Lue keskustelun säännöt.
Väärä diagnoosi..
04.10.2011 |
Teiniaikoinani tein kaikenlaista mistä en halua erikseen mitään kertoa, vaan ainoa mitä haluan kertoa on että minua ahdisti, ei muuta. Äitini ehdotti että ottaisin yhteyttä mielenterveystoimistoon ja menisin sinne keskustelemaan ongelmistani. Näin tein ja sain ajan suht nopeasti. Kerroin tunteistani, ahdisti ja tuntui että seinät kaatuivat päälle.. Itkin vastaanotolla pahaa oloani koska en ollut sitä ikinä kenellekään kertonut. Paniikkioireistani en ehtinyt sanoa mitään, kun psykologi tai mikä olikaan sanoi että nyt on ambulanssi tilattu ja lähden hetkeksi mielisairaalaan. Yritin kysellä että miksi miksi mutta syytä ei minulle kerrottu. Kysyin että enkö voisi mennä jonain toisena päivänä, mutta nyt oli kuulemma pakkolähete tehty eli minua ei ulos päästettäisi tästä rakennuksesta..
Jos voisin jotain muuttaa, niin en olisi mennyt tuona päivänä tuonne keskustelemaan pahasta olostani. Ehkä siksi minun on vaikea luottaa kehenkään mielenterveystoimistossa työskentelevään ihmiseen. En halua kertoa oikeita tunteitani, koska epäilen että siitä seuraa jotain pahaa.. Itse sain vasta vuosien päästä lukea omia mielenterveysraporttejani, kun halusin tietää syyn miksi olin joutunut sairaalaan.. Niissä luki että olin NÄHNYT että seinät kaatuvat päälleni (vaikka en niin ollut ikinä sanonut), joten minulla epäiltiin psykoosia. Jouduin olemaan suljetulla nuorten osastolla 3kk täysin ilman syytä (tai no onhan ahdistus syy, mutta tuskin niin paha syy että 3kk joutuisi olemaan). Minulla aloitettiin Seroquel lääkitys vahvalla annostuksella, mikä pisti pääni niin täysin sekaisin, etten pystynyt edes kunnolla kävelemään. Niinpä tein niin että lääkkeenoton aikaan otin mukamas kiltisti lääkkeeni ja oikeasti jemmasin sen kieleni alle ja myöhemmin kävin heittämässä vessan pöntöstä alas.
Jonkun ajan päästä papereissani luki että lääkitys tehoaa erittäin hyvin ja kaikki harhaisuus on kadonnut ja lääkitystä syytä jatkaa (sitähän en ikinä tehnyt). Jouduin myös masennus epäilyn ja skitsofrenia-epäilyn takia psykologin testeihin ja aivosähkökäyrään jossa minut todettiin muuten normaaliksi, paitsi ahdistuneisuus ja sosiaalinen rajoittuneisuus (nykyään paniikkihäiriö) näkyi näissä psykologisissa testeissä..
Minut siis on huostaan otettu jne mutta kuten myös psykologiset monen viikon mittaiset testit kertovat, en ole ikinä ollut harhainen/skitsofreeninen kuten epäiltiin YHDEN väärinymmärretyn lauseen takia.. Se on syy, miksi en halua että aikaisempia tietojani käytetään tässä nykyisessä kaupungissani, koska ne ovat valheellisia.. En halua minkään aiempien väärinkäsitysten vaikuttavan nykyiseen diagnosointiini..
Kommentit (18)
kuitenkin ihmettelen sitä, että miten on mahdollista, että kolmeen kuukauteen kukaan ei huomannut sairaalassa, että sinun ei tarvitse siellä olla. Voisiko sinulla ilman tuota lausettakin olla ollut tarve olla siellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jouduin.. Luulivat että oli NÄHNYT seinien kaatuvan päälleni (ja sehän on syy lähettää mielisairaalaan)..
Siellä sairaalassa taas kukaan ei ottanut puheeksi syytä miksi olin sinne joutunut ja kun itse pidin sinne joutumistani turhana niin kotiutumiseni sen takia venyi..
