Lue keskustelun säännöt.
Tunnetteko pareja, jotka eivät eroa koska kumpikaan ei halua luopua lapsistaan? ov
04.10.2011 |
Kuinkahan yleistä on, että mies tai nainen kyllä lähtisi liitostaan, jos vain ei lapsia olisi?
Itse tunnen kaksi tällaista, molemmat ovat miehiä. Toisen vaimo petti ja mies ei pääse asian yli. Muttei halua viettää päivääkään ilman lastaan, ja sen takia jatkaa väkisin avioliittoa naisen kanssa, jota halveksii. Toisessa tapauksessa miehellä on ollut suhde toiseen naiseen 2 vuotta, mutta ei aio erota koska pelkää ettei sitten saisi enää nähdä lastaan. Jos lasta ei olisi, tilanne olisi kovin toisenlainen.
Tunnetteko te myös tällaisia tapauksia?
Kommentit (7)
käytöstä, vaikka takana olisikin "itsekkyys".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse eronnut ja lapset asuvat luonani. Exä tapaa säännöllisesti lapsiaan ja lapset ovat toisinaan hänen luonaan yötä.
Vuoroviikkoihin ei haluttu kumpikaan ryhtyä ja lapset jäivät käyrtännön syistä minun luokseni asumaan, vaikkei miehessä mitään vikaa isänä olekaan.
Ei exäkään tahtoisi elää päivääkään ilman lastaan, mutta pakko mikä pakko.
Onneksi tulemme hyvin toimeen lasten isän kanssa, vaikka aluksi oli hieman hankalaa.
On typerää kuvitella ettei lapset huomaisi vanhempiensa huonoja välejä vaikka vanhemmat eivät lasten aikana riitelisikään. Toisen halveksiminen paistaa kyllä pahasti läpi.
en minäkään varmaankaan olisi enää mieheni kanssa jos meillä ei olisi lapsia...
petti... :(
Itse eroaisin varmasti tai olisin jo eronnut, jos meillä ei olisi lapsia. Mutta isäkin on lapsille erittäin tärkeä ja tiedän, että hän ei lapsista luovu (eikä halua erota) enkä luovu minäkään!
mitenkään yllättävää, jos ihmiset tekee moin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei varmasti oltaisi yhdessä ilman lapsia, mutta lapset ovat meille molemmille niin tärkeitä, että heidän vuokseen pakotamme itsemme käyttäytymään kuin vastuulliset aikuiset ihmiset. Emme riitele, puhu ilkeästi toisillemme, emme kohtele toisiamme huonosti tai halveksuvasti, mutta emme kyllä toisiamme rakastakaan.
Olemme päättäneet, että nielemme sen minäminäminä ja minun haluni-ajattelun nyt noiksi 8-10 vuodeksi, jotka lapsemme vielä kotona ovat.
Kun lapset lähtee pois, meillä tuskin on juurikaan yhteistä.
En tosiaan usko, että lapset kärsivät tästä ratkaisustamme, mutta jos nyt rehellinen olen, niin enemmänhän tämä on minun ja mieheni itsekkyyttä pitää lapset lähellä, kuin että tässä suojeltaisiin lapsia avioeron kamaluudelta.
Kumpikaan ei halua luopua lasten joka päiväisestä arjesta. (muotoiltu asia niin, että kun lapset on pieniä, hyvä että heillä on yksi koti)
Molemmat tehneet myös uhrauksia työelämässä sen eteen, että voi olla lasten kanssa täysipainoisesti, niin olisi kuin märällä rätillä naamaan, jos uhraukset vedettäisiin viemäristä alas.