Miten vauva omaan sänkyyn?

Eikö kukaan osaa auttaa...?

No meillä on 8kk vanha tytöntyllerö.Oli pakko ostaa pinnis kun muuten pelkään että tippuu aamulla kun herää.. Mutta ennen kuin ostettiin pinnasanky,teimme meille leveän sängyn, niin että laitettiin seinän viereen normaali sänky ja siihen ihan viereen vielä parisänky. Luulen että tämä voi helpottaa teidänkin tilannetta!

Meidän makkariin ei leveämpää sänkyä mahdu ja meidän sänkykin on niin matalalla, ettei pinnistäkään saa siihen viereen niin, että laidan vaan ottais pois :( Ja lisäksi välissä on kolo (eli patjan reuna korkeammalla kuin sängyn leveä reuna).

omaan sänkyyn joka kerta, eikä harrastaa mitään siirtelyjä. raukka on nukahtanut kaikessa rauhassa äitin kainoloon ja parhaassa tapauksessa tissille ja yhtäkkiä, kun havahtuu unestaan (useita kertoja yössä) niin äiti onkin kadonnut ja muutenkin ympäristö vaihtunut

Vaikka en mikään perhepedin ystävä olekaan, musta kuuluu asiaan, että noin pieni vauva vielä nukkuu välillä vieressä. Olen samaa mieltä, että itselle ei siinä ole mukava nukkua, mutta onneksi kyseessä suht lyhyt aika. Jos et käytä lääkkeitä, alkoholia tms. ei vauvan tukehduttamista ole syytä pelätä.



Itse olen vauvojeni kanssa toiminut samoin kuin sinä ja pikku hiljaa vauva on alkanut nukkua omassa sängyssä pidempiä aikoja. Olen aina yrittänyt viedä vauvan yön ensimmäiseksi, pisimmäksi unipätkäksi omaan sänkyynsä (aamuyöllä olen sen verran laiska, etten enää jaksa nousta viemään vauvaa omaan sänkyynsä). Kun vauvan unipätkät pikkuhiljaa pitenevät, pitenee myös omassa sängyssä nukuttu aika. Lopulta kun yösyönnit ja yöheräilyt ovat jääneet pois, on vauva nukkunut koko yön omassa sängyssään (tietysti sairaudet ym. poikkeuksin).



Itsekin olen tehnyt niin, että olen alkuun nukuttanut vauvan rinnalle. Tästä jotkut varoittelee, mutta meille ei ole tästä tullut ongelmaa. Kun vauva kasvaa ja kehittyy, ei meidän lapset enää olekaan nukahtaneet enää imetyksen aikana, ja silloin on alettu viemään sänkyyn hereillä. Rinnalle nukahtaminenkin on jäänyt ikään kuin itsestään pois.



En ole huomannut, että omaan huoneeseen siirtyminenkään olisi ollut ongelmallista vieressä nukkumisesta johtuen. Ei kai kymmenen viikkoisen omaan huoneeseen siirtymiselleä ole edes kiire? Meillä kuopus siirtyi omaan huoneeseen nuorimpana, 8 kk iässä, vaikka oli alkuun lapsistani pahin tissitakiainen ja vieressä nukkuja.

tuota on kyllä vaikea noin muuksi muuttaa. Pienelle vauvalle äidin läheisyys on elinehto, joten vauva nukkuu parhaiten äidin kainalossa.



Minusta helpointa on sopeutua tilanteeseen. Jos vauva ei nuku, niin ei nuku vanhemmatkaan.



Tuo omaan huoneeseen siirtyminen ei liity tähän. Noin pienelle vauvalle ei voi opettaa tuollaista. tai siis jos lapsella on suuri läheisyydentarve, niin ei sitä voi muuksi muuttaa. Se omaan huoneeseen siirtyminen on vaikeaa nukkumapaikasta riippumata jos sen tekee ennen kuin lapsi on siihen valmis.

Ehkä kolmivuotiaana voi harkita omaan huoneeseen siirtymistä. Siihen asti on kehitykselle ja läheisyydelle parasta että vauva on huoltajan lähellä. Älä usko kaveriasi tuosta siirtämisestä, ei alle 3kk vielä voi eikä täydy pärjätä yksin.

Joo, en uskokaan, että meillä tuo omaan huoneeseen siirtäminen toimisi, enkä olisi sitä muutenkaan vielä harkinnut, rupesi vaan mietityttämään toi kaverin ohje. Heillä siis 4 vkoa vanhempi vauva ja olivat juuri siirtäneet hänet omaan huoneeseen.

Meitä ei siis sinänsä haittaa ollenkaan pitää vauvaa samassa huoneessa eli ei ole mitään tarvetta siirtää häntä pinniksineen muualle. Lähinnä olisi musta hyvä, että hän nukkuisi suurimman osan yöstä siellä pinniksessä. Sen verran kun jaksoin noita perhepeti -postauksia lukea, niin tämähän tulkittiin laajasti katsottuna myös perhepediksi.

on kaikin tavoin ihan käsittämätön. onko sit kiva ravata kahden huoneen väliä öisin useaan otteeseen? Siinä kyllä hupenee vähäisetkin lepohetket ja sit on raskasta. Lähellä ollessaan vauva nukkuu paremmin!

