Miksi ihmiset kokevat tarvetta avautua minulle?
Minulla on omasta halusta vain muutamia tosiystäviä eikä kaverilaumaa ympärillä.
Vuodesta toiseen jatkuvat epämukavat tilanteet, yleensä töissä, jossa tajuan kuuntelevani kollegan tilitystä tai salaisuuksia. Kollegat eivät ole minulle läheisiä, en ole heidän ystävänsä vapaa-ajalla vaikken kadun puolta vaihda vastaan tullessa.
Miksi ihmiset avautuvat minulle? En halua niitä kuulla enkä ole niitä tivaamassa. Ainoaksi syyksi arvelen sen, ettei minun oleteta niitä kertovan eteenpäin, jota en teekään.
Kommentit (3)
mutta en näe sitä niin, että minulle avaudutaan sen vuoksi, että MINÄ olisin jonkinlainen, vaan että nämä ihmiset vaan hölisevät murheensa kenelle tahansa, joka kuuntelee. Ja minähän kuuntelen; usein siksi että olen pätkätöissä ja työyhteisössä usein siis uusi, marginaalissa ja hiljaisempi kuin muut, ja usein siksi että tulen perheestä jossa kaikkien muiden ongelmat ovat olleet isompia kuin minun (=minun tarpeeni ovat olleet perheessä siellä häntäpäässä), ja olen lapsesta asti tottunut kuuntelemaan muiden murheita. Moni muu varmaan ei jäisi kuuntelemaan noita tilityksiä tai vaihtaisi puheenaihetta, minä en tee niin koska olen siihen liian laiska ja nössykkä ja pääsen helpommalla kun vaan kuuntelen.
Joten ap, anna ihmisten avautua vaan. Onhan siinä se hyvä puoli, että aika nopsasti selviää, että ihmisten ongelmat on pohjimmiltaan usein samanlaisia ja että niitä on kaikilla jossain vaiheessa. Siinä saa omatkin ongelmat sitten tietynlaiseen perspektiiviin.
Kiitos kolmonen piristävästä näkökulmasta!
Ehkä olenkin mahdollinen ainoa nössö, joka kuuntelee tilitykset, mt-ongelmat, sairaudet ja salaisuudet.
ap