Vasta vuosien päästä sain selville totuuden ja olen siitä edelleen vihainen, en tiedä pitäisikö tehdä valitus jollekin taholle..
kuitenkin ihmettelen sitä, että miten on mahdollista, että kolmeen kuukauteen kukaan ei huomannut sairaalassa, että sinun ei tarvitse siellä olla. Voisiko sinulla ilman tuota lausettakin olla ollut tarve olla siellä.
että söin lääkettä mitä minulle määrätty ja että "harhaisuuteni" alkoi kadota.. Mulla ei ikinä ole ollut muita mielenterveysongelmia muita kuin tämä ahdistus ja paniikkihäiriö (silti mulla epäiltiin skitsofreniaa ja masennusta) ja psykologin testien jälkeen pääsinkin pois..
Onneksi tästä on vuosia aikaa mutta muistelen tätä silti kauhulla, enkä ole antanut lupaa nykyisen asuinkaupunkini terveydenhuollon saada tietoja edellisestä asuinkaupungistani..
mutta jos tuo on totta, sinun on tehtävä rikosilmoitus. Terve ihminen tuskin pysyisi edes tajuissaan jos saisi psykoosin hoitoon tarkoitettuja annoksia Seroquelia.
Pakkohoitolähete oikeuttaa lyhyeen tarkkailujaksoon suljetulla osastolla, jos henkilö on vaaraksi itselleen tai muille, ehkä alaikäisiin pätevät vielä lievemmät kriteerit.
Pakkohoitolähetettä ei koskaan tee mielenterveystoimiston psykologi, vaan lääkäri.
Kertomuksesi on kummallinen, ja se kannattaisi kyllä selvittää, jotta pääsisit rauhaan kokemuksistasi. Uskoisin, että siinä on väärinkäsityksiä molemmin puolin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avohoidossa en ole saanut niin hirveen vahvoja troppeja. Joskus kerkesin just sänkyyni ennenkuin lähti taju ja joistakin alko sydän pumppaan viimestä päivää.
on armeliasta hillitä sitä nuppitoimintaa kunnon tropeilla. Psykoosi on pelottava kokemus, ja rasittaa varmaan aivojakin. Eihän nyt tietenkään aviohoidossa voida sellaisia käyttää. Lääkärit ei "kirjoittele mitä sattuu" vaan aina ei voi tietää, mikä sopii tai ei sovi tai mikä auttaa/ei auta kutakin yksilöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta jos tuo on totta, sinun on tehtävä rikosilmoitus. Terve ihminen tuskin pysyisi edes tajuissaan jos saisi psykoosin hoitoon tarkoitettuja annoksia Seroquelia.
Pakkohoitolähete oikeuttaa lyhyeen tarkkailujaksoon suljetulla osastolla, jos henkilö on vaaraksi itselleen tai muille, ehkä alaikäisiin pätevät vielä lievemmät kriteerit.
Pakkohoitolähetettä ei koskaan tee mielenterveystoimiston psykologi, vaan lääkäri.
Kertomuksesi on kummallinen, ja se kannattaisi kyllä selvittää, jotta pääsisit rauhaan kokemuksistasi. Uskoisin, että siinä on väärinkäsityksiä molemmin puolin.
Niin, meinashan mulla pää seota niistä lääkkeistä, mutta enhän mä niitä oikeasti syönyt.. Sairaalassa silti luultiin että niitä söin ja olotilani muka parani niistä..
Tästä tapahtumasta on aikaa jo n. 10v mutta silti se ahdistaa.. En ole masentunut, mutta paniikkihäiriöinen olen ollut jo monta vuotta (siihen onneksi lääkitys), mutta en tiedä haluanko että nykyinen asuinkaupunkini kuulee näistä edellisen asuinkaupunkini "kömmähdyksistä", siksi en ole antanut lupaa saada tietoja edellisestä kaupungista..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sun on otettava yhteyttä potilasasiamieheen, joka auttaa valituksen teossa asiallista kautta. Netin palstoilla asian pyörittely ei auta.