Tehdään kaikki vaikean kaavan mukaan eikä yhtään kuunnella omia vaistoja tai vauvan tarpeita, sit ku se saa tähän hyviä artikkeleita, se ei edes lue niistä ku jotain....jos tosiaan haluaa ymmärtää vauvan unijuttuja, silmä käteen ja lukemaan

kauemmas itsestäsi, keskelle sänkyä. En mäkään uskalla vauvaa ihan kainalossa nukuttaa, vaan vauvan paikka on sängyn keskellä, omalla alustallaan ja oman peittonsa alla.



En kyllä suosittelisi vauvan siirtämistä 3 kk:n iässä omaan huoneeseensa. Mikä kiire siihen oikein on? Luulenpa, että teille vanhemmillekin on hankalampaa rampata yöllä toisessa huoneessa hoitamassa vauvaa.



Meidän vauva on ainakin niin "läheisriippuvainen" kuin olla ja voi. Vauva ei viihdy ollenkaan yksin, vaan hereillä ollessa haluaa aina olla lähellä, mielellään sylissä. Mä luulen, että me ei nukuttais ollenkaan, jos yritettäis nukuttaa vauvaa omaan sänkyynsä.

miksi oikein hankit vauvan, jos haluat hylätä sen jo noin pienenä? Koristeeksi? Kuule, kestää ainakin n 18 vuotta siihen että voit virallisesti heittää sen ulos omilleen. Nyt sinun on kuitenkin oltava vanhempi ja pidettävä huolta vauvasta.





Ihmeellisiä nämä nykyajan nuoret äidit, ensin saatava se oma iiiiiiiiiihana vauvanukke ja sitten sen tulisi kuitenkin selviytyä yksin.

Kiitokset kommenteista! Siksi mietin tuota omaan huoneeseen siirtämistä, kun mulle yksi tuttu väitti, että se on helpointa tehdä ennen kuin vauva täyttää 3 kk, niin sitten tottuu siihen heti. Aattelin vaan, että meille vaikuttaa aika vaikealta, heillä on sitten varmaan vähän erilainen vauva...



Tuosta nukuttamisesta: usein vauva nukahtaa siis joko siten, että nukahtaa meidän sänkyyn imetettäessä tai sitten viime aikoina omaan sänkyynsä tutilla. Pari kertaa on ollut niinkin väsynyt, että on kuukahtanut sinne omaan sänkyynsä ihan itsestään. Mutta mites siis pitäisi tehdä kun vauva herää keskellä yötä syömään ja nukahtaa siihen tissille? Herättää ja siirtää vasta sitten omaan sänkyyn? Kuulostaa vähän hasardilta hommalta... Yleensä liian aikaisesta siirtämisestä on seurannut vain se, että vauva herää ja sitten ei enää välttämättä tissi kelpaakaan ja mites saan vauvan sitten keskellä yötä uneen...?

miksi oikein hankit vauvan, jos haluat hylätä sen jo noin pienenä? Koristeeksi? Kuule, kestää ainakin n 18 vuotta siihen että voit virallisesti heittää sen ulos omilleen. Nyt sinun on kuitenkin oltava vanhempi ja pidettävä huolta vauvasta.

Ihmeellisiä nämä nykyajan nuoret äidit, ensin saatava se oma iiiiiiiiiihana vauvanukke ja sitten sen tulisi kuitenkin selviytyä yksin.

Mutta tämän mamman äitiys ei ole noin herkässä, että jaksaisin ottaa itseeni tuollaisista kommenteista... Että provoapa muualla. T: Ap

http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml



Perhepeti on ihmisen perusmalli



Unihäiriöt ovat länsimainen ilmiö



Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.







Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin". Tämä tapa perustuu hänen mielestään puhtaasti aikuisen tarpeeseen: "Nisäkäspennun paikka on emon ihoa vasten". Emolla hän tarkoittaa niin isää kuin äitiäkin, tai muuta läheistä aikuista.







Läheisyys kasvattaa itsenäisyteen



Perhepedissä hyväksytään lapsen tarve olla vanhempansa lähellä niin yöllä kuin päivälläkin. Yhdessä nukkuvat perheet eivät usein pidä esimerkiksi vauvan yöheräämisiä huonona tapana, josta on päästävä eroon, vaan kehitysvaiheena, joita tulee ja menee. Näissä perheissä perustan laskeminen turvallisuuden ja läheisyyden varaan nähdään tärkeämpänä kuin lapsen varhainen itsenäistyminen.



Perhepedin tiukin määritelmä on se, että lapsi tai lapset nukkuvat vanhempien vuoteessa. Väljemmin määriteltynä perhepediksi voidaan lukea myös sivuvaunu, jossa pinnasänky on kiinni vanhempien vuoteessa, laita alas laskettuna tai poistettuna. Myös omassa sängyssään samassa huoneessa vanhempien kanssa nukkuvan lapsen voi sanoa olevan perhepedissä.



