Jäikö muille paska fiilis noista juhlista?
Esiintyjäksi on roudattu jostain Inarin perämetsistä Suomi-ikoni Vesku, jonka taiteelliset biisivalinnat ei ehkä osuneet nappiin, muutkin esiintyjät ihan jotain nobodyjä, samat väsyneet yhteisveisut ku 13 vuotta sitten.
Lavalle kömpivät leijonat aivan seilissä, osa niin kännissä ettei edes pysty lavalle tulemaan. Suurin osa miehistä räplää puhelintaan lavalla. Nurminen selviää sen verran lopussa, että saa könyttyä itsensä lavalle. Joku tuhannen tuiterissa ollut mies (en erota lasien takaa kuka on kuka) koputtaa mikkiin vaatien sitä päälle tilaisuuden jo päätyttyä, ja voimme vain arvata miten tärkeää ja älykästä mies olisi kansalle sanonut.
Joku halaa presidenttiä kuristusotteella. Presidentti on juuri antanut leijonille päiväkotilaisten tekemän kortin ja muistuttaa samalla känniselle lätkäjoukkueelle, miten päiväkotilapset ympäri maata pitävät heitä sankareina.
Kommentit (33)
Oikeesti ujoja poikia kaikki, niin pakko ottaa muutama rentouttava.. :O
Eivätkä edes pahasti olleet humalassa..
lauloi jota vastavoimaa toistaen samaa sanaa koko ajan. pitkitettiin noilla paskoilla lauluilla leijonien tuloa.
veskukin lauloi ihan surullisia lauluja.
kyllä taas suomessa osattiin.
känninen sekoileminen tuolla lavalla. Ihan sama mitä keskenään tekevät mutta noi 70 000 ihmistä oli tullut katsomaan sankarejaan jotka näyttivät ihan idiooteilta siellä lavalla. Siinä nuorille pojille ja tytöille roolimallia olkaa hyvä! Ei MITÄÄN arvostusta Suomen kansaa kohtaan tullut noilta jätkiltä. Mua ei siis sinänsä viinalla läträäminen haittaa, itse olisin siipaissut pelin jälkeen kunnon kumarat mutta sinnitellyt ton esiintymisen vaikka pienessä darrassa. Ihan idioottia kitata kaljaa tossa mittakaavassa kun täytyy mennä Suomen kansan eteen, siis täh?
paskaa saa pyytämättäkin.
ei vittu, ei sitä oo kyl pakko kattoo jos nyt ei satu kiinnostaa.... ei se nyt mikää hengellinen kirkkojuhla ollut (onneksi) ! ehkä leijonat nyt muutaman on ansainnut...
ei vittu, ei sitä oo kyl pakko kattoo jos nyt ei satu kiinnostaa.... ei se nyt mikää hengellinen kirkkojuhla ollut (onneksi) ! ehkä leijonat nyt muutaman on ansainnut...
Mutta näyttävät juoneen uima-altaallisen, muutamasta ei kukaan tule noin jurriin. Tai no jos juo muutaman pullollisen kossua.
kyllähä jos ei popeda ja lauri tähkä soi ni sit on suomalaisten mielestä paskat bändit....
Känniläiset sankarit eivät mua häirinneet ja ainakin meidän 9-v. lätkäfani piti heitä ihan vaan väsyneinä :)
Enemmän muakin häiritsi tuo tismalleen samana toistunut kaava biiseistä lähtien. Jotain spesiaalia, joka jäisi elämään juuri tästä mestaruudesta olisi pitänyt keksiä.
Tajuan toki, että kiire oli kova järkkäämiseen, mutta silti... Vähän vaisu maku jäi ainakin tv:n äärellä. Toivottavasti paikallaolijat nauttivat tunnelmasta!!
Se Aku Hirviniemi eli Riihimäen tunnetuin kommunisti siinä Harjakaisen roolissa on niin vastenmielinen, että YLE rupesi puhumaan sen päälle siinä pelaajaesittelyssä. Eihän sitä pystynyt kuuntelemaan, vastenmielinen. Biisivalinnat ihan vääriä, jotain veskua ja muita täyidiootteja. Mua ei ryyppääminen sinällään haittaa. Jos 100 000 ihmistä tulee paikalle niin luulisi, että olisi saatu jotain fiksumpaa paikalle.
Mielestään tietysti "älykkään kriittinen". No, pidä toi.
Me muut nautitaan hurmasta ja huumasta ja meillä on helvetin hauskaa ja vieläpä kännissä!
Vierailija kirjoitti:
Tokihan av-mamma olisi vuorokaudessa järjestänyt englannin kuninkaallisten häiden tasoiset juhlat, mutta valitettavasti tällä kertaa ei ollut av-mammoja pyydetty noita juhlia järjestämään.
Juhlat olivat taatusti Leijonien mieleen, heidän toivomiaan artisteja, sairaan paljon hyväntuulista yleisöä. Oli kyllä juuri semmoset juhlat kuin pitikin.
Haista kuule paska.
Parasta noissa juhlissa on se, että niitä sentään aika harvoin, vaikka laskettais vielä euroviisujuhlatkin. Ei kai noita ollut tarkoitettukaan korkeakulttuurin esittelytilaisuudeksi vaan kansanjuhlaksi.
Kyllä näin kerran vuosikymmenessä kestää, kun ei tarvitse olla itse paikalla.