Jos olisit 40v. tekisitkö lisää lapsia?

Meilläkin yritys meneillään, ollut jo monta vuotta ja hoidot meneillään :(. Esikoinen 4-v ja itse kohta 40-v.



En koe olevani mitenkään liian vanha äidiksi eikä samanikäinen mieheni isäksi. Perheeseemme mahtuisi hyvin toinen lapsi. Ehkäpä teillekin?

Ilman muuta, Yhden lapsen tekijät ovat itsekkäitä.



Mutta jos ei tärppäis luomuna, en menisi enää hoitoihin.

sisko täytti 4 v ja minä 41 kun vauva syntyi. Nyt 7 vuotta myöhemmin en voisi kuvitella millaista olisi ellei olisi ihanaa iltatähteä :)

Olen tehnyt 43v.:na neljännen. Kymmenen vuotta vanhimman ja nuorimman ikäero. Lapset ovat ihania, on kiva saattaa maailmaan fiksuja ja söpöjä suomalaisia, pieni kansa tarttee lisää porukkaa. Sisaruutta, veljeyttä ei kaverit korvaa. Kotielämä yhden kanssa aika hiljaista. ym Itse jaksanut oikein hyvin. Tietty ei ehdi kaikenlaista, kuten kolmen kanssa jo ehti, mutta vauva-aika kestää aikas vähän.

Olipa ihanan positiivinen viesti! Kiitos tästä :)

Oma tilanteeni on samantapainen; odotan nyt neljättä ja olen 43, kun se syntyy - jos kaikki menee hyvin. Esikoiseen tulee ikäeroa 14 vuotta.

Mulla on kolme lasta, miehellä kaksi. Olemme siis uusperhe. Ajatus on, että jos sattuu, niin se on ok, jos ei, ei haittaa. Itse tuumin, että vuoden kuluttua en enää yrittäisi. Omat lapseni ovat nyt 10-14-vuotiaita. Tietysti mielessä on kaikki mahdolliset vaarat ja vammat, mutta toisaalta: kuka tahansa iästä riippumatta voi saada vammaisen lapsen. Omat lapseni ovat kaikki erityislapsia, eli ei sinänsä mitään uutta. Itsekkäästi ajateltuna sitä on hullu: haluaa uuden miehen kanssa yhteisen lapsen, vielä suurempi syy on toive raskaudesta, synnytyksestä ja imetysajasta, Se Vauva!!!

Minulla on 30-vuotiaana talteen otettuja munasoluja pakkasessa odottamassa, joten ikäriskini ei ole paha. Kehoni kyllä kestäisi raskauden rasitukset, vaikka 40-vuotiaana.

Mutta en kyllä usko, että mulla on noin vanhana sitä kolmevuotiastakaan.



Oma äitini on kohta viisissäkymmenissä, eikä sen ikäiset enää jaksa samalla tavalla kuin nuorena. Hän on siis mummo nyt ja kivasti jaksaa ja ennen kaikkea haluaa touhuta lastenlasten kanssa, mutta ei kyllä varmaan jaksaisi mitään kokoaikaista lapsiperhearkea. Siis ajatellen, että olis saanut lapsen vielä 40v, niin tämähän olisi vasta pieni koululainen nyt.



Mutta, eipä sitä tiedä sitten nelikymppisenä, jos päättääkin, että haluaa vielä jonkun iltatähden. Mut muuten kyllä olis kiva, jos lapset olis tehtynä korkeintaan vähän yli 30v, 35v on jo tosi vanha kuitenkin. Kyllä mä ajattelen, että jos 10 vuotta nuorempana raskaus on mahdottoman rankkaa ja kamalaa, niin ei se sitten vanhempana voi sen helpompaa ainakaan olla, riskit vaan kasvaa molempien suhteen.



Töissä taas kerkee olla koko loppuikänsä, kyllä mä haluan enemmin ne parhaat vuodet pyhittää lapsilleni ja hoitaa ne yöheräilyt vielä suht nuorena. En oo siis todellakaan mikään teinivanhempi kuitenkaan ollut. Mies on itseäni vanhempi, niin ehkä sekin vaikuttaa. Miesten eliniänodotuskin on vielä pienempi, niin en nyt ehdoin tahdoin halua, että lapsilla on "paremmat" mahdollisuudet menettää isänsä/vanhempansa varsin nuorella iällä. Toki mitä vain voi sattua koska vain, mutta eipä sille sitten mitään voi. Voi vain ajatella, miten saa parhaat mahdolliset todennäköisyydet.



Jos kärsisin lapsettomuudesta tai en olisi löytänyt lasteni isää, niin voi olla, että tulisin epätoivoiseksi ja yrittäisin saada lasta vielä mummoikäisenäkin. Eli olen tosi onnellinen kyllä siitä, että mulla jo lapsia on!

Ja yhtään kertaa en ole katunut, että toivottiin ja saatiin vielä

yksi lapsi 40 vuotiaana.

Ennestään on jo kolme ja voin sanoa, etten ole aiemmin yhdenkään

lapsen kanssa joksanut niin hyvin kuin tämän viimeisen (tietysti isommat auttavat ja näin helpottavat)

Nuorempana sitä ajatteli, että kolmekymppinen on jo niin vanha, ettei sitä vanhempana pidä lapsia tehdä, mutta kun ikää karttuu niin ajatuksetkin muuttuvat.