En pysty uskomaan, että ketään pannaan pakkohoitolähetteellä hourulaan siksi, että seinät kaatuvat päälle.
ja tiedän tasantarkalleen, etten ikinä ole ollut psykoosissa (niinkuin sairaalajakson aikana luultiin). Ainoa mistä olen kärsinyt on ahdistus ja paniikkihäiriö, nämäkin pahentuneet iän myötä, tuolloin sairaalassa ollessani eivät olleet vielä pahana..
Mutta jos muka olisin ollut skitsofreeninen/harhainen tai masentunut niin miksi se ei muka olisi näkynyt psykologisissa testeissä mitä minulle tehtiin (ja olen onnellinen että tehtiin, koska tämän vuoksi pääsin pois suljetulta osastolta). Minut todettiin ahdistuneeksi ja sosiaalisesti rajoittuneeksi minkä tiesin jo ennestään, mutta mitä kukaan ei ennen virallisia tuloksia uskonut..
En aio tämän kuitenkaan vaikuttaa elämääni.. Lääkitystä paniikkihäiriööni nyt vielä haetaan mutta aion silti kouluttautua amk-tasolle (koska en ole mikään tyhmä, olen itseasiassa mensan jäsen) ja päästä käsiksi edes suht hyvään palkkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun diagnoseissa koiratkin puhuvat! Siis se on kaikki, niin mieletöntä, että en ymmärrä kuinka nuo hoitsut edes pystyvät tekemään sellaisia "töitä". Mitä ihmeen ihmisiä ne oikein on ja mitä niille kerrotaan?
Kysykääs Timo Soinilta - vaimo on Jorvin psykiatri sössönen, sutturamimmi, ehkä hän osaisi kertoa. Erään kohdalla muut lääkärit näyttävät kadonneen ihan maan alle. Olisivatkos jotain valelääkäreitä??? Niin kummallista on kaikki.
Minä jättäisin ensimmäisenä kaikki lääkkeet. Toiseksi kirjoittaisin tarinani paperille - kaiken minkä muistan ja riippuen siitä miltä tuo tarina sitten näyttää katsoisin mitä voisin tehdä tilanteelleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä jättäisin ensimmäisenä kaikki lääkkeet. Toiseksi kirjoittaisin tarinani paperille - kaiken minkä muistan ja riippuen siitä miltä tuo tarina sitten näyttää katsoisin mitä voisin tehdä tilanteelleni.
elän nykyään "normaalia" elämää, eli on mies ja lapsia, ei ahdista mutta panikkikohtauksia saan esim. mennessäni kauppaan tai vieraiden ihmisten luokse (tähän siis lääkitys). Mutta tuota lukuunottamatta arki on tasapainoista ja nautin elämästäni.. :)
sun on otettava yhteyttä potilasasiamieheen, joka auttaa valituksen teossa asiallista kautta. Netin palstoilla asian pyörittely ei auta.
En pysty uskomaan, että ketään pannaan pakkohoitolähetteellä hourulaan siksi, että seinät kaatuvat päälle.
että mitään enää pystyn asialle tekemään, asiasta kuitenkin jo n. 10v. aikaa ja eikös rikos vanhene jo parissa vuodessa..
Minut lähetettiin neljäksi kuukaudeksi suljetulle osastolle. Syynä itsetuhoisuus, ahdistuneisuus, aistiharhat ja masentuneisuus. Ainoa, mistä olen koskaan kärsinyt, ovat aistiharhat (jotka ovat olleet koko elämän läpi, aina yhtä voimakkaina) ja ahdistuneisuus.