"Varhaislapsuudessa maksimaalisesti vanhempiensa lähellä ollut lapsi on kolme-, neljävuotiaana erittäin kyvykäs suuntautumaan ulkomaailmaan", kertoo Jukka Mäkelä kiinnittymistutkimukseen viitaten. Hän kumoaa myös väitteen siitä, etteivät perhepedissä nukkuvat lapset koskaan oppisi nukkumaan yksin: "Lapset siirtyvät omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen sitten, kun oman tunnemaailman hallinta on kunnossa. On lapsia, jotka tarvitsevat läheisyyttä pidempään, mutta hekin siirtyvät ajallaan". Kun lapset siirtyvät perhepedistä omiin huoneisiinsa, heillä on positiivinen ja luottavainen käsitys nukkumisesta. He eivät yhdistä nukkumista yksinjäämiseen.



Läsnäolo ja kosketus rauhoittavat



Jukka Mäkelän mukaan vanhempien on syytä miettiä, mihin haluavat lapsensa kasvattaa. Noin 80—85 % lapsista oppii tavalla tai toisella olemaan itkemättä ja nukkumaan. Mäkelä kehottaa vanhempia kysymään itseltään, mitä muuta lapsi oppii siinä samalla: "Mikä on lapsen kokemus, kun hän herää ja kokee, että on hätä? Onko joku läsnä ja tyynnyttää, vai jätetäänkö hänen hätäänsä vastaamatta?"



Mäkelä muistuttaa omaankin kokemukseensa viitaten, että aina on se noin 15 % lapsista, jotka eivät opi nukkumaan "kunnolla": "Puolitoista vuotta joka yö kannoimme ja lohdutimme lastamme. Vasta kolmevuotiaana hän nukkui tunteja. Meillä jokaisella on hauraat kohtamme, tämä on hänen." Tällaisissakin tapauksissa vanhemman läsnäolo ja lohduttaminen ovat lapselle tärkeitä. Hellä, mutta vahva kosketus selän ja pakaroiden alueella rauhoittaa. "Se ei ehkä aina yksinään riitä tyynnyttämään lasta kokonaan, mutta joka tapauksessa se rauhoittaa", vakuuttaa Mäkelä.



Aikuisen läheisyys auttaa lapsen epäkypsää hermostoa itsesäätelyyn unen aikana. Se voi jopa vähentää kätkytkuoleman riskiä estämällä lasta vaipumasta liian syvään uneen Vanhemman hengitys myös rytmittää lapsen hengitystä.



Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."



Perhepeti ehkäisee väsymystä



Perhepedissä tai samassa huoneessa nukkuvat vanhemmat ja lapset nukkuvat yleensä paremmin. Koska äiti on lähellä, lapsen ei tarvitse herätä täydellisesti ja itkeä saadakseen huomiota. Äiti voi hoitaa vauvaa ennen kuin kumpikaan on täysin hereillä. Tämä taas vähentää äidin väsymyksen tunnetta. Lähekkäin nukkuminen edistää myös imetystä. Perhepedissä nukkuvat äidit imettävät keskimäärin kaksi kertaa pidempään kuin muut äidit. Muiden rintaruokinnan etujen lisäksi yölliset imetykset lisäävät hapen virtausta, mitä on hyväksi kasvulle ja vastustuskyvylle. Monet puolivuotiaat pärjäävät yön yli ilman syöttöjä, mutta yhtä monet alle vuoden ikäiset tarvitsevat aterian viimeistään aamuyöllä.



Tämä aivojen ja hermoston nopea kypsyminen vauvaiässä vaatii runsaasti energiaa. Suurimmalle osalle, jopa 90 %:lle maailman ihmisistä perhepeti on itsestään selvä osa vauvaperheen elämää. Perhepeti nähdään myös imetystä tukevana toimintamallina. Äidinmaito sulaa nopeasti ainutlaatuisen koostumuksensa takia. Siksi rintaruokitut vauvat tarvitsevat ruokaa usein, joten äidin on pysyttävä vauvan lähellä päivin ja öin. Yösyötöt saattavat olla yksi luonnon mekanismeista suojata vauvaa liian syvältä ja liian pitkältä unelta, josta vielä kehittymättömät säätelymekanismit eivät saa vauvaa hereille. Jos vauva nukkuu yksin omassa sängyssään, mahdollisesti jopa omassa huoneessaan, hän ei välttämättä heräile yhtä helposti.



Hyvin järjestetty perhepeti on turvallinen



Aikojen saatossa on pelätty, että äidit saattavat kierähtää unissaan vauvojensa päälle. Perhepeti on jopa ollut kielletty useissa Euroopan kaupungeissa. On kuitenkin todisteita siitä, että ankarassa köyhyydessä eläneet epätoivoiset äidit ovat tukehduttaneet vauvojaan tahallaan pelätessään, etteivät voi elättää kaikkia lapsiaan.



Tähänastiset tutkimukset eivät todista, että perhepedissä nukkuminen olisi itsessään vaarallista. Perhepeti on turvallinen, jos vanhemmat eivät tupakoi tai käytä alkoholia tai lääkkeitä, patja on kiinteä eivätkä vuodevaatteet ole liian upottavat. Kannattaa tarkistaa, ettei mihinkään sänkyjen väliin tai seinän ja patjan väliin jää koloja, joihin vauva voi juuttua tai tukehtua.



