Tanssii tähtien kanssa, Anna Abreu on teennäinen ja ei minusta sovi tuone milläänlailla.
Kommentit (17)
Anna jokaiseen haastatteluun ja asiaan jossa kysyttiin TTK-tuomaroinnista sanoi, että HÄN EI OLE SIELLÄ ARVIOIMASSA TANSSIN TEKNIIKKAA vaan TANSSIN FIILISTÄ JA ESIINTYMISTÄ YLEENSÄ koska siitä Annalla on kokemusta! Anna ei ole tanssija, ja hän myöntää sen itsekin, mutta Anna on artisti ja Annalla on silmää esiintymiselle, lavakarismalle ja sen tanssin fiilikselle mikä siellä TTK:n tanssilattioilla aina tanssin aikana on!
On täysillä fiiliksillä mukana ja antaa mielenkiintoisia kommentteja.
tuolla kun vaaditaan myös elämänkokemusta ja ihmissuhdetatoja
Kyllä noilla muilla tuomareilla on sitä elämänkokemusta Annankin edestä. :D
löydy tanssin asiantuntijoita tuomareiksi tuonne? Yhtä huono tuomari kuin Jone Nikula.
tuomareistahan yksi on aina sellainen, joka ei ole tanssin ammattilainen. Kisahan ei ole pelkästään kisa siitä, kuka tanssii teknisesti parhaiten, vaan myös, kuka on viihdyttävin ja tekee parhaan shown. Jone Nikula oli aivan loistava tuomari varmoine mielipiteineen, Susanna Rahkamo surkea, hänellä ei ollut omia mielipiteitä.
Anna on noin nuoreksi ihmiseksi todella itsevarma ja hänellä oli tosi siistejä mielipiteitä tänään.
Meidän 10-vuotias halusi katsoa ohjelman juuri Annan takia. Itse osittain samaa mieltä, ainakin jotkut kommentit oli aika "ohuita", mutta jos on otettu sinne juuri fiilisten takia, niin OK. Kyllä se ehtii kehittyä. Tukka oli hieno :-)
ja rupes ihan ärsyttämään ne sen kommentit, mutta 9-v tyttäreni oli innoissaan
mutta kun paikalle tarvitaan yksi maallikkotuomari. Anna Abreu on hyvä valinta kertomaan mielipiteensä vaikutelmasta: nuori ja raikas ja innostunut aiheesta.
että se yritti esittää tuomaria...
joka ei tuijota vain askelkuvioiden onnistumista, mutta on kuitenkin esiintymisen ammattilainen. Anna selviytyi hienosti ja antoi aika suoriakin kommentteja.
mun mielestä ärsyttää kun anna abreu kommentoi aika monelle tanssille samaa huomaa et hän ei tiedä mitään tanssista uskoo tietävänsä mut nolaa ainoastaan itteensä siel
Se on innostunut ja tietää varmasti jotain tanssista ja esiintymisestä. Maallikkotuomarinahan se siellä on. Pukeutumista kun vaan joku opettaisi sille. Upea vartalo löytyy, mutta haluaa näyttää teiniltä.
Pikku tyttö, joka luulee olevansa aikuinen ja kokenut.
no mun perselttä ei kaivele yhtään vaikka siellä on anna abreu. kenen siellä pitäisi olla? keski-ikäisen miehen niin kateelliset ja tyhmät ja rumatkin ovat tyytyväisiä ja kenenkään ei tarvitse kadehtia kun yksi tuomrai on nätti esiintymiskykyinen ja itsevarma ja seksikäs ja osaa laulaa ja on kauni nuori nainen?
Aika hölmöjä ihmisiä jotka laittaa Anna Abreun tommosee tanssiohjelmaa LAULAJANA!!!!
Eihän Annalla ole oikeen kokemusta tanssimisesta,vaikka saattaa opetella muutamat tanssi liikkeet musiikki videoonsa tai keikalleen.
Oli aika hauskaa kuunnella eräänkin tanssimisen jälkeen kun Anna yritti sepustaa jotain vastaukseksi"...tossa huomass ett ku katoit siin alussa sillee ettt "aah apua voiku tää olis jo ohi" niin kyll sä hyvin pärjäsit"....kuka kauaa jaksaa tommosta avutonta tanssi "tuomaria" kuunnella! :D:D