Ainoa "itsetuhoisuuteni" oli tullut vastaan ollessani 11-vuotias, ja nyt puhun siis siitä, kun yhden ainoan kerran mietin että "mitähän tapahtuisi JOS tappaisin itseni, miten se vaikuttaisi ja kuinka moneen asiaan?" Osastojakson aikaan olin 14. Osastolla laskettiin masennukseksi se, kun olin surullinen, mikä taas johtui siitä, että jouduin olemaan siellä. Yritin selittää, että kotilomilla olen aivan oma itseni ilo-suru-tasapainossa, mutta kukaan ei kuunnellut. Mielestäni on kuitenkin oikeutettua ajatella, että masennus ja yhdestä selkeästi nimettävästä asiasta johtuva suru ovat kaksi eri asiaa. Kenellekään ei tullut mieleen, että saattaisin olla surullinen, koska:
1. Minut, vegaani, PAKOTETTIIN syömään liharuokaa, sekä ruoka-aineita, joille olen allerginen. Muut kasvissyöjät saivat silmieni edessä omaa ruokaansa, enkä tähänkään päivään mennessä ole saanut muuta selitystä kuin: "Sinä olet kasvava lapsi, tarvitset ravintoaineita." Muut kasvissyöjät sitten eivät? Lisäksi, sairastuin tämän takia useamman vuoden bulimiaan, ja he tiesivät asiasta. Diagnoosina "pakko-oksentelu" (totuus: halusin lihan yms. ulos elimistöstäni, enkä keksinyt parempaa tapaa tähän).
2. Minulle ei kerrottu, mitä lääkkeitä minulle syötettiin, ennenkuin sitten löydettiin se ensimmäinen vakinaisempi ja toimivamman oloinen lääke. Yritin saada tästäkin asiasta selvää.
3. Eräänä iltana toiseen rintaani nousi kivulias patti. Pyysin odottamaan 1-2 päivää, että mukava viikonloppulääkäri saisi tutkia sen. Tämä pyyntö, kuten monet muutkaan asiat eivät liikkuneet tiedon saajalta eteenpäin, vaan henkilökohtaisesti inhoamani lääkäri, jonka en olisi suonut vartalooni koskevan, tutki sen. Itse jopa sanoi, että jos kipua tuntuu niin ei luultavasti ole vakavaa, ja että asialla ei ole kiire. "Mutta nyt kun ollaan tässä niin samallahan tämä helposti hoituu".. Totesi, ettei rinnassani ollut mitään vikaa, SANOI ETTEI TARVITSE ENÄÄ TUTKIA, ja kuitenkin 1-2 viikon päästä sama tutkimus, samalta lääkäriltä. Olen tämän takia aseksuaali.
4. Mitkään asiat eivät kulkeneet henkilökunnan välillä. Esim. kun minulle yksi hoitaja kertoi, ettei minun tarvitse enää odotella ruokailujen jälkeen tuntia yleisissä tiloissa (eli sain mennä ruoan jälkeen vessaan), niin heti seuraavan ruoan jälkeen toinen hoitaja ryntää häiritsemään vessatuokiotani. Muutenkin hoitajilta erittäin paskamaista käytöstä, eräänä päivänä makasin sängyssä uskomattomassa päänsäryssä, minua tullaan maanittelemaan muitten seuraan, ja sitten tämä idiootti vielä laittaa valot päälle. Pystyn tuskin kivultani puhumaan, ja kun ärähdän valoista, saan kuulla miten olen "kiukkunen tyttö".
Yms, yms. Tarinaa riittäisi loputtomiin. Jouduin osastolle ahdistuneena ja harhaisena. Ahdistus hiipui itsekseen n. vuosi osastojakson jälkeen. Kuitenkin traumat jäivät, nykyään olen aistiharhainen ja persoonallisuudeltani seitsemään osaan jakautunut. Jälkimmäisestä voin puhtaalla omallatunnolla syyttää tätä sairaalaa.
Toivotan kovasti voimia sinullekin, ja pyydän anteeksi, että käytän murhettasi terapiana omille murheilleni. Tarinasi vain on niin samanlainen kuin omani, että oli pakko päästä kertomaan omakin versio elämästäni.
Terveisin 16-vuotiaan tytön ensimmäinen sivupersoona.
Minut lähetettiin neljäksi kuukaudeksi suljetulle osastolle. Syynä itsetuhoisuus, ahdistuneisuus, aistiharhat ja masentuneisuus. Ainoa, mistä olen koskaan kärsinyt, ovat aistiharhat (jotka ovat olleet koko elämän läpi, aina yhtä voimakkaina) ja ahdistuneisuus.