Putoamisvaaraa voi minimoida asettamalla sängyn seinän viereen ja nukuttamalla vauvaa seinän puolella. Eikä perhepedissä tarvitse tyytyä normaalilevyiseen parisänkyyn, vaikka se yleensä kahdelle aikuiselle ja yhdelle lapselle riittääkin. Jatkoksi voi hankkia esimerkiksi vielä yhden runkopatjan. "Puutavaraliikkeestä saa vaneria ja Etolasta patjoja", toteaa lastenpsykiatri Mäkelä.

Itse olen jonkun verran lukenut lastenpsykiatrien ja psykologien vauvojen kehittymisestä. (Tämä ei tarkoita siis näitä perinteisiä lastenkasvatuskirjoja, joissa saattaa olla mitä pöyristyttävimpiä tapoja kasvattaa vauvaa / lasta).



Olen oppinut näistä lastenpsykiatrien artikkeleista asioita, jotka olenkin todennut toimiviksi.



Ensinnäkin, maksimaalinen läheisyys vauvana (=kannetaan repussa, liinassa, pidetään sylissä paljon jne.) niin kauan, kun vauva sitä näyttää tarvitsevan, kasvattaakin hyvin uteliaan ja rohkean taaperon, joka lähtee rohkeammin tutkimaan maailmaa liikkeelle opittuaan, koska hän on saanut niin suuren perusturvan pienestä pitäen. On harhaluuloa, että "jos nyt kokoajan pidän vauvaa sylissä ja nukun vieressä, niin se on sitten sellainen takiainen viisivuotiaaksi, että lattialle/sitteriin vaan vauvasta saakka, jotta oppii itsenäiseksi". Tämä ei kyllä pidä paikkaansa - ainakaan psykologien mukaan - ja tätä aihetta on kuulemma ihan tutkittu ja näin ollaan todettu. Periaatteessa maalaisjärjellä voisikin niin ajatella, että jos kokoajan vauvana pidetään sylissä, niin sitten se ei ikinä totu olemaan itsenäisesti yksin lattialla.



Toinen asia on nukkuminen. Eli monet tuntuvat ajattelevan, että "jos nyt 3 viikon ikäisen kanssa nukun vierekkäin niin se tottuu siihen ja nukkuu siinä sitten 10 vuotiaaksi". Näinhän luulisi sen menevän, mutta tutkimukset jälleen kerran osoittavat toista. Vauvat, joiden perusturvallisuus on tyydytetty niin pitkään kuin he ovat sitä tarvinneet (eli nukutaan vierekkäin niin kauan, kun vauva ei suostu nukahtamaan yksin omaan sänkyyn helposti) osoittautuvatkin siinä 3 vuotiaana hyvin rohkeiksi ja itsenäisiksi nukkujiksi peräti omassa huoneessaan, koska he yhdistävät yön ja nukkumisen turvallisuuteen ja että öisin ei ole ikinä tarvinnut pelätä/itkeä.



Jos alussa hyväksyy sen, että vauva nukkuu vieressä tai edes samassa huoneessa ainakin ensimmäisen elinvuotensa ajan tai niin pitkään kuin näyttää olevan tarve, niin myöhemmin saakin sitten sen "oman rauhan miehen kanssa", kun taapero nukkuu rauhaisasti omassa huoneessa jatkossa eikä tule joka yö pelokkaana viereen. Toisin voi olla niillä, jotka ovat yrittäneet vastoin biologisia faktoja koulia vauvaa yksin öisin omaan huoneeseen huudattamalla - vauvoista saattaa kasvaa sitten juuri niitä taaperoita, jotka pelkäävät niin paljon öisin, että hiipivät vielä 10 vuotiaanakin vanhempien viereen nukkumaan, koska omassa huoneessa pelottaa ja he ovat yhdistäneet pienestä pitäen yön yksinoloon ja pelokkuuteen.



Nämä ovat ainakin meillä osoittautuneet kullanarvoisiksi neuvoiksi ja olen tyytyväinen, että tänä päivänä on tutkittu näitä läheisyysasioita paljon. Tai siis nämä ovat noin parinkymmenen vuoden ajan tehtyjen tutkimusten johtopäätöksiä.



Niinpä itse en käsitä, miksi ylipäänsä vauvaa tulisi koulia itsekseen nukkujaksi tai lattialla yksin olevaksi ennen aikojaan, koska siitä ei näytä olevan kenellekään mitään hyötyä missään vaiheessa, päinvastoin, siitä tekee elämästään vain hankalaa.



