Kenelle sallisit "vapaamatkustamisen" eli verorahoilla elelyn ilman vastinetta?
Kommentit (27)
pystyisivät joissain töissä itsensä elättämään, mutta eivät halua, kun raha tulee tilille tekemättä mitään?
mutta onhan meillä kontrollijärjestelmä tuota varten. Tukia haetaan Suomesssa itse asiassa vähemmän kuin niihin olisi oikeutusta.
Jos henkilö ei kerta kaikkiaan hakemisesta huolimatta saa töitä, niin kyllä hänen täytyy saada työttömyyskorvausta. Nälkäänkö kuolemaan pitäisi jättää?
Mielestäni myös työttömyyden alkuvaiheessa on oikeutettua hakea lähinnä oman alan töitä, työttömyyden pitkittyessä toki pitää ottaa vastaan mitä vaan on tarjolla. MUTTA tässäkin voi mielestäni soveltaa jonkinlaista inhimillisyyttä, esim. yksinhuoltajaäidin ei tarvitse ottaa vastaan töitä 70 kilometrin päästä ja laittaa lapsiaan vuoropäiväkotiin, vaan hän voi mielestäni elää yhteiskunnan tuella kunnes saa jotain töitä lähempää. Vai millaisia tapauksia ap tarkoittaa ?
-sairaille -pahasti vammaisille, heistäkin suuri osa pystyy tekemään töitä -erikoisen lahjakkaalle keksijälle /taiteilijalle, joka ei saa apurahoja ikä paljon palkkaa, mutta hyödyttää muita taiteellaan Viimeksi mainittu on tietysti ongelmallinen, koska on makuasia kenelle tuollaisen soisi. Eli kuka on hyvä taiteilija ja kuka pelkkä haaveilija.
ei ikinä!! kuka sitten on oikeasti joku muusikko ja kuka ei, siihen on vaikea vetää rajaa.
MUTTA tässäkin voi mielestäni soveltaa jonkinlaista inhimillisyyttä, esim. yksinhuoltajaäidin ei tarvitse ottaa vastaan töitä 70 kilometrin päästä ja laittaa lapsiaan vuoropäiväkotiin, vaan hän voi mielestäni elää yhteiskunnan tuella kunnes saa jotain töitä lähempää. Vai millaisia tapauksia ap tarkoittaa ?
Ja mitä vikaa on vuoropäiväkodissa?
Vähä-älyisille, (vakavasti) pitkäaikaissairaille, vammautuneille, kehitysvammaisille jne.
- vammaisille, joilla ei vammansa vuoksi ole mahdollisuutta edes osittaiseen työskentelyyn
- sairaille, mutta jos sairaudesta on mahdollista parantua (esim. masennus) on työkyvykkyyteen pyrittävä
- eläkeläisille
- kaikille niille, jotka hetkellisesti elämäntilanteensa vuoksi tarvitsevat apua päästäkseen takaisin jaloilleen
Kenelle en sallisi vapaamatkustusta:
- vammaisille, joiden vanhemmat ovat tienneet sikiöseulonnan perusteella saavansa työkyvyttömän lapsen. Silloin vanhemmat ovat tietoisesti ottaneet vastuun ihmisestä, joka ei aikuisenakaan tule toimeen omillaan --> vanhemmat huolehtikoon ja maksakoon loppuelämän
- perheille, jotka tietoisesti tekevät lapsia ajattelematta yhtään, miten mukulansa aikovat elättää
- opiskelijoille
Kukaan ei sitä viinaa kaada toisen kurkkuun, joten deekut ovat itse itsensä vammauttaneet.
tarkoitin.