Ainoa "itsetuhoisuuteni" oli tullut vastaan ollessani 11-vuotias, ja nyt puhun siis siitä, kun yhden ainoan kerran mietin että "mitähän tapahtuisi JOS tappaisin itseni, miten se vaikuttaisi ja kuinka moneen asiaan?" Osastojakson aikaan olin 14. Osastolla laskettiin masennukseksi se, kun olin surullinen, mikä taas johtui siitä, että jouduin olemaan siellä. Yritin selittää, että kotilomilla olen aivan oma itseni ilo-suru-tasapainossa, mutta kukaan ei kuunnellut. Mielestäni on kuitenkin oikeutettua ajatella, että masennus ja yhdestä selkeästi nimettävästä asiasta johtuva suru ovat kaksi eri asiaa. Kenellekään ei tullut mieleen, että saattaisin olla surullinen, koska:
1. Minut, vegaani, PAKOTETTIIN syömään liharuokaa, sekä ruoka-aineita, joille olen allerginen. Muut kasvissyöjät saivat silmieni edessä omaa ruokaansa, enkä tähänkään päivään mennessä ole saanut muuta selitystä kuin: "Sinä olet kasvava lapsi, tarvitset ravintoaineita." Muut kasvissyöjät sitten eivät? Lisäksi, sairastuin tämän takia useamman vuoden bulimiaan, ja he tiesivät asiasta. Diagnoosina "pakko-oksentelu" (totuus: halusin lihan yms. ulos elimistöstäni, enkä keksinyt parempaa tapaa tähän).
2. Minulle ei kerrottu, mitä lääkkeitä minulle syötettiin, ennenkuin sitten löydettiin se ensimmäinen vakinaisempi ja toimivamman oloinen lääke. Yritin saada tästäkin asiasta selvää.
3. Eräänä iltana toiseen rintaani nousi kivulias patti. Pyysin odottamaan 1-2 päivää, että mukava viikonloppulääkäri saisi tutkia sen. Tämä pyyntö, kuten monet muutkaan asiat eivät liikkuneet tiedon saajalta eteenpäin, vaan henkilökohtaisesti inhoamani lääkäri, jonka en olisi suonut vartalooni koskevan, tutki sen. Itse jopa sanoi, että jos kipua tuntuu niin ei luultavasti ole vakavaa, ja että asialla ei ole kiire. "Mutta nyt kun ollaan tässä niin samallahan tämä helposti hoituu".. Totesi, ettei rinnassani ollut mitään vikaa, SANOI ETTEI TARVITSE ENÄÄ TUTKIA, ja kuitenkin 1-2 viikon päästä sama tutkimus, samalta lääkäriltä. Olen tämän takia aseksuaali.
4. Mitkään asiat eivät kulkeneet henkilökunnan välillä. Esim. kun minulle yksi hoitaja kertoi, ettei minun tarvitse enää odotella ruokailujen jälkeen tuntia yleisissä tiloissa (eli sain mennä ruoan jälkeen vessaan), niin heti seuraavan ruoan jälkeen toinen hoitaja ryntää häiritsemään vessatuokiotani. Muutenkin hoitajilta erittäin paskamaista käytöstä, eräänä päivänä makasin sängyssä uskomattomassa päänsäryssä, minua tullaan maanittelemaan muitten seuraan, ja sitten tämä idiootti vielä laittaa valot päälle. Pystyn tuskin kivultani puhumaan, ja kun ärähdän valoista, saan kuulla miten olen "kiukkunen tyttö".
Yms, yms. Tarinaa riittäisi loputtomiin. Jouduin osastolle ahdistuneena ja harhaisena. Ahdistus hiipui itsekseen n. vuosi osastojakson jälkeen. Kuitenkin traumat jäivät, nykyään olen aistiharhainen ja persoonallisuudeltani seitsemään osaan jakautunut. Jälkimmäisestä voin puhtaalla omallatunnolla syyttää tätä sairaalaa.
Toivotan kovasti voimia sinullekin, ja pyydän anteeksi, että käytän murhettasi terapiana omille murheilleni. Tarinasi vain on niin samanlainen kuin omani, että oli pakko päästä kertomaan omakin versio elämästäni.
Terveisin 16-vuotiaan tytön ensimmäinen sivupersoona.
psykiatriseen hoitoon.
Et ole edelleenkään realiteeteissa.