Ihmiset tuntuvat käyttävän mielettömän määrän energiaa ja vaivaa ja mitä ihmeellisimpiä nukuttamisrituaaleja, jotta "vauva ei vain tottuisi liikaa läheisyyteen eikä oppisi itsenäiseksi". Miksi? On helpompaa vain tehdä niin, minkä huomaa toimivan. Eli jos vauva nukahtaa helpoiten syliin, niin sitten tehdään niin ja annetaan nukahtaa syliin, kuin yritetään väenvängällä siitä pois. Tai jos vauva nukahtaa parhaiten viereen, niin miksei sitten tehdä niin? Kun se on helpointa - sillä hetkellä. Ihmiset tuntuvat liikaa pelkäävän "totuttavansa vauvaa läheisyyteen" ja tuntuvat unohtavan, että nämä syliin nukahtamisetkin ovat vain biologisia vaiheita, jotka jäävät itsekseen pois, kun vauva on siihen valmis.



Itse puhun kokemuksesta: Meidän vauva oli sylivauva aina 6 kk saakka, eli ei viihtynyt muualla kuin sylissä, liinassa tai repussa - ja meidän vauva ei nukkunut muualla kuin vieressä. Mutta kun tiesin, että se kuuluu asiaan, en edes yrittänyt koulia häntä oppimaan olemaan yksin lattialla, enkä ottanut asiasta mitään stressiä, koska tiesin, että tämä vaihe menee ohi. Ja niin tuli päivä, jolloin hän viihtyi enemmän ja enemmän lattialla lelujen parissa ja tuntui olevan todella utelias ja peloton. Aivan niinkuin psykologit väittivätkin niissä jutuissaan. Eli meillä toimi.



Psykologit myös väittävät, että niillä vauvoilla, joita on liikaa jätetty yksin öisin/päivisin sitteriin tai pinnasänkyyn, on perusturvallisuuden kehitys jäänyt jälkeen ja he saattavat täten olla pelokkaampia ja takertua hoitajaansa pidempään päivisin. Tällaisilla taaperoilla yötkin saattavat olla sitten pidempään hankalia. Heitä saattaa pelottaa öisin, sillä he ovat pienestä pitäen yhdistäneet yön yksinjäämiseen.



Eli helpoiten pääsee jatkossa (kun vauva yli 1 v), kun vaan hyväksyy sen, että useimmat vauvat tarvitsevat mielettömän paljon läheisyyttä ensimmäisen elinvuotensa aikana - ja toimii vauvantahtisesti.



Hankalinta mielestäni on yrittää mitä ihmeellisimpiä keinoja, jotta vauva olisi heti itsenäinen öisinkin - ja vaivanpalkaksi saa taaperon, jonka perusturvallisuus on ehkä järkkynyt ja sitten se taaperoikäkin on hankalaa.

Vauvaa pidetään vaikeana, jos viimeistään puolen vuoden iässä yöt eivät mene heräilemättä. Viimeistään yksivuotisneuvolassa saatetaan sanoa, että nyt viimeistään lapsen pitäisi nukkua koko yö heräämättä. Se on lapselle hyväksi. Annetaan ymmärtää, että normaali lapsi nukkuu viimeistään puolivuotiaana läpi yön. Pahimmillaan vanhempia kielletään nukuttamasta lasta rinnalle tai syliin. Pelotellaan, että muuten lapsi ei opi nukahtamaan itsenäisesti.



Länsimaissa ongelmina pidetään yöheräilyä ja nukkumaanmenoon liittyviä taisteluja. Näiden niin sanottujen unihäiriöiden suuri määrä kertoo kulttuuristen tapojen ja vauvan biologian yhteensopimattomuudesta. Esimerkiksi Japanissa yöheräilyjä ei pidetä ongelmana vaan asiaankuuluvana. Tällöin vanhempien suhtautuminen asiaan eroaa länsimaisesta. Nukkumaanmenotaisteluitakaan ei samassa määrin ole, jos lapsi nukutetaan vanhemman läsnä ollessa ja hän saa nukkua vanhemman vieressä. Japanissa muuten suositellaan, että vauvaa ei jätettäisi yksin huoneeseen nukkumaan.



Vauvat eivät kärsi yöheräilystä, vanhemmat kyllä. Ei vauvan kyvyttömyys noudattaa kulttuurisia tapoja ole sairaus eikä ongelma. Lapsi toimii niiden biologisten tarpeiden mukaan, jotka ovat evoluution kuluessa valikoituneet optimaalisiksi toimintatavoiksi. Häiriintymätön uni ei ole ainoa hyvä uni. Vauvan unikäyttäytyminen ei myöskään ole yhteydessä vauvan moraalisiin ominaisuuksiin. Heräilemättä nukkuva vauva on ehkä evoluutiivisesti katsottuna elinkelvottomampi - ei kiltimpi tai helpompi kuin öisin heräilevä ikätoveri. Hiljaa omassa huoneessaan nukkuva vauva ei myöskään kasva yhtään itsenäisemmäksi - päinvastoin.



Lapsen kuuluu heräillä ja syödä äidinmaitoa öisin. Se on normaalia, asiaankuuluvaa ja luonnollista. Lapset lopettavat yöheräilyt yksilöllisesti oman aikataulunsa mukaan. Unikoulut ja muut vastaavat kidutusmenetelmät vain opettavat lapsen nukkumaan liian vähän ja tuovat lapselle hylkäämisen tunteen. Mikäli rintaa ei nukkuessa saa, lapsi voi nukkua vähemmän kuin tarve olisi ja nousta aamulla aikaisin syömään.