Mummuni teki ensimmäisen lapsensa, kun oli 36 vuotta ja viimeisen, kun oli 45 vuotta. Lapsia tuli yhteensä 6 kappaletta. Mummoni eli melkein 90 vuotiaaksi ja kerkesi näkemään monta lapsenlasta. Itse tein ensimmäisen 34 vuotiaana ja toisen 36 vuotiaana, nyt olen 40 (kesällä 41) ja mietin kolmatta. Mummooni nähden olen vasta aloittelija =)



Ikä ei ole se mitä mittari sanoo vaan ikä on se mitä tuntee sisällänsä ja kuinka terveeksi itsensä tuntee.

Sain lapseni alle kolmekymppisenä enkä halunnut enää mitään iltatähtiä kun lopultakin sain lapset isommiksi.

En haluaisi mummoäidiksi. Olin itse 32 ja 34 kun sain lapseni ja silloinkin tunsin olevani aika rajoilla...



Kuka sitten pitää huolta sairaasta lapsesta, jos vanhemmat ovat noin vanhoja saadessaan sen. Olet noin 60 + kun lapset muuttavat pois kotoa.

Alle 25-vuotiaan naisen riski synnyttää down-lapsi on 1:2000, 35-vuotiaan riski on 1:300 ja 40-vuotiaan 1:100. 45-vuotiaan naisen riski synnyttää down-lapsi on jo yksi 25:sta

Koska haluan enemmän lapsia kuin vain yhden.



Oma äitini sai mut 43-vuotiaana, eikä tästä ole ollut mitään ongelmia, joten en aristele tehdä lapsia vanhemmalla iällä. Tosin tällä hetkellä (ikää 27 ja yksi lapsi) tavoitteenani on saada lapsiluku täyteen ennen 35 ikävuotta. Koskaanhan ei kuitenkaan tiedä, miten tässä elämässä käy.

Nyt olen 41 ja yritys päällä. 3 kiertoa mennyt, vielä ei ole tärpännyt.

tehnyt lapsen ja vikkelään, jos yhtään olisi ollut vauvakuumetta, koska tuossa iässä on viimeiset hetket tehdä se lapsi. Minä en kuitenkaan tehnyt toista lasta, koska tilanne ei ollut ikinä oikea, ja välillä se kaduttaa.



Nyt, kun esikoinen on hankala 15 v. teiniangsti, ajattelen että onneksi ei tullut tehtyä sitä toista lasta, teini-ikä tämän yhdenkin kanssa on ihan helvettiä, miten sitä jaksaisi toisenkin lapsen kanssa saman, varsinkin kun itsellä olisi ikää jo 55 v. (jos siis olisi tehnyt sen toisen 40 vuotiaana).



Toisaalta tiedän, että kun tämä teini-ikä menee ohi, niin se ei enää niin raskaalta tunnu, tämä on vain hetkellinen olotila, ja ehkä yritän kaikki positiiviset puolet etsiä ja yksi niistä on se, että onneksi on vaan tämä yksi lapsi, voi täysillä keskittyä sen ongelmiin....

kaksi kouluikäistä lasta. Ei ole ollut mitään yövalvomisia tai jaksamisongelmia yhdenkään lapseni kohdalla. Imetyksiä en sellaisiksi laske.



Mutta olenkin hyvässä kunnossa ja harrastan paljon liikuntaa, olen normaalipainoinen jne.. Mihin ihmeeseen se jaksaminen nelikymppisenä häviäisi jos kunnosta pitää huolta? Kaksikymppisenä nukutti aamuisinkin vaikka puolillepäivin. Nyt ei saisi venyttyä petissä edes yhdeksään millään.

kaksi kouluikäistä lasta. Ei ole ollut mitään yövalvomisia tai jaksamisongelmia yhdenkään lapseni kohdalla. Imetyksiä en sellaisiksi laske.

Mutta olenkin hyvässä kunnossa ja harrastan paljon liikuntaa, olen normaalipainoinen jne.. Mihin ihmeeseen se jaksaminen nelikymppisenä häviäisi jos kunnosta pitää huolta? Kaksikymppisenä nukutti aamuisinkin vaikka puolillepäivin. Nyt ei saisi venyttyä petissä edes yhdeksään millään.

pitää huolta sairaasta lapsesta ja miten se vanhempien ikään liittyy? Olen tosiaan noin 60 v kun nuorin lapsista muuttaa pois kotoa. Entä sitten? En nyt tajunnut pointtejasi yhtään.

En haluaisi mummoäidiksi. Olin itse 32 ja 34 kun sain lapseni ja silloinkin tunsin olevani aika rajoilla...

Kuka sitten pitää huolta sairaasta lapsesta, jos vanhemmat ovat noin vanhoja saadessaan sen. Olet noin 60 + kun lapset muuttavat pois kotoa.

siitä pitää pitää huolta lopun ikää. Normaali ipana muuttaa pois kotoa +-20. Kehari ei voi tehdä sitä koskaan. Todennäköisyys, että nelikymppisen lapsi on vammainen on hurjan suuri.



Ja minä ainakin haluan olla mahdollisten lastenlasteni elämässä, enkä saattohoidossa kun ne syntyy. Se oikeus on lapsillanikin, ettei isoäiti ole 70 + kun lapsenlapset tulevat maailmaan.

en jaksaisi enää yövalvomisia, varsinkaan, jos olisi myös 3-vuotias jaloissa pyörimässä. Ikää minulla 41 v.