkin jotain "olisi pitänyt opiskella unelma-ammattiini eikä uskoa äitiäni, joka sanoi että olen tyhmä eikä minusta ole kuin tehtaaseen" tms.

Meillä ihan päinvastoin. Hoen lapsille, että pitää opiskella, mutta ei kiinnosta ja näköjään se tehdastyö sitten kiinnostavampaa, kun ilman opiskelua ei oikein muuhun pääse. Sen takia mietin, että painostanko liikaa ja annanko vain olla ja omapa on elämänsä???

Vaikea on uskoa, että kukaan myöskään sinun vanhempasi katuvat sitä, että ovat juoneet liian vähän viinaa. Saattaapi olla että he ovat turvautuneet alkoholiin, kun ei ole ollut voimaa toteuttaa aitoja unelmia.

tuosta jos aina tekisi kuten itse haluaa, niin sen seuraukset voi taas olla tuhoisat jonkun muun elämälle. Mun vanhemmat ovat kyllä noudattaneet tuota eli alkoholia on kulunut, kosteita juhlia ym. ym. vähemmän kivaa meistä lapsista, mutta ehkä kuolevat sitten joskus onnellisina, sehän on kaiken a ja o

Näemmä olen elänyt kohtuuhyvän elämän so far enkä suotta vanhene katkerana ja toivoni heittäneenä.

Vaikka paskaa on lykätty elämän rattaisiin niin ettei olisi toisillekin piisannut.

Elämän ilo on asenteesta kiinni!

Näemmä olen elänyt kohtuuhyvän elämän so far enkä suotta vanhene katkerana ja toivoni heittäneenä.

Vaikka paskaa on lykätty elämän rattaisiin niin ettei olisi toisillekin piisannut.

Elämän ilo on asenteesta kiinni!

ETTÄ olisi toisillekin piisannut

elämän aikana tulisi panostaa.



Mitä iloa on esim. omistaa paljon maallista omaisuutta? Ei sitä mukaansa saa kuitenkaan. Ja varsinkin jos sen eteen on hulluna paiskittava töitä. Ja kaikki ihmissuhteet kärsivät.



Istuin meidän mökin terassilla ja yks kaks tuli mieleen, että kukahan tässä istuu 40-50 vuoden päästä? Tuli jotenkin orpo olo, että nyt tämä on meidän ja rakkaudella rakennettu, mutta ei mee kauan niin tämä onkin jonkun muun. No toivottavasti jälkipolville olisi sitten iloa mökistä. Tuntuu paremmalle ajatella niin, kuin että joku aivan vieras ihminen olisi omistajana.

kuuluu minusta moni uhrautuminen toisen hyväksi. Se saattaa kaduttaa varsinkin, kun todennäköisesti uhrauksesta ei ollut sille toisellekaan mitään suurta väliä, elämä vaan olisi mennyt toisin. Tulevaisuutta on vaikea ennustaa ja oman pään ja tunteiden mukaan toimiminen olisi loppupeleissä saattanut olla kaikille parempi.

elämän aikana tulisi panostaa.

Mitä iloa on esim. omistaa paljon maallista omaisuutta? Ei sitä mukaansa saa kuitenkaan. Ja varsinkin jos sen eteen on hulluna paiskittava töitä. Ja kaikki ihmissuhteet kärsivät.

Istuin meidän mökin terassilla ja yks kaks tuli mieleen, että kukahan tässä istuu 40-50 vuoden päästä? Tuli jotenkin orpo olo, että nyt tämä on meidän ja rakkaudella rakennettu, mutta ei mee kauan niin tämä onkin jonkun muun. No toivottavasti jälkipolville olisi sitten iloa mökistä. Tuntuu paremmalle ajatella niin, kuin että joku aivan vieras ihminen olisi omistajana.

ettei mukaansa kuitenkaan mitään saa ja sen takia ei kannata kerätä omaisuutta. Voisko ainakin lapsiao maavat ajatella muitakin kuin itseään eli eikö olisi kiva jättää lapsille perintöä, jotta heidän elämänsä olisi vähän helpompi eikä aina ajatella minä minä.

varauksellisia ja eivät uskalla elää. Eivät ole tyytyväisiä omaan elämäänsä ja tehdä OMIA ratkaisuja, vaan kuuntelevat toisten mielipiteitä ja ovat ryhmän vietävänä, varmaan valittavat elämänsä aikana paljon, mutta eivät tee asioiden eteen mitään.

Valtavan tyytymättömiä omiin ratkaisuihinsa, huh!



Olisi kamalaa kuolla tuollaisena :(

Lapset huolehtikoon omista rahoistaan, ei se minulle kuulu.

En voi luottaa siihen, että joku muu huolehtii minusta kun palkkatulot loppuu. Se on syy miksi kerään maallista mammonaa ja toivon, että elonpäiviä sitten riittää niiden käyttämiseen. En kerää sitä lapsilleni perinnön vuoksi. Ei missään maassa voi luottaa johonkin eläkejärjestelmään, itse se on rahat sukanvarresta vedettävä.

elämän aikana tulisi panostaa.

Mitä iloa on esim. omistaa paljon maallista omaisuutta? Ei sitä mukaansa saa kuitenkaan. Ja varsinkin jos sen eteen on hulluna paiskittava töitä. Ja kaikki ihmissuhteet kärsivät.

Istuin meidän mökin terassilla ja yks kaks tuli mieleen, että kukahan tässä istuu 40-50 vuoden päästä? Tuli jotenkin orpo olo, että nyt tämä on meidän ja rakkaudella rakennettu, mutta ei mee kauan niin tämä onkin jonkun muun. No toivottavasti jälkipolville olisi sitten iloa mökistä. Tuntuu paremmalle ajatella niin, kuin että joku aivan vieras ihminen olisi omistajana.

ettei mukaansa kuitenkaan mitään saa ja sen takia ei kannata kerätä omaisuutta. Voisko ainakin lapsiao maavat ajatella muitakin kuin itseään eli eikö olisi kiva jättää lapsille perintöä, jotta heidän elämänsä olisi vähän helpompi eikä aina ajatella minä minä.