"Eikö teillä ole lapselle omaa huonetta? Eikö se ole kauhean hankalaa nukkua lapsen kanssa samassa sängyssä? Missä te harrastatte seksiä? Kyllä lapsen pitäisi nukkua omassa sängyssä. Varo, ettet kieri vauvan päälle ja tukahduta sitä."



Perhepeteilijät saavat kuulla mitä omituisimpia kysymyksiä ja lausahduksia. Siltä varalta, että lukija saa joskus vastailla samanlaisiin kysymyksiin, tässä muutama vastausmalli valmiiksi.



"Ei ole vauvalle omaa huonetta. Emme päivisinkään jätä noin pientä lasta valvomatta." " Eikö sinun ole hankala nukkua puolisosi kanssa? Hän on niin isokin, että valtaa varmasti koko sängyn." "Mikäli seksielämämme teille nyt mitenkään kuuluu, meillä on pari sohvaa, keittiönpöytä, sauna ja keinutuoli. Mitä, teettekö te sitä vain tylsästi sängyssä?"



"Miksi ihmeessä lapsen pitäisi nukkua erillään vanhemmistaan? Sehän on järjetöntä." "Näin äitinä kehoni toimii lasta hoitaakseen, ei tappaakseen. Ei, kehoni ei ole tappava ase, jota nukkuvan lapseni tulisi varoa." Lisäksi voi kysyä, että mikä oikeus aikuisella on toisen ihmisen läheisyyteen,, jos se evätään pieneltä lapselta.



Länsimaisella nukuttamisideologialla on taloudellinen ja uskonnollinen tausta. Samassa sängyssä nukkuvan vauvan uskotaan uhkaavan vanhempien parisuhdetta. Lisäksi länsimaissa arvostetaan itsenäisyyttä ja yksilöllisyyttä enemmän kuin perhekeskeisyyttä. Tähän liittyy väärä luulo siitä, että yksin nukkuminen tukisi lapsen itsenäistymistä.



Tiede on ollut osaltaan mukana vääristämässä käsityksiä lasten nukkumisesta. Monet nukkumistutkijat ovat määritelleet lapsen biologiseksi parhaaksi asioita, jotka oikeasti ovat hyväksi vanhempien sosiaaliselle ja taloudelliselle elämälle. Evolutiivinen näkökulma on unohdettu ja normiksi on asetettu yksin läpi yön nukkuva vauva. Tämä ei kuitenkaan ole ihmislajille biologisesti tai sosiaalisesti normaalia.



Länsimainen kulttuuri on saanut aikaan sen, että biologisesti epänormaali nukkuminen - vauva nukkuu yksin - on tullut normaaliksi, ja biologisesti normaali nukkuminen - perhepeti - on tullut epänormaaliksi.



Toisin kuin kuvitellaan, yksin nukkuminen ei lisää lapsen itsenäisyyttä. Yksin nukkuva kyllä oppii tuudittamaan itsensä uneen ilman aikuisen apua, mutta vauvasta asti äitinsä kanssa nukkuneet lapset ovat taaperoina omatoimisempia ja sosiaalisesti itsenäisempiä. Vanhempiensa kanssa nukkuneet kontrolloivat paremmin tunteitaan ja sietävät paremmin stressiä. Perhepeti edistää turvallisen kiintymyssuhteen syntyä, lisää lapsen turvallisuutta, vähentää yksinäisyyttä ja öisiä pelkoja. Yksinnukkuvia lapsia on vaikeampi kontrolloida, he ovat vähemmän onnellisia ja vähemmän innovatiivisia. Heillä on enemmän kiukunpuuskia ja he ovat pelokkaampia. Tavallisesti vanhempiensa kanssa nukkuvat lapset ovat -yllätys, yllätys- kyvykkäämpiä yksinoloon. Vanhempien kanssa yhdessä nukkumisella on positiivisia ja suotuisia vaikutuksia lapsen koko elämään.



Vaikka lapset nukkuisivat omassa sängyssään, tulisi jokaiselle lapselle suoda oikeus nukkua vanhempiensa kanssa samassa huoneessa niin kauan kuin lapsi sitä haluaa.



Nykyään normaalina pidetty lapsen kiintyminen unileluun voi olla merkki lapsen turvallisuudenkaipuusta. Mihin lapsi, jonka elämässä ei tapahdu suuria muutoksia tai joka nukkuu äitinsä vieressä, tarvitsisi unilelua?



Jotain synnynnäisistä äidinvaistoista kertoo se, että huolimatta kulttuurisista suosituksista useimmat vanhemmat nukkuvat jonkin verran lapsensa kanssa. Tavallista on myös vauvn nostaminen keskellä yötä vanhempien sänkyyn. Lastenhoidon asiantuntijoiden antamat ohjeet tosin saattavat saada vanhemmat salaamaan perhepeteilyn, tai mikä pahinta, tuntemaan siitä syyllisyyttä.



