Eikö se ole väärä tapa, että vanhemmat ei riitele lasten nähden?

vähän miten riidellään, riitelemättömyys on parempi kuin se, että vanhemmat nimittelevät toisiaan, heittelevät tavaroita tai vittuilevat toisilleen pirullisesti.

Lasten edessä kuuluu aina välillä kinastella, mutta lasten täytyy myös ymmärtää että riidat sovitaan myös. Se on normaalia!

Aika monessa perheessä äiti ja isä ovat lapsen edessä eri mieltä kasvatusasioista. Siitä lapsi oppii ainakin sen, kummalta kannattaa kysyä lupaa mihinkin.

Kunhan ei lapsesta tai sen tekemissitä yms riitele. Tosin en usko että jatkuva riitely on kenellekään hyvästä. Mutta ei tartte piilottaakaan. Mä en mielelläni riitele, ja onneksi ei ole ollut suurempaa tarvetta. Todella harvoin ridellään. Mutta ole huomannut että kyllä se vaikutta lapseen, ja lapsi on pelokas ja hiljainen. Olen aina muistanut selitäää lapselle ja lapsi on sitten nähnyt, että vanhemmat on sovussa ja pyytävät anteeksi. Mutta en kyllä suosittelsi riitelemään, ainakaan usein.

nähdä vanhempien välillä olevaa eripuraa ja sitten huomata, että asiat voidaan sopia.



Kunhan riitely ei sisällä



-nimittelyä

-kiroilua

-henkistä tai fyysistä väkivaltaa

osa ei varmaankaan osaa riidellä kuin vittuilemalla, pilkkaamalla, vähättelemällä jne joten silloin on parasta olla riitelemättä ollenkaan. Ainakin lapsella siinä tapauksessa on edes avioeroon asti kivaa.

Nalkuttamista ja vähättelyä voi kyllä olla. Mutta toisaalta riidellään n kerran vuodessa, mutta ei mun mielestä riitely sinänsä ole hyvä asia.

Minustakin riitely kuuluu elämään ja sitäkin on paras harjoitella kotona. Eli lasten nähden saa riidellä, mutta lasten olisi hyvä nähdä se sopiminenkin. Kuitenkaan riitely ei saa sisältää sitä nimittelyä eikä väkivaltaa ja lasten asioista ei riidellä lasten kuullen. No, jos on normaaleista (eli suhteellisen pienistä asioista) kyse niin kyllä minusta on jopa oikein, että jos vanhemmat ovat eri mieltä vaikka rangaistuksesta tai toisen tavasta kohdella lasta, niin siitä voi sanoa lapsen kuullenkin. Mutta tässä pitää siis olla kysessä pienet asiat. Isot asiat hoidetaan vanhempien kesken.

osa ei varmaankaan osaa riidellä kuin vittuilemalla, pilkkaamalla, vähättelemällä jne joten silloin on parasta olla riitelemättä ollenkaan. Ainakin lapsella siinä tapauksessa on edes avioeroon asti kivaa.

rakentavasti, eli emme koskaan kiroile, nimittele jne.

Minusta järkyttävää, kun jotkut pariskunnat riitelevät niin, esim. näin: Vitun huora, olet saatanan ärsyttävä jne. Ja vielä lapset kuulevat :(

osa ei varmaankaan osaa riidellä kuin vittuilemalla, pilkkaamalla, vähättelemällä jne joten silloin on parasta olla riitelemättä ollenkaan. Ainakin lapsella siinä tapauksessa on edes avioeroon asti kivaa.

Meillä ei ainakaan ole noin. Ristiriitoja tulee ja väitellään asioista, mutta ikinä ei mene meininki mauttomaksi. Lapset oppivat, että voi olla asioista eri mieltä ja silti elämä jatkuu. Voidaan välillä riidellä, mutta silti elämä ja yhteiselo jatkuu. Joskus riidellään, mutta sitten tehdään sopu ja kaikki on hyvin. Tämä antaa lapselle turvallista jatkuvuuden tunnetta, uskoa tulevaisuuteen, ettei pienet riidat ja konfliktit ole mikään katastrofi. Niitähän ei koskaan voi elämässä täysin välttää ja on hyvä nähdä mallia siihen, miten ongelmatilanteita ratkotaan, miten saa omata omia mielipiteitä näkemyksiä ja puolustaa niitä, miten tehdään kompromisseja, miten joustetaan ja miten elämä jatkuu yhdessä satunnaisista riidoista huolimatta. Niistä voi jopa vääntää huumoria ainakin jälkikäteen. Ei pikkuriidat nyt niin haudan vakavia ole kun kotona kuitenkin pääasiassa on hvyä ilmapiiri ja vanhemmat rakastavat, arvostavat ja kunnioittavat toisiaan :)

mutta ei sellainen riita, jossa ääni kohoaa enemmän ja ollaan muutenkin vihaisia.



Koko lapsuuteni seurasin vanhempien riitelyä lähietäisyydeltä, enkä taatusti tee samaa omilleni ikinä.

varmaan kamalaa, mutta en riitele ystävienikään kanssa, miksi siis puolison? Voimme olla erittäinkin eri mieltä, mutta se ei tarkoita, että pitäisi riidellä. Enkä osaa nimittää keskustelujamme riidoiksi, sillä asiat ovat eri mieltä, eivät meidän tunteemme.

niin miten sitten lasten nähden.

Jotain pientä sanomista joskus on, mut ei mitään huutoriitoja tai tavaroiden heittelyä.



Ollaan rauhallista sorttia.

kuin pari edelllistä kirjoittajaa eli kun emme riitele kaksin ollessammekaan, emme tietysti lasten kuullenkaan. Jossain määrin tämä on tietysti sanojen merkityksestä kiinni eli jollekin ihan vain eri mieltä oleminen ja sen mainitseminen asiallisesti, ehkä ystävällisestikin, on riitelyä, kun taas toisilla se tarkoittaa lautasella päin heittämistä. Minusta riitelysanaan liittyy jonkinlainen loanheitto, ei välttämättä kovin raisu, kun taas väitteleminen, eri mieltä oleminen jne. kuvaavat paremmin sitä, miten me toimimme. Eli emme ole aina samaa mieltä, tietenkään, ja joskus on tarpeen se ilmaistakin, mutta en näe mitään hyötyä siitä, että se pitäisi ilmaista mahdollisimman rumasti. Jos on tarkoitus päästä kompromissiin, ei toisen halveeraaminen auta mitään. En tietenkään ole aina hyvällä tuulella tai kovin yhteistyöhaluinen, mutta silloin oikeastaan vältänkin seuraa :)