Koko ajan löydetään enemmän todisteita siitä, kuinka yksin nukkumisella on lapselle vakavia fysiologisia ja sosioemotionaallisia seurauksia. Sen sijaan ei ole löydetty yhtään todistetta siitä, että vanhempien kanssa nukkuminen olisi lapselle haitallista.



(lyhentäen sitaatit kirjasta: Luonnollinen lapsuus)

Meillä hyvin varhain oletetaan, että lapsen pitää nukkua koko yö, unen katkeamatta ja ilman yösyöttöjä ja sitten vielä yksin. Siinä sun kirjassa Luonnollinen Lapsuus sä Tiina Kaitaniemi et kauhean kaunista arvosanaa tälle yksinnukuttamiselle anna



- En. Siis se ajatusmaailma, jossa kuvitellaan, että puolivuotiaan lapsen pitäisi nukkua heräilemättä, niin se on täysin ihmisen biologialle vastakkainen. Lapselle ei ole yöheräilystä yhtään mitään haittaa. Se on eri asia, onko se sitä vanhemmalle, mutta lapselle yöheräilystä ei ole mitään haittaa. Itse asiassa voidaan paremminkin ajatella, että lapsi on sopeutunut nimenomaan yöheräilyyn ja yösyöntiin, koska se on äidillekkin tavallaan helpompi syöttää sitä lasta yöllä kuin syöttää sitä lasta päivällä, kun ollaan liikenteessä ja tehdään.



Ja se, että lapsi heräilee vielä kolme, neljä vuotiaana öisin, niin siinä ei ole mitään luonnotonta tai omituista vaan se on ihan normaalia ja tavallista ja jokainen lapsi lopettaa sen heräilyn yksiöllisen tahtinsa mukaan.



Minusta se on todella hirveätä, että pieneltä vauvalta vaaditaan sellaista suoritusta, mihin hän ei ole biologialtaan kykenevä.



Ei aikuinenkaan ihminen pysty säätelemään sitä, milloin herään ja milloin nukahdan, siis yön aikana. Jos hän herää yön aikana, hän herää yöllä. Se ei ole sellaista, että mihin voi itse vaikuttaa. Nyt ainoastaan näiltä lapsilta vaaditaan sitä, että he opettelevat nukuttamaan itse itsensä eli siis vaaditaan, että puolivuotiaalla olisi itsesäätelykykyä niin paljon, että hän kykenee tällaisesta tilanteesta yksin selviämään. Se on mielestäni aika suuri vaatimus mikä me asetetaan pienelle vauvalle. Biologisesti sitä kykyä ei ole.



kuuntele koko radiohaastattelu tästä:



http://areena.yle.fi/audio/1301580129231

Tämä käsitys on ehkä peräisin samasta lähteestä kuin pari- kolmekymmentä vuotta sitten vallinnut käsitys, että vastasyntynyttä ei sää päästää ihokontaktiin äitinsä kanssa, jotteivät äidin bakteerit tartu häneen.



Myöhemmin on huomattu, että luonto on nimenomaan tarkoittanut äidin tartuttamaan oman, inhimillisen bakteerikantansa vastasyntyneeseen ennenkuin ympäristön mahdollisesti haitalliset vieraat bakteerit pääsevät valtaamaan alaa.



Se, että vauva nukkuu aikuisen vieressä on ilman epäilystä luonnon normi ihmislajin kohdalla. Siksi pitäisi ennemminkin vaatia perusteluita siitä poikkeaville järjestelyille - eli kysyä, onko yksin nukkuminen vauvalle turvallista.



Asiaa on tutkittukin. Mikään tutkimus ei ole osoittanut, että vieressä nukkuminen sinällään olisi vauvalle minkäänlainen riski. Jotkut tutkimukset näyttävät viittaavan, että kätkytkuoleman riski on vieressä nukkuvalla lapsella pienempi kuin omassa huoneessa nukkuvalla



http://www.lapsiperhe.net/kantoliinat/perhepeti.html

Länsimaissa on totuttu ajattelemaan, että vauvan nukuttaminen vanhempien vuoteessa on huono asia. Muualla maailmassa on kuitenkin yleistä nukuttaa pientä vauvaa äidin lähellä. Nyt myös länsimaissa on alettu huomata, että vieressä nukkuva vauva nukkuu hyvin, sillä äidin lähellä on turvallista.



Kun koulupsykologina toimiva Marja Kivijärvi lähti tutkimaan äitien sensitiivisyyttä, hän totesi, että sensitiivisten äitien vauvat nukkuvat hyvin. Usein he nukkuivat äitien lähellä. Vähemmän sensitiiviset äidit sen sijaan eivät nukuttaneet lapsiaan vieressä. Näillä lapsilla oli enemmän univaikeuksia kuin muilla.



Kivijärven psykologian väitöstutkimus vuodelta 2005 toteaa, että mitä sensitiivisempi äiti on, sitä tyytyväisempi on vauva. Sensitiivisyydellä tarkoitetaan äidin herkkyyttä tunnistaa vauvan viestit ja vastata niihin tarkoituksenmukaisesti.



Yksin oleminen pelottaa vauvaa



Kivijärven mukaan yksin oleminen on vauvalle pelottava kokemus, samoin pimeys pelottaa pienokaista. Vasta kohdun maailmasta tullut vauva tarvitsee alussa läsnäoloa ja lähellä olemista. Minäkuva ja psyyke kehittyvät hoivan kautta. On tärkeää, että vauvan alkuelämä on hyvää ja turvallista.



-Vauva ei tunnista olevansa olemassa. Kun hänellä on yhteys äitiin, hän oppii ymmärtämään tämän. Kun vauvan tarpeisiin vastataan, hän selviytyy paremmin myöhemminkin kiintymyssuhteissaan. Kun taas tarpeisiin ei vastata, vauva pettyy.



Nukahtamistilanne on tärkeä. Siihen voi liittyä onnea, helpotusta tai yhtä hyvin jännitystä ja epäonnistumista. Vauvalle turvallisuutta tuo pääsy uneen äidin kautta. Uni merkitsee eroa äidistä, Kivijärvi selvittää.



Hän toteaa, että kun vauva on saanut turvaa ja läheisyyttä ja on oppinut tunnistamaan kodin, hän osaa herätä yksinkin. Omaan sänkyyn pienokaisen voi hänen mielestään siirtää siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa pyöriä ja liikkua enemmän



Nukahtamisongelmat heikon viestinnän merkki



Vastasyntyneen uni-valve-rytmi ei ole kehittynyt. Kivijärven mukaan nukahtamisongelmat johtuvat usein heikosta hoivakäyttäytymisestä. Vauva viestittää itkulla äidille asioita, joita muuten ei tunnisteta. Itkuun pitää aina vastata, muuten se ei laannu.



- Äidin ja vauvan vuorovaikutus on vaikea, mutta tärkeä asia. Meillä Suomessa asiaa ajatellaan kovin aikuislähtöisesti. Toivoisin, että äidit jaksaisivat pysähtyä kiireettömästi olemaan vauvojensa kanssa ja miettimään, mitä vauva tarvitsee ja mitä hän viestittää.



Kun vauva nukkuu äidin vieressä ja herää keskellä yötä, hän nukahtaa heti. Äidin tutut sydämen äänet ja hengityksen rytmi rauhoittavat. Äidin kannattaa yrittää asettua vauvan näkökulmaan ja miettiä, mitä tämä viestittää. Vuorovaikutusta voisi tutkijan mukaan opettaa esim. kursseilla.

Hän onkin puhunut heimoäitiyden puolesta. Ei-länsimaisissa kulttuureissa vauvat ovat usein päivisin kantoliinassa äidin lähellä ja nukkuvat yöt vanhempiensa kanssa. Näissä kulttuureissa on uniongelmia ja koliikkia vain vähän.



- Suomessa itsenäisyyttä pidetään tärkeänä arvona ja ajatellaan, että jokin on vialla, jos vauva nukkuu vanhempiensa kanssa. Kun kävin äitipiireissä kertomassa tutkimuksestani, moni äiti oli helpottunut. Moni oli kokenut toimineensa vastoin suosituksia, kun he olivat nukkuneet vauvojensa kanssa. Olisi hyvä asia, että äidit voisivat olla äitejä omilla tavoillaan.

Kiitokset kommenteista! Siksi mietin tuota omaan huoneeseen siirtämistä, kun mulle yksi tuttu väitti, että se on helpointa tehdä ennen kuin vauva täyttää 3 kk, niin sitten tottuu siihen heti.

Varo vauvakouluttajia

Oletko kuullut nämä neuvot?

"anna vauvan itkeä itkunsa"

"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"

"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"

"mitä, imetätkö yhä?"

Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.

Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?

Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.

Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.

Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.

Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.

Toimiiko vauvakoulutus todella?

"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.

Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.

Sulkeutumisoireyhtymä

Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.

Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.

Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.

Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.

***************

Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.

Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.

*******************

Lähde:

Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)

William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.

miksi oikein hankit vauvan, jos haluat hylätä sen jo noin pienenä? Koristeeksi? Kuule, kestää ainakin n 18 vuotta siihen että voit virallisesti heittää sen ulos omilleen. Nyt sinun on kuitenkin oltava vanhempi ja pidettävä huolta vauvasta.

Ihmeellisiä nämä nykyajan nuoret äidit, ensin saatava se oma iiiiiiiiiihana vauvanukke ja sitten sen tulisi kuitenkin selviytyä yksin.

Mutta tämän mamman äitiys ei ole noin herkässä, että jaksaisin ottaa itseeni tuollaisista kommenteista... Että provoapa muualla. T: Ap

että olet vapaaehtoisesti tehnyt maailmaan uuden ihmisen. Sinä olet siis siitä vastuussa. Kyseessä on hitaasti kehittyvän eläimen pentu, jolla on vauvatapoja vielä pitkään.

Ehkä kolmivuotiaana voi harkita omaan huoneeseen siirtymistä. Siihen asti on kehitykselle ja läheisyydelle parasta että vauva on huoltajan lähellä. Älä usko kaveriasi tuosta siirtämisestä, ei alle 3kk vielä voi eikä täydy pärjätä yksin.